Kaupunkilomalla Palma de Mallorcassa

Kun Suomen lopulta hienoksi kääntynyt kesä meni kodin parvekeremontin takia vähän ohi, päätimme matkustella kesäaikana hieman tavallista enemmän. Ensin poikkesimme Benalmadenassa siellä asuvaa poikamme perhettä tapaamassa ja parin viikoa sen jälkeen suuntana oli Palma de Mallorca, johon olemme aiemmilla Mallorcan matkoillamme tehneet vain päiväretkiä. 

Näkymiä eri puolilta Palma de Mallorcaa

Lähes puolen miljoonan asukkaan Palma tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet leppoisaan kaupunkilomailuun, johon voi halutessaan yhdistää myös rantaloman. Itse emme tällä matkalla käyneet uimarannalla kertaakaan ja hotellin altaaseenkin pulahdimme vain parina kuumimpana iltapäivänä. Muu aika meni kaupungin eri puoliin ja nähtävyyksiin tutustuessa. Viiden lomapäivän aikana kävelimmekin yhteensä noin viisikymmentä kilometriä, mikä 35 asteen helteessä vaati jatkuvaa vesipullon ja välillä viinilasinkin kallistelua.

Viihtyisät, varjoisat aukiot ovat osa Palman, kuten muidenkin espanjalaisten kaupunkien viehätystä.

Palman tunnetuin ja suosituin nähtävyys on varmasti mahtava, kaupunkikuvaa hallitseva La Seu -katedraali. Maurilaisen moskeijan paikalle sijoittuneen kirkon rakentaminen alkoi jo 1200-luvulla ja kesti noin 400 vuotta, joten siinä on nähtävissä monien eri aikakausien rakennustyylejä. Oman lisänsä katedraalin arkkitehtuuriin on tuonut Antonio Gaudi, joka osallistui kirkon restaurointiin 1800-luvun lopulla tapahtuneen maanjäristyksen jälkeen. Palman symboliksi kohonneen rakennuksen sisäosat ovat täynnä huikeita yksityiskohtia, joista vaikuttavimpia ovat valtavat ruusuikkunat. Suurimmassa niistä kerrotaan olevan 1115 värillistä lasia, joskaan emme tuosta tarkistuslaskentaa tehneet.

La Seu -katedraalin loistoa.

Katedraalin ympärillä aukeava vanha kaupunki on nähtävyys myös itsessään. Katuja reunustavat arvokkaan näköiset vanhat talot ja joistain porteista pääsee kurkkimaan myös viihtyisille sisäpihoille. Espanjalaiseen tapaan katujen yhtymäkohdissa on viihtyisiä aukioita, joiden terassiravintoloissa on mukava istuskella tapaksia ja viiniä nauttien sekä ohikulkevia ihmisiä katsellen. Tarjolla on monesti myös elävää musiikkia, mistä katusoittajille maksaa mielellään muutaman kolikon. 

Lepohetki La Biblioteca de Babelin terassilla. Kirjakaupassa siis!

Taide-elämyksiä tällä matkalla tarjosi Mallorcan modernin taiteen museo Es Baluard. 1500-luvulta peräisin olevan linnoituksen raunioille rakennetun Es Baluardin pysyvissä näyttelyissä on muun muassa Picasson, Mirón ja Barcelón töitä, mutta mielenkiintoisinta antia edustavat museon vaihtuvat näyttelyt. Meidän vierailumme aikana esillä oli niin videoinstallaatioita kuin muitakin elektronisen, kokeellisen taiteen edustajien jännittäviä töitä.

Es Baluardin kokoelmat hämmästyttävät monipuolisuudellaan.

Ruokakulttuurin ystäville Palman ravintolamaailma on todellinen runsauden sarvi. Meren elävillä on luonnollisesti tärkeä rooli palmalaisessa keittiössä, mutta omaan makuunsa sopivaa ruokaa löytävät myös lihan ystävät ja vegaanit. Paikallisten makujen lisäksi tarjolla on koko kansainvälisen keittiön kirjo ja vaihtoehtoja kansan kuppiloista gourmet-ravintoloihin. Hyvä maku jäi suuhun Palmasta siis tässäkin mielessä.

Patatas bravaksiin on mahdoton kyllästyä. Jaettavana myös lammasvartaita, pita-leipää ja hummusta.

Majoitukseen olimme pitkästä aikaa varanneet perinteisen hotellihuoneen, koska lyhyillä kaupunkilomilla se on usein kätevin vaihtoehto. Palmassa valintamme kohdistui Melia-ketjun operoimaan Palma Bellveriin, jonka paras puoli on sen sijainti rantabulevardin varrella. Tyyliltään tämä neljän tähden hotelli tuo mieleen 1980-luvun lomahotellit niin yleisten tilojen kuin huoneiden sisustuksen osalta: tylsää, mutta tyylikästä ja siistiä. 

Hotellihuoneen parvekkeella kelpasi nauttia virvoittavista juomista päivän kävelyn jälkeen.

Aamiasbuffet oli runsas ja monipuolinen ja ravintolan ruokalistakin mielenkiintoinen, vaikka jäikin kokeilematta. Kokonaisuutena ihan hyvä vaihtoehto, jonka ainoa miinus tuli todella hitaasta check-in-palvelusta. Lähes tunti sisäänkirjautumiseen on ehdottomasti liikaa. Muuten, kannattaa liittyä Melia Rewards -jäseneksi, jos haluaa tässä tai muissa Melian hotelleissa yöpyä. Liittyminen ei maksa mitään, mutta jäsenetuna saa heti 10 euron arvoisen voucherin esimerkiksi ravintolapalveluihin käytettäväksi ja voucherin saa jokaiselle yöpymispäivälle. 

Palman rantakatu, jota pitkin tuli käveltyä kilometri jos toinenkin päivittäin.

On sähköisen mainonnan osaajia – ja sitten on Eone Smartmedia!

unknown

On hämmästyttävää, miten vähäisillä tiedoilla ja taidoilla sähköistä mainontaa tässä maassa yritetään tehdä ja jopa myydä.

Eone Oy -niminen yritys on koko päivän spämmännyt sähköposteihini Rahalaitos-palvelunsa yhtä ja samaa mainosviestiä. Viisi kertaa olen klikannut viestin lopussa olevaa linkkiä, jotta sähköpostin tulo lakkaisi. Lafkan asiakaspalveluunkin olen lähettänyt useamman viestin ja saanut jopa (automaattisen?) vastauksen, jossa on luvattu poistaa osoitteemme heidän listoiltaan. Mitään hyötyä tästä ei ole ollut, vaan postia pukkaa vielä illallakin pienin väliajoin. Päivän aikana spämmäyksiä on tullut useampi kymmen.

Uskomattominta tässä on, että tämä Eone Oy kehuu omilla verkkosivuillaan tarjoavansa  ”kohdistetun sähköisen mainonnan palveluja”. Millähän eväillä ne niitä myyvät, kun eivät pysty hoitamaan edes oman yrityksensä sähköistä mainontaa?

Samanlainen palvelun laatu lienee tarjolla Eonen muissakin yrityksissä, joihin kuuluvat tuon Rahalaitoksen lisäksi mm. bulkkielektroniikkaa kauppaava Kauppakanava, vähemmän käyttäjäystävällinen matkailupalveluhaku Matkaaja sekä lehtitilauspalvelu Lehti24. Noita putiikkeja ja verkkosivustoja on varmaan jokaisen paras välttää, jos haluaa asioida tai tehdä kauppaa ongelmattomasti.

Älkääkä hyvät ihmiset nyt missään nimessä ainakaan sähköisen mainonnan ratkaisuja tuolta hakeko! Harjoitelkoot ensin pilaamalla omien putiikkiensa maineen.

Viikonlopun vietossa Tampereella, nääs!

Poikkesimme marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna pitkästä aikaa Tampereella vapaa-ajan vietossa. Edellisestä kerrasta oli vierähtänyt jo täydet kolme vuosikymmentä, joten kyllä oli aikakin katsastaa kaupunki uudelleen. Hauska yhteensattuma oli, että vuoden 1986 tavoin visiittimme ajoittui taas Tampere Jazz Happeningin päiviin. Pääesiintyjien joukossakin olivat jälleen pitkäaikaiset suosikkini Sly & Robbie.

img_5974
Tampere, Manse, Nääsville…kivalla kaupungilla on monta nimeä.

Suku oli syvältä Työväen Teatterissa

Kiinnostavien jazz-konserttien sijasta valitsimme kuitenkin iltaohjelmaksi Tampereen Työväen Teatterin uutuusnäytelmän Suku on syvältä. Kyseessä on kaikkien aikojen menestyksekkäimmäksi sitcom-sarjaksi kehutun Seinfeldin luoneen Larry Davidin käsikirjoittama perhekomedia. Esittelytekstien mukaan näytelmä on rikkonut kassaennätyksiä Broadwaylla, joten odotukset olivat siis korkealla.

fullsizerender
Täysi sali odottaa esiripun avautumista Tampereen Työväen Teatterissa.

Tamperelainen versio ei kuitenkaan kovin huikeita aplodeja meiltä saanut. Ihan kivaa ajanvietettä ja pääosin kelpo näyttelijäntyötä, mutta mihinkään naurunremahduksiin esitys ei yleisöä villiinnyttänyt. Ensimmäinen puoliaika oli enemmänkin sordiino päällä tehtyä komediaa, josta jäi lähinnä mieleen Pentti Helinin ja Aimo Räsäsen kiistely perintö-Rolexista. Toisella puoliajalla vauhti onneksi lisääntyi, repliikit muuttuivat räväkämmiksi ja hauskuutta haettiin tosissaan myös navan alta. Takuuvarmat konstit käyttöön siis, aina yllätyksellinen loppu mukaan lukien. Kokonaisuus jätti kuitenkin sen verran valjun jälkimaun, että sinne seiskan ja kasin välille arvosanani jää.

Aisti tarjoili täydellisiä makuelämyksiä

Täyden kympin ja plussan päällekin saa TTT:n nurkalla sijaitseva Ravitsemisliike Aisti. Runsas vuosi sitten avattu ravintola on miljööltään jännästi maalaishenkinen heinäseipäineen, ladonseinälautoineen ja tallilyhtyineen. Kokonaisuutena sisustus on kuitenkin hienosti toteutettu ilman päälleliimattua, keinotekoisuuden leimaa.

sali1
Aistin viihtyisää salimiljöötä.

Parasta Aistissa oli silti sen tarjoama ruokaelämys. Ravintolan ”big idea” on tarjota reilua skandinaavista ruokaa eurooppalaisin vivahtein ja yllätyksellisinä sovituksina. Hyväksi esimerkiksi tästä sopivat alkupalaksi tilaamani etanat, jotka perinteisen pannutarjoilun sijasta saapuivatkin eteeni valkosipuliflanin ja persiljaliemen kera. Sanoinkuvaamattoman hyvältä maistunut annos saattaa hyvinkin olla paras alkuruoka, jonka olen koskaan nauttinut.

img_5983
Etanoita Aistin tapaan.

 

14925541_1305322739499744_3655357171667474812_n
Maa-artisokkakeittoa häränhännän kera.

Minkäänlaista moitteen sijaa ei ollut myöskään muissa illallisemme annoksissa. Kitte aloitti täyteläisellä maa-artisokkakeitolla, jonka höysteenä oli häränhäntää ja jatkoi paahdetulla kuhalla, jonka kruunasi upeasti maustettu akvaviittikastike.

14900466_1305322882833063_6760609906844629737_n
Paahdetun kuhan kyytipoikana akvaviittikastiketta, kantarellia, torvisieniä ja perunaa.

 

img_5981
Lohi Skagen briossin ja havu-hollandaisen kera.

Oma pääruokani puolestaan oli hauska ja herkullinen yhdistelmä skandinaavisia klassikkoruokia. Pohjoista makua tähän Lohi Skageniin toi myös Aistin itse kehittämä havu-hollandaise.

Kympin ruoan päälle plussaa annamme Aistille myös ystävällisestä palvelusta sekä hyvästä viinilistasta. Henkilökunnan suositusten lisäksi opastusta osuvaan viinivalintaan voi hakea myös listasta, jossa on fiksusti kerrottu minkä ruokalajien kanssa mikäkin viini sointuu kivasti yhteen.

Lapinniemen kylpylä

Majapaikkanamme viikonlopun ajan toiminut Holiday Club Tampereen Kylpylä ei suurempia kehuja ansaitse. Koko hotelli-kylpyläkompleksi on kulahtaneen ruotsinlaivan tuntuinen sekä yleisistä tiloista että hotellihuoneista puhuttaessa. Jo sisääntuloaula on vähemmän kutsuvan oloinen, kun respa palvelee samalla vieressä aukeavan R-kioskimyymälän kassana. Kioskinäkymä avautuu suoraan myös ravintolan pöydästä, mikä vie ajatukset enemmän kauppakeskuksessa kuin hyvässä hotellissa ruokailuun.

img_3766-2
Vähemmän kaunis näkymä kylpylän ravintolasta.

Saman R-kioskin läpi kuljetaan myös kylpyläosastolle, jonka kolkko yleisvaikutelma jää valovuosien päähän vaikka Naantalin Kylpylän upeasta miljööstä. Allasosasto on pieni ja erilaiset viihtyisyyttä lisäävät elementit loistavat poissaolollaan. Askeettinen aaltopeltikatto ei sekään tunnelmaa kohota, allasbaarista puhumattakaan. Lyhyesti sanottuna kylpylänautiskelua kaipaavan ei kannata Tampereen kylpylään hakeutua. Parempaan kylpyläelämykseen pääsee nykyään jo useissa uimahalleissa.

Tampereella oli kuitenkin hirmu kiva käydä ja luultavasti käydään piankin uudelleen. Kaupunkihan on kaunis, täynnä mielenkiintoisia käyntikohteita ja tapahtumatarjontakin on runsasta. Viikonloppumatkailuun vahva vaihtoehto stadille ja jopa Turulle.

Luonnon kutsuun kannattaa vastata

Suomessa on upea luonto – jos kohta kaunista on muuallakin maailmassa. Suomessa luonnosta nauttiminen on kuitenkin tehty kenties ainutlaatuisen helpoksi. Jokamiehenoikeutemme antavat jokaiselle luvan liikkua luonnossa ja hyödyntää sen antimia lain sallimissa rajoissa. Liikkumisen lisäksi luvallisia ovat muun muassa tilapäinen yöpyminen, marjastus ja sienestys sekä kalastus onkien ja pilkkien. Maanomistajan tai sen haltijan lupaa ei tarvita eikä oikeuksien käyttäminen maksa mitään.

img_5278
Jännittäviä luontokohteita voi löytää melkein naapuristakin, Vehmaalta.

Luonnossa liikkumiseen kannustaa myös laaja kansallispuistojen verkosto. Kansallispuistoja on noin neljäkymmentä eri puolilla maata, etelästä pohjoiseen ja merellisestä saaristosta jylhiin vaara- ja tunturimaisemiin. Niiden hyvin merkittyjä reittejä pitkin tottumatonkin retkeilijä voi kulkea turvallisesti ilman pelkoa eksymisestä tai liian vaativaan maastoon joutumisesta.

Itse olen koko ikäni harrastanut luonnossa liikkumista  välillä enemmän, välillä vähemmän. Enimmäkseen metsissä kulkemiseni syynä on ollut hyötyliikunta eli marjastus ja sienestys. Kansallispuistoistamme tutuksi on tullut tätä syksyä ennen ainoastaan Oulangan kansallispuisto, jossa retkeilimme pitkin Kitkajoen rantoja kesällä 1980. Hieno reissu, johon liittyy monia mukavia ja hassujakin muistoja – kaupunkilaisnuorten varustus kun ei ollut ihan viimeisen päälle vaelluksiin suunniteltua. Kolin, Ylläksen, Syötteen ja Saaristomeren kansallispuiston alueillakin olemme liikkuneet, lähinnä kuitenkin talvisten ja veneilyharrastuksen merkeissä.

img_5620
Saaristomerellä on tullut liikuttua jo pikkupojasta asti sekä rantoja koluten, kalastellen että veneillen.

Vaimoni Kitte onnistui kuitenkin sytyttämään retkeilykipinän uudelleen tänä syksynä. Hän oli viime vuonna viettänyt työpaikkansa virkistyspäivää Teijon kansallispuistossa ja onnistui muutama viikko sitten houkuttelemaan minutkin sinne. Ihan vieras alue ei toki minullekaan ollut, koska muutama vuosi sitten olin mukana suunnittelemassa Meri-Teijon matkailualueen markkinointia. Tuolloin kampanjaa ja konseptia tehtiin keskellä talvea, joten kansallispuistokierros jäi silloin tekemättä.

img_5858
Matildanjärven rantamaisemia Teijon kansallispuistosta.

Nyt itse koettuna Teijon kansallispuisto ylitti odotukseni. Matildanjärven kallioilta avautuivat hienot näköalat ympäröivään maisemaan ja helppokulkuiset polut tekivät kulkemisen helpoksi. Polulta poiketessakin maasto oli mukavan tasaista, pääosin pehmeän sammalen peittämää metsämaata. Sieniä oli tälläkin retkellä tarkoitus poimia, mutta viikkokausien kuivuus oli tehnyt tehtävänsä ja suppilovahveroita kertyikin vain yhden keiton verran.

Sen verran hieno kokemus Teijolla käynti kuitenkin oli, että jo seuraavana viikonloppuna suunnistimme Kurjenrahkan kansallispuistoon. Kurjenrahka on kansallispuistoista lähinnä kotiamme, noin 35 km Turusta pohjoiseen. Meiltä Taivassalosta matkaa kertyy parikymmentä kilometriä enemmän.

img_5886
Syksyinen suomaisema Savojärvelle päin Kurjenrahkan kansallispuistossa.

Luonnoltaan Kurjenrahkaon melko lailla erilainen kuin Teijon alue. Täällä kuljetaan pääsääntöisesti suomaisemissa, joiden välissä on pieniä metsäsaarekkeita. Liikkuminen tapahtuu pääosin tukevia pitkospuita pitkin, välillä pitkiäkin suoaukeita ylittäen. Itse kuljimme runsaat kuusi kilometriä pitkän Savojärven kierroksen, joka nimensä mukaisesti muodostaa rengasreitin Savojärven ympäri. Vielä syksylläkin kierrokselle antoi oman tunnelmansa vahva suopursun tuoksu, joka lienee todella huumaava kasvin kukinnan aikaan. Kurkia emme tällä kierroksella nähneet emmekä kuulleet, olisivatko ehtineet kaikki lentää jo muuttomatkoilleen.

Syksy on mielestäni hyvä ajankohta tällaisiin päiväretkiin, jotka mekin teimme. Ilma on vielä suhteellisen lämmintä, mutta syksyisen raikkaana helppoa hengittää. Hikoilla ei tarvinnnut eikä hyttysistäkään ollut kiusaa, ei edes hirvikärpäsistä. Päiväretkillä pärjää lisäksi kevyellä varustuksella. Meilläkin oli perusrepussa mukana vain pieni termospullollinen kahvia, vesipullo, pari valmiiksi tehtyä voileipää sekä makkarapaketti. Kierroksen varrella on kaksi nuotiopaikkaa, joissa eväiden nauttiminen ja makkaranpaisto olivat tärkeä osa retkeilynautintoa.

img_5889
Savojärven kierroksen varrelta löytyy myös yli 600-vuotias Kuhankuonon rajakivi, joka toimii edelleen seitsemän kunnan rajakivenä.

Summa summarum. Kuluva syksy herätti minussa potentiaalisen retkeilijän, vaikka ei pitkiin vaelluksiin vielä veri vedäkään. Kansallispuistoja tulee varmasti koluttua jatkossa yhä useammin, jopa yöpymisen merkeissä. Hulluahan se olisi jättää valmiiksi järjestetyt luontopalvelut hyödyntämättä, kun ne ovat sekä helposti saavutettavissa että maksuttomasti nautittavissa.

Kaiken lisäksi metsään menolla on tutkimusten mukaan paljon myönteisiä vaikutuksia ihmisten hyvinvointiin. Luonnon kutsua kannattaa siis kuulla ja välittää muillekin, sillä meillä Suomessa luonto on kaikille avoin.

 

Rooma kutsui kolmatta kertaa

p9120291Poikkesimme taas muutaman päivän visiitillä Roomassa ja antoisa reissu oli jälleen. Lämmintä oli enemmän kuin riittävästi, italialaisen keittiön antimet yhtä herkullisia kuin aina ja välitön välimerellinen tunnelmakin oli entisellään.

Kahdella edellisellä Rooman vierailulla olemme liikkuneet pääosin Centro Storicon alueella, joten nyt oli aika katsastaa hiukan muitakin kulmia. Sitä silmällä pitäen olimme varanneet majoituksen ”toispuol jokkee” eli Tiberin länsipuolella sijaitsevaan Trasteveren kaupunginosaan. Pitkän miettimisen jälkeen valitsimme lopulta kohteeksi Booking.comin listoilla kävijöiden kovasti kehuman b&b-majoitusta tarjoavan Restyling Home -nimisen kotimajoituksen.

p9120288Valinta osoittautui erinomaisen onnistuneeksi heti sisäänkirjautumisesta alkaen. Kyseessä oli roomalaisen artesaanin koti, jonka visuaalinen ilme hurmasi heti ovesta sisään astuessa. Iloinen ja ystävällinen emäntämme asui ja osin työskenteli samassa huoneistossa, joten koko koti oli täynnä hauskoja ideoita muun muassa vanhojen tavaroiden käytöstä sisustuksen osana.

Meidän käytössämme oli muusta asunnosta erillään oleva makuuhuone ja oma kylpyhuone. Lisäksi meillä olisi ollut mahdollisuus käyttää myös kodin keittiötä ja olohuonetta, joista viimemainittuun emäntämme oli aamuisin kattanut meille pikku aamupalan. Hienon kokonaisuuden kruunasi asunnon suuri parveke, jossa oli hyvä lepuuttaa kävelyn rasittamia jalkoja.

img_5738Mukavaa ja edullista (70 euroa per yö) majapaikkaa etsivä Rooman kävijä voi siis huoletta hakeutua tähän kohteeseen, joka tosin on hiukan syrjässä kaikkein eläväisimmästä osasta Trastevereä. Kävelymatkaa Trasteveren vanhoille kujille tulee noin puolitoista kilometriä, mutta matkan voi toki taittaa myös tiheästi liikennöivillä raitiovaunuilla. Samoilla ratikoilla pääsee halutessaan myös joen toiselle puolelle, aina Piazza di Venezialle asti. Lentokenttäyhteydet ovat hyvät, sillä Trasteveren rautatieasemalle on matkaa vain puoli kilometriä.

Itse olemme tottuneet kulkemaan kaupunkilomilla mahdollisimman paljon jalan, joten etäisyydet eivät meitä haittaa. Tälläkin matkalla tuli Rooman katuja tallattua noin 50 kilometriä vajaan neljän päivän aikana. Trasteveren pikkukujilla kiertelyn lisäksi kävelimme muun muassa pitkän lenkin Testaccion kaupunginosan kautta Colosseumille ja sieltä Piazza Navonan ja Campo di Fiorin kautta takaisin Trasteveren puolelle.

img_5759Testacciossa poikkesimme muun muassa paikallisessa kauppahallissa, jossa oli tarjolla kaikkea mahdollista kengistä kurpitsoihin. Ostosten teon lomassa hallissa olisi voinut nauttia myös erilaisia tuoreista raaka-aineista valmistettuja herkkuja – viinin tai oluen kera, tottakai. Valitettavasti olimme liikkeellä niin aikaisin aamulla, että kokeilematta jäi esimerkiksi Michelin-tähdellä palkitun Christina Bowermanin katuruokapiste Cups. Hiukan harmittaa mielenkiintoisen idean ohittaminen, mutta jos sitten seuraavalla Rooman reissulla uudelleen.

p9130305Ikuisen kaupungin suuria nähtävyyksiä matkaohjelmassamme oli vain kaksi. Colosseum ympäristöineen teki kaltaiseeni historiafriikkiin suuren vaikutuksen. Vaikka itse kohde on käytännössä pelkkää rauniota, niin mielikuvissa on aina järisyttävää astella samalla maaperällä antiikin ajan ihmisten kanssa. Omalla tavallaan mielikuvituksen saa myös lentoon Fontana di Trevin suihkulähde, jonka turistimassojen edessä tuskin Anita Ekbergkään enää vilvoittelisi La Dolce Vitan malliin. Veistoksellinen suihkulähde on kyllä ilman häntäkin maineensa veroinen, joten Rooman kävijän kannattaa kyllä sen partaalla poiketa. Meillekin kerta oli oikeastaan ensimmäinen, sillä viime matkamme aikana suihkulähde patsaineen oli restauroinnin alla.

img_5730Kesäisestä Roomasta oli tietysti hienoa nauttia myös ihan vaan katukahviloissa istuskellen ja ohikulkijoita katsellen. Näissäkin välttelimme tällä kerralla kaikken vilkkaimpia turistikulmia Pantheonin edustaa lukuun ottamatta. Itse temppelissä emme tällä kerralla käyneet, vaikka se on mielestäni yksi upeimpia rakennuksia, joissa olen koskaan vieraillut.

Päivälämpötilojen ollessa koko reissun ajan 30 asteen kuumemmalla puolella vettä kului kävellessä litrakaupalla ja silti piti nestetasapainosta huolehtia myös muita virvokkeita nauttimalla. Lounaaksi nautimme roomalaiseen tapaan palapizzaa, jota oli tarjolla lähes joka kulmalla. Paikallinen menu oli päällimmäisenä myös iltaisin Trasteveren ravintoloiden tarjontaa tutkaillessamme. Primi piattia pitemmälle emme kuitenkaan jaksaneet yhtenäkään iltana edeltä, sillä sen verran täyttäviä annoksia kantoivat tarjoilijat eteemme. Erityisen suuret suositukset annamme Ristorante Bruno alla Lungarettalle, jossa nautimme eräät elämämme parhaista pastoista ja risotoista.

img_5757

Kaisaniemestä kajahti

 

Käytiinpä Kaisaniemessä konsertissa. Lavalle nousivat illan aikana Peer Gynt, Uriah Heep ja Deep Purple. Illan avannut suomalainen Peer Gynt on omassa genressään kansainvälisen tason poppoo, mutta perinteistä ränttärokkia soittavana kokoonpanona ei oikein istunut konsertin muuhun tarjontaan. Jalka kyllä vispasi heidänkin soitantonsa aikana, mutta kieltämättä kelloa tuli välillä vilkuiltua päätähtiä odotellessa. Uriah Heepin olin nähnyt tätä ennen Ruisrockissa vuonna 1972, Deep Purplea en ole livenä aiemmin kokenutkaan. Oli siis jo aikakin korjata tämä aukko sivistyksessä.

Uriah Heep ja Deep Purple ovat kuuluneet suosikkibändeihini jo 1960-luvun lopulta alkaen ja levyjäänkin löytyy hyllystä useampia. Ensin mainitun ”Very ’eavy … very ’umble” -debyyttialbumi kolahti aikoinaan todella lujaa ja sitä käytiin nuoruusvuosien parhaan ystäväni Klausin kanssa kuuntelemassa useaan otteeseen Turun kaupunginkirjastossa. Salisbury-albumi sinetöi lopullisesti rakkauteni bändiin.

Deep Purple iski tietoisuuteeni vasta neljännellä ”In rock”-lätyllään, joka julkaistiin vuonna 1970. Klasu oli ehtinyt siinä välissä jo hankkia levysoittimenkin liittymällä Fazerin musiikkikerhoon, jonka liittymistarjoussettiin kuului pienen monosoittimen lisäksi mainittu ”In rock”-albumi. Kiekkoa on sanottu maailman ensimmäiseksi heavy-albumiksi, ja kieltämättä siinä nousevat esiin kaikki perinteiselle heavylle olennaiset elementit: korkealta ja kovaa lauletaan, kitarariffit raikaavat teräksisesti ja urut luovat massiivista äänivallia basistin ja rumpalin pitäessä hommaa koossa muiden intoutuessa sooloilemaan välillä hyvinkin vapaasti.

Kuten aina tällaisia vanhoja suosikkeja kuuntelemaan lähtiessä oli silti pieni pelko persiissä kohti Kaisaniemeä astellessa. Bändien miehistöt eivät ole enää samoja kuin niiden suuruuden aikoina 1970-luvulla. Uriah Heepissä maineikkaimmasta kokoonpanosta on mukana enää kitaristi Mick Box, kun Deep Purplessa vaikuttavat edelleen vokalisti Ian Gillan, basisti Roger Clover ja rumpali Ian Paice. Ennakkoon ajateltuna suurimmat odotukset kohdistuivat siis Deep Purplen osuuteen.

Ennakkoaavistusten vastaisesti Uriah Heep pääsi kuitenkin yllättämään iloisesti. Vanhat hitit soivat uljaasti ja kaikesta kuului läpi, että lavalle ei nousta vanhalla maineella rahastamaan, vaan aidosti rakkaudesta musiikkiin. Pakko on myöntää, että parinkin biisin aikana tuli tippa linssiin. Osin senkin takia, että Uriah Heepin kuuntelu toi mieleeni edellä mainitun Klausin, jonka kanssa olisi ollut hieno nämä hetket kokea. Valitettavasti vain hän poistui keskuudestamme viime vuonna, aivan liian varhain.

Jos Uriah Heepin osuudesta jotain arvosteltavaa pitäisi löytää, niin nykyinen laulusolisti Bernie Shaw ei omasta mielestäni täytä David Byronin saappaita. Byronin laulu oli todella puhdasta ja ainakin minulle hänen äänensä muodosti tärkeän osan Uriah Heepin voimasta. Shaw on omalla tavallaan hyvä, mutta hänen laulutyylinsä on säröisempi ja huutavampi kuin Byronilla aikoinaan. Kokonaisuutena Uriah Heep tarjosi kuitenkin hienon nostalgiatripin, jota ei tarvinnut hävetä sen paremmin bändin kuin kuulijoidenkaan.

Uriah Heepistä poiketen Deep Purple on siis onnistunut pitämään bändinsä pääosin 1970-luvun alun kuosissa. Purplen kuuluisimman ns. kakkoskokoonpanon soittajista puuttuvat vain luonteeltaan ilmeisen äkkiväärä kitaristi Ritchie Blackmore sekä muutama vuosi sitten edesmennyt kosketinsoittaja Jon Lord. Näiden kahden legendaarisen muusikon paikkaajat osoittivat kuitenkin Kaisaniemessä olevansa todellisia ammattimiehiä. Kitaristi Steve Morse hallitsee suvereenisti perinteisen tilulilu-sooloilun ja heittää sopivin paikoin peliin jazzillisempiakin sävelkulkuja. Velhomaisen taitavan Lordin tilalle puolestaan on nyt kuullun perusteella vaikea kuvitella hienompaa kiipparien soittajaa kuin Steve Airey.

Upeaa ja mahtavaa oli myös kuulla Ian Gillanin olevan edelleen täydessä iskussa. Gillan on aina ollut mielestäni yksi maailman parhaista, ellei peräti paras rock-laulaja ja mies oli edelleen maineensa veroinen. Laulu soi huikeasti ylärekisteriä myöten ja tuntuu, että Gillanin tulkinnat vanhoista suosikkibiiseistä ovat iän myötä jalostuneet entisestään. Kylmät väreet kulkivat pitkin selkäpiitä moneen kertaan mestarin esittäessä parastaan. Ja kuten Uriah Heepin kohdalla, myös Deep Purplen koko esiintymisestä näkyi ja kuului soittamisen ilo, vuosikymmeniä kestänyt kaveruus ja yleisön kunnioitus.

Kunnioitus yleisöä kohtaan ei valitettavasti ulottunut konsertin järjestäneen Eastwayn toimintaan.Suoraan sanottuna voisi ilmaista Eastwayn tehneen kaikkien aikojen konserttikusetuksen rahastamalla palveluja, joita se ei pystynyt eikä varmaan edes aikonut konserttiyleisölle tarjota. Ahneuksissaan lafka oli myynyt ns. priority-lippuja niin paljon, ettei mikään lipun korkeampaan hintaan sisältyneistä lupauksista pitänyt. ”Priority -lipulla pääsette erilliselle Priority-alueelle nauttimaan omista erillisistä ravintolapalveluista suoraan tapahtuman ytimessä, lähellä estradia. Käytössänne oma baari A-oikeuksin sekä omat WC-tilat. Lisäksi alueella on rajoitettu määrä numeroimattomia istumapaikkoja.” Ja paskan marjat. Puolen tunnin jonot baariin, miesten vessaan jonotuksen voi toki välttää arvaatte kai kuinka, eikä siellä priority-alueella kyllä oltu yhtään lähempänä estradia kuin muuallakaan. Kaksikymppiä kovemmalle lipun hinnalle ei Eastway antanut minkäänlaista vastiketta. Jatkossa aion kiertää kaukaa tämän järjestäjän tilaisuudet.

Mutta anyway – Uriah Heep ja Deep Purple näyttivät, että rockin maailmassa ikä ei ole rasite. Pikemminkin päinvastoin. Toivotaan soittajille ja kokoonpanoille pitkää ikää.

Wonderful Copenhagen

Poikkesimme toukokuun viime päivinä lyhytlomaselle Kööpenhaminaan, kun vaimolleni kävi käsky pitää pois viimeiset talvilomapäivät. Talviloman viettoon ajankohta olikin mitä parhain, kun Tanskanmaalla vallitsivat varsin helteiset kelit. Edellisestä visiitistämme Kööpenhaminaan oli ehtinyt vierähtää jo melko tarkalleen kymmenen vuotta. Niinpä yllätyimme taas iloisesti huomatessamme, kuinka hieno ja hauska matkakohde juuttien pääkaupunki on.

IMG_5040
Kööpenhaminassa lomaillessa kannattaa ottaa rennosti kaupunkilaisten tapaan. CH Cafeen Kodbyenin laidalla Vesterbrossa.

 

Kaupungin upeus näyttäytyy ennen kaikkea arkkitehtuurissa ja designissa. Sekä vuosisatoja vanhat että vasta viime vuosina nousseet rakennukset edustavat samalla sekä oman aikansa ihanteita että ajattomia kauneusarvoja. Vanhojen talojen aristokraattisuus koristeellisine yksityiskohtineen kiehtoo ainakin allekirjoittaneen silmää siinä kuin uusien rakennusten moderni, harkitun pelkistetty arkkitehtuurikin. Tanskalaiset näyttävät lisäksi osaavan yhdistää perinteisen ja modernin arkkitehtuurin elementtejä sopusointuisiksi kokonaisuuksiksi, mikä tuntuu olevan harvinainen kyky pääosassa maailmaa.

IMG_5011
Värikäs Nyhavn kutsuu rentoutumaan ja nauttimaan ihmisvilinästä.

 

Nyhavnin alue värikkäine rakennuksineen on kenties Kööpenhaminan kuvatuinta osaa. Tällä reissulla emme kuitenkaan jääneet kanavan varren ravintoloihin istuksimaan, vaan suuntasimme vesille. Nyhavnin pohjukasta lähtevät kanavakierrokset tarjoavat kätevän tavan tutustua kaupungin eri alueisiin ja nähtävyyksiin jalkoja rasittamatta. Runsaan tunnin mittaisen risteilyn aikana näimme muun muassa Pienen Merenneidon (joka on siis ihan oikeasti pieni), Kuninkaallisen teatterin ja Oopperatalon sekä Tanskan kuninkallisen jahdin, HDMY Dannebrogin.

IMG_5016
Kööpenhaminan Oopperatalo on yksi tanskalaisen arkkitehtuurin helmistä.

 

Yksittäisiä nähtävyyksiä enemmän kanavaristeilyllä kiehtoi kuitenkin mahdollisuus tutustua kaupunkilaisten elämään sen varrella. Joillain laituripaikoilla oli lapsia uimassa, toisella joku merelle mielivä rassaamassa purttaan ja kesäisenä iltapäivänä tietysti riitti väkeä myös rantakatujen terasseillekin. Kanavan varrella erottuivat myös mainiosti eri asuinalueiden väliset erot, jo pelkästään laitureihin kiinnitettyjä veneitä katsomalla. Siirtymä kiiltäviksi vahatuista luksusveneistä parhaat päivänsä nähneisiin pikku purtiloihin heijastui myös asuinalueen rakennuskannan tasoon ja päinvastoin. Osittain asia toki liittyy myös siihen, etteivät suurimmat veneet mahdu kulkemaan matalien siltojen alta.

IMG_5024
Asuinrakennuksissakaan ei Tanskassa tyydytä tavanomaisiin ratkaisuihin.

 

Tanska tunnetaan nykyään yhtenä maailman johtavista ruokamaista. Maassa on tällä hetkellä runsaat kaksikymmentä Michelinin tähdittämää ravintolaa ja tanskalaiset keittiömestarit ovat menestyneet hyvin myös Bocuse d’Or -kilpailuissa. Tällä kerralla jätimme kuitenkin Michelin-ravintolat väliin ja etsiydyimme Kööpenhaminan rosoisemman ruokakulttuurin pariin. Kohteemme oli Vesterbrossa sijaitseva Ködbyen, vanha teurastamoalue, joka on noussut nopeasti suureen suosioon. Alueella on lukuisia mielenkiintoisia ruokapaikkoja, joista haarukoimme illallispaikaksemme kovasti kehutun Mother-nimisen italohenkisen ravintolan.

IMG_5008
Ravintola Motherin herkkuja.

Vaikka saavuimme ravintolaan vasta myöhäisillan tunteina, paikalla oli vielä pientä jononpoikasta. Odotteluaika jäi kuitenkin pariin minuuttiin, minkä jälkeen meidät ohjattiin pöytään. Ruokalista oli kovasti pizzavoittoinen, mikä sinänsä sopi meille vallan mainiosti. Juureen leivotut pizzat olivat muhkean kokoisia, paksupohjaisia ja ruokaisia. Itse valitsin napolilaishenkisen ”Nick says it’s good” -nimeä kantaneen pizzan, jonka täytteenä oli mozzarellaa, kukkakaalia, kapriksia, anjoviksia, vihreitä oliiveja, chiliä ja pecorino-juustoa. Kitten valinta osui Zucconeen, jonka päältä löytyi aimo satsi savulohta, kesäkurpitsaa, oliiveja ja mozzarellaa. Herkullisia kumpikin, joten voimme suositella – myös talon italialaista luomupunaviiniä. Motherin rennon mutkaton tunnelmakin oli mieleemme, vaikka paikan henki oli koko Ködbyenin tapaan hippasen hipsterimäinen.

Ravintolatarjonnan lisäksi Ködbyen on pakattu täyteen tapahtumia taidegallerioista teatteri- ja kabareenäytöksiin ja live-musiikista kirpputoritapahtumiin. Niihin emme tällä matkalla ehtineet tutustua, mutta ensi kerralla varaamme aikaa niillekin. Nyt Kööpenhaminan visiittiimme kulttuurianniksi jäi vierailu Glyptoteket-taidemuseossa, jossa ilokseni oli esillä mittava erikoisnäyttely suuresti ihailemani Paul Gauguinin taidetta. Valtavassa museossa on myös monipuolinen kokoelma antiikin taidetta Egyptistä, Kreikasta ja muista sen aikakauden suurvalloista.

IMG_5001
Ny Carlsberg Glyptotek -taidemuseo on nähtävyys jo itsessään.

Kaikkiin etukäteen miettimiimme kohteisiin emme lopulta edes yrittäneet ehtiä, koska tiesimme sen itsekin mahdottomaksi. Kutkuttavimpia kokematta jääneitä ovat esimerkiksi modernin taiteen museo Arken, Design Museum Danmark ja Tycho Brahe planetaario. Hiukan jäi kaivelemaan sekin, ettei aika riittänyt pistäytymiseen Papirøenissä, jossa toimivan Copenhagen Street Foodin lähtökohtina ovat luomuun ja lähituotantoon perustuva katuruokatarjonta. Saman katon alla on kymmeniä erilaisia ruokapisteitä, joista saa niin etnistä ruokaa kuin perinteisiä tanskalaisherkkuja smørgåseista makkaroihin. Ensi kerralla sinne siis!

Lopuksi vielä pätkä videota Nyhavnista.

 

Hullun huilumiehen matkassa

Musiikki on aina ollut yksi elämäni suurimpia intohimoja, kuten kaikki ystäväni tietävät. Kuuuntelen sitä päivittäin ja korvani ottavat suosiolla vastaan mitä monenlaisinta musiikkia klassisesta hiphoppiin ja jazzista heavyyn. Yksi bändi on kuitenkin ollut minulle aina ylitse muiden: Jethro Tull, johon ihastuin heti ensi kuulemalla vuonna 1969.

Jethro Tullin musiikissa minua kiehtoo sen lokeroimattomuus ja yllätyksellisyys. Bändi seilaa oman mielensä mukaan musiikin kartastolla lähes rajattomasti. Yhtenä hetkenä kelttiläisen kansanmusiikin sävyt vaihtuvat kesken biisin raskaaksi bluespoljennoksi tai klassisen musiikin tematiikasta loikataan improvisoidun jazzin ennalta arvaamattomiin sävelkulkuihin. Kaikesta musiikillisesta hurlumheistä huolimatta Jethro Tullilla on kuitenkin oma soundinsa, joka on kestänyt tunnistettavana kaikki nämä vuosikymmenet lukuisista miehistövaihdoksista huolimatta.

Eilen (10.3.2016) minulla oli parin vuoden tauon jälkeen taas tilaisuus nähdä Jethro Tull elävänä lavalla. Helsingin Kulttuuritalolla järjestetyn konsertin nimi oli juhlavasti Jethro Tull: The Rock Opera ja se perustui löyhästi bändille nimensä antaneen rivikylvökoneen keksijän elämään nykypäivään siirrettynä. Musiikillisesti show rakentui bändin suurimpien hittien varaan, joita oli osin sovitettu uudelleen. Settilistalta löytyivät esimerkiksi Heavy Horses, Locomotive Breath, Aqualung, Living in the Past ja New Day Yesterday. Viimeksi mainitusta Jethro Tull vetäisikin sellaisella voimalla jyräävän version, ettei paremmasta väliä.

FullSizeRender

Konsertin esillepano oli rakennettu hienosti tarinaa tukemaan. Lavan taustalla ollut jättisuuri videonäyttö toimi sekä teeman avaajana että yhdisti ainakin itselleni ennen kokemattomalla tavalla estradilla soittaneen bändin ja videovieraina esiintyneiden artistien osuudet saumattomaksi kokonaisuudeksi. Ratkaisusta hyötyi ehdottomasti eniten Jethro Tullin nokkamies Ian Anderson, jonka lauluääni ei enää tunnu riittävän etenkään korkealla kulkevien lauluosuuksien vetämiseen. Niinpä monissa biiseissä päävastuu noilta osin oli annettu jo Thick As a Brick -kiertueella mukana olleelle laulaja-näyttelijä Ryan O’Donnelille sekä islantilaiselle Unnur Birna Björnsdottirille. Kumpikin klaarasi osuutensa hienosti ja toi samalla tuttuihin biiseihin aina tervetullutta uuttakin otetta.

Laulupuutteista huolimatta maestro Anderson oli vahvassa vedossa. 68 ikävuotta eivät paljon painaneet, kun hän tuttuun tapaansa loikki pitkin lavaa ja tahditti bändin soitantaa johtajan otteella. Miehen huilutekniikka on edelleen uskomaton ja soitin elää hänen käsissään aina biisin mukaan, olipa kyse puhtaan klassisesta lurittelusta tai lähes shamanistista hurjuutta puhkuvasta puhalluksesta. Kaikesta aistii, että Anderson elää musiikilleen ja nauttii edelleen esiintymisestä vastaanottavaisen yleisön edessä.

Kulttuuritalon konsertti oli kuitenkin samalla hyvä muistutus taas siitä, että Jethro Tull ei ole pelkästään Ian Andersonin luomus tai taustabändi. Erityisesti nuori saksalaiskitaristi Florian Opahle on viimein lunastanut paikkansa legendaarisen Martin Barren tilalla ja kasvanut Ian Andersonin luottomieheksi. Parivaljakon yhteispeliä oli riemastuttavaa katsoa ja Opahlen huikeat soolot saivat yleisön syttymään ansaittuihin aplodeihin. Vielä muutama vuosi sitten hiukan ujosti syrjään vetäytyvän oloinen kitaristi oli saanut rutkasti lisää itseluottamusta matkan varrella ja heittäytyi välillä rohkeasti framille kuin paraskin rock-kukko. Tykkäsin!

FullSizeRender 2

Mitä bändin muihin jäseniin tulee, niin eipä paljon parempaa rytmiryhmää taida tällä hetkellä löytyä. Basisti David Goodier ja rumpali Scott Hammond hoitavat hommansa tyylikkäästi ja mikä tärkeintä, kellontarkkuudella. Herrojen luoma äänivalli muodostaa varman perustan muiden sooloilulle ja pitää kokonaisuuden tiukasti hallinnassa Andersonin ja Opahlen intoutuessa leikittelemään keskenään. Korvaamaton rooli kokoonpanossa on myös John O’Haralla, joka kosketinsoittimien lisäksi vastaa omalta osaltaan orkesterin johtamisesta. Ilman tätä kolmikkoa Jethro Tullin live-esiintymiset saattaisivat karata kokonaan jopa Andersonin käsistä.

Siis kaiken kaikkiaan Jethro Tull tarjosi jälleen kerran huikean konserttielämyksen, joka oli paljon enemmän kuin hintansa arvoinen. Nyt kun bändi on löytänyt keinon paikata Ian Andersonin laulannasta aiheutuvat ongelmat voi uskoa, ettei Jethro Tullin juna ole vielä lähelläkään pääteasemaansa. Ja hyvä niin, koska meitä kyydissä olijoita kyllä Kulttuuritalon yleisön aplodeerauksesta päätellen riittää vielä moniin lähtöihin.

Varmemmaksi vakuudeksi vielä linkki YouTube-videoon, jonka takaa löytyy koko konsertti (ei tosin Kulttuuritalolta, jossa järjestysmiehet poimivat haukansilmillään jokaisen kännykälläkin kuvausta yrittäneen.) Katsokaa ja nauttikaa!

Tapaus Selänne

Teemu Selänne intoutui alkuviikolla jatkamaan Aleksi Valavuoren sanailua Twitterissä saaden lopulta aikaan melkoisen kohun. Selänteen kommentteihin otin kantaa jo tuoreeltaan Facebookissa ja jatkan aiheesta vieläkin, vaikka monenlaista palautetta olen kommenteistani saanut. Mutta jos Selänteellä on oikeus sananvapauteen niin tokihan se on minullakin.

En syytä enkä syyttänyt aiemminkaan Selännettä rasistiksi. Hänen viestinsä oli kuitenkin helposti tulkittavissa niin ja sen mukaisesti sitä hyödynnettiin myös maan rasistisimmissa piireissä. Kun Selänne tuli uudelleen julkisuuteen selittelemään sanomisiaan, niin luulin hänen sanoutuvan yksiselitteisesti irti maahanmuuttajavastaisuudesta. Valitettavasti hän ei kuitenkaan sitä tehnyt.

Selänteen blogissaan suorittaman avautumisen ongelmana on edelleen toisistaan riippumattomien asioiden yhdistäminen, tarkoitushakuisesti tai ei. Raiskausten yhdistäminen ihmisten auttamiseen ja erilaisuuden suvaitsemiseen ja riskinottoon on juuri sitä asioiden yksinkertaistamista, josta ulkomaalaisvihamielisyys ja kaikkein pahin rasismi imee voimansa. Muotoilemalla viestinsä toisin Selänne ei olisi vahvistanut holocaustin muistopäivänä niiden propagandaa, jotka olisivat valmiit vastaaviin toimiin tämän päivän Suomessa.

Ihmisten auttamista ei voi eikä saa lopettaa sen takia, että isoon autettavien joukkoon pääsee aina myös pahantekijöitä. Suvaitsevaisuus ei merkitse rikosten hyväksymistä, vaan ihmisten oikeutta elää omaa elämäänsä muita loukkaamatta mm. rotuun, kansallisuuteen, uskontoon tai sukupuoliseen suuntautumiseen katsomatta. Riskinoton rajaakin on mahdoton määritellä, koska jokainen ihminen muodostaa riskin, usein jopa se kaikkein läheisin.

Raiskaustuomiot ovat todellakin Suomessa aivan liian lieviä, sen allekirjoittanee jokainen. Ehdollisia tuomioita näistä rikoksista ei tulisi koskaan antaa. Tuomioiden koventamisen tulee kuitenkin kohdentua jokaiseen. Lain tulee kohdella jokaista ihmistä ja ihmisryhmää samalla tavalla. Ryhtymällä luokittelemaan ihmisiä ja heidän tekemisiään eri kriteereillä olemme tiellä, josta historialla on kerrottavana pelkästään kauhistuttavia esimerkkejä.

Muuten, jos haluat vähentää vihapuhetta niin tässä hyvä linkki: https://www.facebook.com/events/437782729752793/

holocaust remembrance day 2015

Ooo, Las Palmas!

Onnistuimme Kitten kanssa taas pakenemaan vuoden pimeimpiä viikkoja Kanarian aurinkoon. Kahden viikon matkastamme viikko lekoteltiin suosikkikohteessamme Puerto de Moganissa, mutta tällä kertaa päätimme tutustua kunnolla myös Las Palmasiin. Yhdistimme siis leppoisan rantaloman espanjalaisen suurkaupungin sykkeeseen.

Las Palmasin osuus lomastamme jakautui kahteen muutaman päivän jaksoon, joiden aikana ehdimme kiertää melkoisen määrän kaupungin nähtävyyksiä. Mieleenpainuvimpia kokemuksia olivat Santa Anan katedraali ja Kolumbuksen talo.

Katedraalin rakentaminen alkoi jo 1500-luvulla Kastilian kuningatar Isabella I:n ja Aragonin kuningas Ferdinand II:n käskystä. Espanjalaiseen tapaan (vrt. Sagrada Familia) rakentaminen kesti kuitenkin noin 400 vuotta, minkä ansiosta katedraalissa on nähtävissä monien arkkitehtuuristen aikakausien vaikutusta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Santa Anan aukio

Katedraalin parasta antia olivat mielestäni sen yhteydessä toimivan Museo Diocesano de Arte Sacro -taidemuseon kokoelmat. Lähinnä raamatullisiin aiheisiin keskittyvän museon kokoelmista löytyy upea kirjo viime vuosisatojen maalaus- ja veistotaidetta, joihin kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa. Oman lisänsä elämykseen antavat museon näyttävät sisätilat, joista osa on palvellut esimerkiksi piispojen kokous- ja vastaanottosaleina.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Santa Anan katedraali

Kolumbuksen talo – Casa de Colón – sijaitsee aivan Santa Anan aukion naapurissa, joten siellä käynti sopii mainiosti katedraalivierailun jatkeeksi. Kristofer Kolumbukseen talolla ei nimestään huolimatta ole muuta yhteyttä kuin se, että tutkimusmatkailijan kerrotaan yöpyneen siellä vuonna 1492 aluksensa kunnostuksen aikana. Alkujaan rakennus on ollut Kanarian ensimmäisen kuvernöörin asuintalo ja se on rakennettu uudelleen vuonna 1777. Museona Casa de Colón on toiminut jo yli 60 vuotta.

Sisäänkäynti museoon ei tapahdu näyttävästä pääovesta, vaan sivukadun kautta kiertäen. Hiukan vaatimattoman oloisen aulan jälkeen historiasta kiinnostunutta odottaa todella vaikuttava ja mielenkiintoinen maailma. Yhteen huoneeseen on rakennettu jäljennös Kolumbuksen suosikkilaivaksi sanotun La Niñan hytistä. La Niña oli yksi niistä kolmesta aluksesta, jotka olivat mukana Kolumbuksen ensimmäisellä purjehduksella Atlantin ylityksellä. Muuthan olivat Santa Maria ja La Pinta, joista molemmista löytyy pienoismallit museon kokoelmista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Casa de Colon, La Niñan hytti

Näiden lisäksi museossa on esillä lukuisa määrä muitakin laivamalleja, merenkulun välineitä, merikortteja ja karttoja. Alkuperäisten Kolumbuksen aikaisten karttojen ohella museon vitriineissä on esillä myös muun muassa Kolumbuksen lokikirjoja. Mielenkiintoista on tutustua myös Kolumbuksen eri matkojen reitteihin interaktiivisten taulujen avulla ja miettiä, millaista oli purjehtia tuolloin vielä tuntemattomilla vesillä vailla muita suunnan näyttäjiä kuin tähdet.  Lisäksi museon näyttelyistä löytyy muun muassa taidetta, Kanarian saarten ja Las Palmasin historiasta ja kehityksestä kertovaa materiaalia sekä Amerikan alkuperäiskansojen käsitöitä Kolumbusta edeltäneiltä ajoilta. Suosittelen käyntiä kaikille Las Palmasissa vieraileville.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Casa De Colon sisäpiha

Nämä ja monet muutkin Las Palmasin tärkeimmistä nähtävyyksistä löytyvät vanhasta kaupungista, Veguetan kaupunginosasta. Alueen kaunis siirtomaatyylinen rakennuskanta on paljolti peräisin vuosisatojen takaa, joten talot ovat täynnä koristeellisia yksityiskohtia ja värien käyttö on runsasta. Veguetan pikkukujat ovat pääosin kävelyaluetta, mikä tekee vanhaan kaupunkiin tutustumisen mukavaksi, kun vielä välillä poikkeaa nauttimaan vaikkapa lasillisen viiniä jossain Veguetan lukuisista ravintoloista ja baareista.

IMG_4302
Veguetan tyypillistä arkkitehtuuria

 

Veguetassa liikkuessa kannattaa pistäytyä myös kaupungin vanhimmassa kauppahallissa, Mercado de Veguetassa. Jo vuonna 1787 perustettu kauppahalli on paikallisten suosima ostospaikka ja sen huomaa. Vilinä ja puheen porina on melkoinen, kun espanjattaret käyvät kauppaa tuoreista hedelmistä, kasviksista, kaloista, lihoista ja muista elintarvikkeista. Espanjalaiseen tapaan kauppareissuun kuuluu levähdys kauppahallin tapas-pisteissä, jotka näyttivät olevan myös lähitoimistojen väen suosimia lounaspaikkoja.

IMG_4299
Mercado de Veguetan väri-iloa

Kauppahalleista puhuttaessa oma suosikkimme oli kuitenkin kaupungin toiseen päähän, sataman tuntumaan sijoittuva Mercado del Puerto. Tähän kauppahalliin tutustuimme jo vuosi sitten, kun kävimme päiväretkellä Las Palmasissa Puerto de Moganissa lomaillessamme. Tästä pienehköstä kauppahallista on muodostunut paikallisten suosima illanviettopaikka, jossa viihdytään yömyöhään erityisesti viikonloppuisin. Hallimyymälöiden sulkeuduttua painopiste siirtyy hallin tapas-ravintoloiden ympärille, joita laskujeni mukaan oli vähintään tusinan verran. Tarjolla on kaikkea mahdollista sushista pizzaslaisseihin ja hampurilaisista perinteisiin tapas-annoksiin.

IMG_4257
Mercado del Puerton herkkuja

Tunnelma Mercado del Puerton illoissa on välitön ja iloinen espanjalaiseen tapaan. Ihmiset seurustelevat pienemmissä ja isommissa ryhmissä, hakevat välillä lisää naposteltavaa ja juotavaa, halailevat ja pussailevat paikalle osuneita tuttujaan ja meteli on hetkittäin korvia huumaava. Lisävauhtia menolle antaa erityisesti viikonloppuisin ja juhlapäivinä myös elävä musiikki, joka houkuttelee Mercado del Puertoon satunnaisiakin matkaajia. Rento meininki imaisee nopeasti mukaansa eikä turistinkaan tarvitse tuntea oloaan ulkopuoliseksi espanjalaisten illanvietossa. Juttua saa helposti aikaan ainakin tapas-baarien henkilökunnan kanssa, joiden palvelualttius ja nopeus jaksaa aina yllättää iloisesti. Väentungoksesta huolimatta he huomioivat asiakkaan pienestäkin merkistä ja auttavat valitsemaan lasitiskin takana esillä olevista tapaksista ne parhaat – viineistä puhumattakaan.

IMG_4259
Suosikkipaikkamme Puerto del Mercadossa

Ettei tämä teksti kääntyisi kokonaan suitsutuksen puolelle, keskeytän kirjoittamisen tällä erää tähän. Jatkoa Las Palmasin lomatarinoillemme seuraa vielä, mutta Puerto de Moganista kiinnostuneille edelleen ajankohtaista luettavaa löytyy täältä. Hasta luego!