Matkamuistoja ajalta ennen koronaa

Kun matkustelu näyttää olevan toistaiseksi jäissä, on hyvä muistella vanhoja reissuja. Vuoden 2019 viimeinen ulkomaanmatkamme suuntautui Alicanteen, jossa vietimme jo toisena vuonna peräkkäin aikaa itsenäisyyspäivän tienoilla. Tälläkin kerralla ajankohta osoittautui hyvin valituksi, sillä aurinko paistoi lämpimästi koko viikon mittaisen matkamme ajan. 

Alicanten aurinkoa joulukuulta. Jokunen uskalias oli uimassakin.

Tällä kerralla olimme valinneet majoituspaikan aivan Alicanten vanhankaupungin sydämestä. Tämä mukava, täydellisesti varusteltu ja moderni studiohuoneisto sijaitsee  aivan raatihuoneen aukion naapurissa, muutaman sadan metrin päässä kauppahallista, huvivenesatamasta ja Postiguet-uimarannasta. Ympärillä on myös huikea määrä ravintoloita jokaiseen makuun sekä muun muassa modernin taiteen museo ja San Nicolasin katedraali muutaman minuutin kävelymatkan päässä. Parempaa sijaintia majoituskohteelle ei siis voi toivoa.

Vanhan kaupungin kujilta aukeaa upeita, aidosti espanjalaisia näkymiä.

Kuten aiemminkin, myös tämän matkan teemana oli rentoutuminen ilman etukäteen suunniteltua ohjelmaa. Toisin sanoen etupäässä päämäärätöntä kävelyä pitkin rantaa seurailevaa Explanada de Espana -kävelykatua, vanhankaupungin pikkukujilla kiertelyä ja tietysti herkuttelua espanjalaiseen tapaan. Askelia kertyi parhaina päivinä pitkälti yli 20000, joten lomailu kävi mukavasti myös kuntoilusta.

Tapas-lounas kauppahallilla kuuluu luonnollisena osana Alicantessa lomailuun.

Nähtävyyksistä ainoaksi kohteeksi jäi Alicanten arkeologinen museo. Vuonna 2004 vuoden eurooppalaiseksi museoksi valittu museo on ehdottomasti käynnin arvoinen paikka, jonka näyttelyt kattavat esihistorian, iberiaanisen kauden, Rooman valtakunnan ajan ja keskiajan. Näyttelyissä on käytetty hienosti hyväksi multimediaa ja vuorovaikutteisuutta, mikä tekee museokäynnistä tavanomaista kiehtovampaa.

Alicanten arkeologinen museo on kiehtova käyntikohde historiasta kiinnostuneille.

Alicanten runsaan ja monipuolisen ravintolatarjonnan todellinen helmi löytyi melkein heti majapaikkamme ovesta ulos astuttaessa. El Coscorrón -niminen baari saattaa olla satunnaiselle kulkijalle vaikea löytää, koska sen sisäänkäynti muistuttaa enemmän kellarin luukkua kuin kapakan ovea. Nöyrästi kumarassa sisään astuvan eteen aukeaakin pieni kellarimainen tila, jossa pienen baaritiskin lisäksi on vain muutama jakkara. Yläkertaan johtavien kapeiden rappujen päästä löytyy kyllä lisätilaa, mutta pääosa asiakkaista näyttää seisoskelevan alakerrassa juomia nautiskellen.

El Coscorrónilla on kaksi erikoisuutta. Ensinnäkin sen seinät ja katto ovat täynnä asiakkaiden niille kiinnittämiä muistilappuja, joiden jättäjiä näytti olevan kaikista maanosista. Hauska ”sisustusidea”, joskaan ei taitaisi Suomen paloturvallisuusmääräyksiin istua. Toinen erikoisuus on ravintolan maailman parhaaksi kehuttu mojito.

El Coscorrón viehättää rosoisuudellaan, jazzilla ja toki myös mojitolla.

Vahvasti mintunmakuinen mojito tarjoillaan hienoista vanhoista metallikannuista, joita paikan joviaali omistaja puolisoineen saa hyvän menekin ansiosta täyttää yhtenään. Itse juon aika harvoin mojitoja, mutta täytyy myöntää El Coscorrónin juomien maistuneen useampanakin iltana kaupungilta lomakotiin palatessa. Yhtenä houkuttimena oli myös paikassa soinut huippujazz, jota isäntä valikoi omasta vinyylilevyjen kokoelmastaan illan iloksi. Toisinaan yläkerrassa on tarjolla myös elävää musiikkia, mutta sellaisena iltana emme paikalle osuneet.

Talo kuin taideteos, Torreviejasta.

Alicanten matkamme oheiskohteena teimme päivämatkan läheiseen Torreviejaan. Noin tunnin bussimatkan päässä sijaitsevassa kaupungissa asuu tuhansia suomalaisia, joiden joukossa siellä vietti talvikuukausia myös Kitten Ulla-serkku. Hänen kanssaan kiertelimme kaupunkia käyden ihailemassa muun muassa jouluajan kunniaksi rakennettua seimeä. Itse kaupunki ei meihin kovin suurta vaikutusta tehnyt, mutta ehkä se johtui enemmänkin vierailun lyhyydestä kuin itse kaupungista. Tuntuu kuitenkin, että Alicante sopii meille paremmin, erityisesti jos haluaisimme viettää pitemmän ajan Costa Blancalla.

Vuoden 2019 Alicanten kokemuksistamme voit lukea täältä >>

Näihin maisemiin palaamme varmasti vielä uudelleenkin.

Hyvää ja huonoa luettavaa

Joulun tienoilla tuli taas luettua useita kirjoja alkaen Stefan Ahnhemin ”Motiivi X” -dekkarista tuoreimpaan Finlandia-palkinnon voittajaan, Pajtim Statovcin ”Bollaan”. Jotkut kirjoista tuottivat iloisia yllätyksiä, toiset taas jäivät pettymyksiksi.

Ensinmainittujen joukkoon kuuluu riemukas ”Fakiiri, joka juuttui Ikea-kaappiin”. Ennen kirjailijan uraansa poliisina laittomien siirtolaisten parissa toimineen ranskalaisen Romain Puértolasin esikoisromaani kertoo hykerryttävän tarinan intialaisesta fakiirista, joka lähtee ostamaan Pariisin Ikeasta uutta piikkimattoa kyläläistensä lahjoittamilla rahoilla. Fakiiri, joka todellisuudessa on pelkkä silmänkääntäjä joutuu kuitenkin heti ongelmiin Pariisiin saavuttuaan. Sattumukset johdattavat häntä Pariisista pitkin Eurooppaa ja muutakin maailmaa milloin laittomia siirtolaisia kuljettavassa rekassa, milloin maailmankuulun näyttelijättären mukana. Hauska, välillä viiltävän satiirinen ja surullinenkin tarina on lopulta myös lämminhenkinen humaanisuuden ylistys, joka jättää lukijalle hyvän mielen.

0BZL_fakiiri_joka_juuttui_kansi.indd

Suurimman pettymyksen jouluisessa kirjasadossa muodosti Ilkka Remeksen ”Kremlin nyrkki”. Olin lukenut Remestä viimeksi noin 10 vuotta sitten ja mielikuvissani hän kirjoitti vetäviä poliittisia trillerejä tomclancymaiseen tyyliin. Tämä tuorein teoskin edustaa samaa sarjaa suurvaltapoliittisine juonitteluineen, mutta juoni on kovin köykäinen ja lukijan on helppo ennustaa tarinan kulku. Koko opuksesta syntyy lopulta vaikutelma, että se on kirjoitettu poliittisena tilaustyönä Suomen Natoon liittymistä ajavien ryhmien puolesta. Korostetun Nato-myönteisyyden lisäksi Remes ilkeilee kirjassaan muun muassa ilmastoaktivisteille, rauhanliikkeelle ja feministeille, joten kirjalla on ilmiselvä poliittinen agenda. Pahimmillaan tätä agendaa kuvaa demokraattisen päätöksenteon kyseenalaistaminen. Tämä tulee ilmi pohdinnassa siitä, pitääkö päätösvalta kriisitilanteissa olla demokraattisesti valituilla valtioelimillä vai pitäisikö päätösvallan olla yksissä käsissä, kuten diktatuureissa. Tässä kysymyksessä Remes ilmiselvästi asettuu diktatuurin, jopa sotilasdiktatuurin kannalle. Kaiken kaikkiaan Ilkka Remeksen ”Kremlin nyrkki” on siis kirjallisena tuotoksena huono, puhtaasti propagandistinen julkaisu.  

Kremlin_nyrkki_442265_Kansi.indd

Musiikkivuoden kovimmat yllätykset

Kuten viime päivityksessä uhkailin, on aika siirtyä musiikin pariin. Ajankohta siihen on mitä parhain, sillä aivan viime viikkoina on julkaistu kaksi monellakin tavoin yllätyksellistä uutuuslevyä.

Ensimmäisenä julkaistiin kolmisen vuotta sitten menehtyneen runoilija-lauluntekijä Leonard Cohenin Thanks for the Dance -albumi. Levy on työstetty artistin Adam-pojan toimesta ja se sisältää yhdeksän Cohenin viimeiseltä You Want It Darker -albumilta ylijäänyttä biisiä. Olen nyt kuunnellut levyn muutaman kerran läpi ja pidän sitä yhtenä vuoden 2019 parhaista albumeista. Levyn tekijätiimi on tavoittanut Leonard Cohenin levyiltä tutun, lähes maagisen tunnelman ja biisien sovitukset ovat yhtä hillityn hienoja kuin mihin Cohenin tuotannossa on totuttu. Yleensä tällaiset postuumisti julkaistut levyt eivät tee kunniaa artistin alkuperäisille levytyksille, mutta tällä kerralla lopputulos on suorastaan upea.

Leonard Cohenin uutuslevyn antiin voit tutustua vaikka tästä >>

Toinen loppuvuoden suurista yllättäjistä on The Who. Jo 1960-luvulla mod-kulttuurin tunnetuimpiin esikuviin kuulunut bändi pamautti todellisen pommin julkaisemalla kahdennentoista levynsä 54 vuotta esikoisalbuminsa jälkeen. Ja millainen albumi sieltä tulikaan! Yksinkertaista Who-nimeä kantava julkaisu on todellinen voimannäyte jo rockin historiaan hautautuneiksi luulluilta Pete Townsendiltä ja Roger Daltreylta. Yli seitsemänkymppiset herrat ovat osoittaneet, että kapinaa ja uhmaa löytyy kuin My Generation -biisin aikoihin ja näyttävät siinä samalla kaapin paikan useimmille nuoremman polven biisinikkareille. Townsendin kitara riipii edelleen voimasointuja entisaikojen malliin ja Daltrey laulaa samalla intensiteetillä äänihuuliaan säästämättä kuin bändin klassikkobiiseillä. Vuoden 2019 ehdottomia huippulevyjä tämäkin. Jo ensimmäinen kuuntelukerta vakuuttaa, että Roger Daltrey on ollut tosissaan tämän lausunnon antaessaan: ”Olemme vanhoja miehiä. Olemme menettäneet hyvän ulkonäön, olemme menettäneet glamourin. Musiikki on ainut, mitä meillä on jäljellä ja aiomme esittää sitä tavalla, joka on yhtä tuoretta ja voimallista kuin se on aina ollut.”

The Whon uutuusalbumilta saat rokkaavia maistiaisia klikkaamallatästä >>

Aikarosvosta eroon – Facebook sai mennä

Kymmenkunta vuotta Facebookissa on  – ainakin toistaiseksi – mennyttä aikaa. Oltuani nyt neljä viikkoa ulkona Facebookista, on aikaa jäänyt enemmän vanhoille, rakkaille harrastuksille, kuten musiikille, lukemiselle ja erilaisille kulttuuririennoille. Facebook vei pahimmillaan jopa pari tuntia päivästäni, joten näin jälkikäteen voin todeta sen olleen melkoinen aikarosvo. Samalla myös keskittymiskykyni on parantunut, kun vähän väliä toistuvat vilkaisut Facebookiin eivät enää keskeytä muita toimiani.

Mitä sitten olen saanut vastikkeeksi eli mihin olen käyttänyt näinä kuluneina viikkoina aikaa? Sekä kirjallisuuden että musiikin puolella olen löytänyt lukuisia uusia, mielenkiintoisia tuttavuuksia. Esimerkkinä vaikkapa espanjalaisen Alicia Giménez Bartlettin rikosromaanit, joissa liikutaan Barcelonassa rikoskomisario Petra Delicadon tutkiessa mitä kummallisimpia rikoksia. Kirjoja voin hyvin suositella vaikkapa nordic noirin kyllästämille lukijoille.

Petra Delicado -sarjan kirjoja myydään Elisa Kirjassa hävyttömän edulliseen hintaan.

Uusista lukukokemuksista nousevat muutenkin mieleen naiskirjailijat, jotka ovat kirineet vahvasti nykyfantasian huipputekijöiden joukkoon. Alicia Gimenez Bartlettin tavoin esimerkiksi Sarah J. Maas ja Victoria Aveyard ovat nostaneet kirjojensa sankariksi vahvoja naishahmoja, mikä tuulettaa mukavasti aiemmin kovin miesvaltaista genreä. Saman on toki tehnyt myös Alastair Reynolds, jonka nykyscifin parhaimmistoa edustavien Kostaja- ja Varjokapteeni-teosten päärooleissa sankarin viitat on varattu nuorelle sisarusparille.

Victoria Aveyardin trilogia kertoo kahtia jakautuneesta maailmasta, jonka perinteinen yhteiskuntarakenne järkkyy uusien voimatekijöiden noustessa esiin.

Entisestään lisääntynyt lukuharrastus on kasvattanut myös kirjastossa käyntien määrää, kun rahat eivät riitä kaikkien kiinnostavien kirjojen ostoon. Onneksi Naantalin hienosti uudistunut pääkirjasto on kivan kävelymatkan päässä, joten siltäkin osin voi olla tyytyväinen vuosi sitten tapahtuneeseen muuttoon Taivassalosta Naantaliin. Kirjastolainausten kanssa ongelmana tosin ovat uutuuskirjojen pitkät varausajat. Esimerkiksi Erkki Liikasen muistelmateoksen varauslistalla olen ollut jo kuukauden päivät ja tällä hetkellä sijoitukseni on noin 130. Näillä näkymin menee varmaan pitkälle kevääseen, ennen kuin saan kirjan käsiini.

Naantalin kirjaston uudistus on onnistunut sekä miljöötä että toiminnallisuutta ajatellen.

Musiikkipuolen juttuihin palaan seuraavassa päivityksessä, mutta ennakkomaistiaisena yksi uusista löydöistäni. Aivan tuoreinta kotimaista itselleni aiemmin tuntemattomalta bändiltä. https://youtu.be/HtSJB6SnsiU

 

Kaupunkilomalla Palma de Mallorcassa

Kun Suomen lopulta hienoksi kääntynyt kesä meni kodin parvekeremontin takia vähän ohi, päätimme matkustella kesäaikana hieman tavallista enemmän. Ensin poikkesimme Benalmadenassa siellä asuvaa poikamme perhettä tapaamassa ja parin viikoa sen jälkeen suuntana oli Palma de Mallorca, johon olemme aiemmilla Mallorcan matkoillamme tehneet vain päiväretkiä. 

Näkymiä eri puolilta Palma de Mallorcaa

Lähes puolen miljoonan asukkaan Palma tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet leppoisaan kaupunkilomailuun, johon voi halutessaan yhdistää myös rantaloman. Itse emme tällä matkalla käyneet uimarannalla kertaakaan ja hotellin altaaseenkin pulahdimme vain parina kuumimpana iltapäivänä. Muu aika meni kaupungin eri puoliin ja nähtävyyksiin tutustuessa. Viiden lomapäivän aikana kävelimmekin yhteensä noin viisikymmentä kilometriä, mikä 35 asteen helteessä vaati jatkuvaa vesipullon ja välillä viinilasinkin kallistelua.

Viihtyisät, varjoisat aukiot ovat osa Palman, kuten muidenkin espanjalaisten kaupunkien viehätystä.

Palman tunnetuin ja suosituin nähtävyys on varmasti mahtava, kaupunkikuvaa hallitseva La Seu -katedraali. Maurilaisen moskeijan paikalle sijoittuneen kirkon rakentaminen alkoi jo 1200-luvulla ja kesti noin 400 vuotta, joten siinä on nähtävissä monien eri aikakausien rakennustyylejä. Oman lisänsä katedraalin arkkitehtuuriin on tuonut Antonio Gaudi, joka osallistui kirkon restaurointiin 1800-luvun lopulla tapahtuneen maanjäristyksen jälkeen. Palman symboliksi kohonneen rakennuksen sisäosat ovat täynnä huikeita yksityiskohtia, joista vaikuttavimpia ovat valtavat ruusuikkunat. Suurimmassa niistä kerrotaan olevan 1115 värillistä lasia, joskaan emme tuosta tarkistuslaskentaa tehneet.

La Seu -katedraalin loistoa.

Katedraalin ympärillä aukeava vanha kaupunki on nähtävyys myös itsessään. Katuja reunustavat arvokkaan näköiset vanhat talot ja joistain porteista pääsee kurkkimaan myös viihtyisille sisäpihoille. Espanjalaiseen tapaan katujen yhtymäkohdissa on viihtyisiä aukioita, joiden terassiravintoloissa on mukava istuskella tapaksia ja viiniä nauttien sekä ohikulkevia ihmisiä katsellen. Tarjolla on monesti myös elävää musiikkia, mistä katusoittajille maksaa mielellään muutaman kolikon. 

Lepohetki La Biblioteca de Babelin terassilla. Kirjakaupassa siis!

Taide-elämyksiä tällä matkalla tarjosi Mallorcan modernin taiteen museo Es Baluard. 1500-luvulta peräisin olevan linnoituksen raunioille rakennetun Es Baluardin pysyvissä näyttelyissä on muun muassa Picasson, Mirón ja Barcelón töitä, mutta mielenkiintoisinta antia edustavat museon vaihtuvat näyttelyt. Meidän vierailumme aikana esillä oli niin videoinstallaatioita kuin muitakin elektronisen, kokeellisen taiteen edustajien jännittäviä töitä.

Es Baluardin kokoelmat hämmästyttävät monipuolisuudellaan.

Ruokakulttuurin ystäville Palman ravintolamaailma on todellinen runsauden sarvi. Meren elävillä on luonnollisesti tärkeä rooli palmalaisessa keittiössä, mutta omaan makuunsa sopivaa ruokaa löytävät myös lihan ystävät ja vegaanit. Paikallisten makujen lisäksi tarjolla on koko kansainvälisen keittiön kirjo ja vaihtoehtoja kansan kuppiloista gourmet-ravintoloihin. Hyvä maku jäi suuhun Palmasta siis tässäkin mielessä.

Patatas bravaksiin on mahdoton kyllästyä. Jaettavana myös lammasvartaita, pita-leipää ja hummusta.

Majoitukseen olimme pitkästä aikaa varanneet perinteisen hotellihuoneen, koska lyhyillä kaupunkilomilla se on usein kätevin vaihtoehto. Palmassa valintamme kohdistui Melia-ketjun operoimaan Palma Bellveriin, jonka paras puoli on sen sijainti rantabulevardin varrella. Tyyliltään tämä neljän tähden hotelli tuo mieleen 1980-luvun lomahotellit niin yleisten tilojen kuin huoneiden sisustuksen osalta: tylsää, mutta tyylikästä ja siistiä. 

Hotellihuoneen parvekkeella kelpasi nauttia virvoittavista juomista päivän kävelyn jälkeen.

Aamiasbuffet oli runsas ja monipuolinen ja ravintolan ruokalistakin mielenkiintoinen, vaikka jäikin kokeilematta. Kokonaisuutena ihan hyvä vaihtoehto, jonka ainoa miinus tuli todella hitaasta check-in-palvelusta. Lähes tunti sisäänkirjautumiseen on ehdottomasti liikaa. Muuten, kannattaa liittyä Melia Rewards -jäseneksi, jos haluaa tässä tai muissa Melian hotelleissa yöpyä. Liittyminen ei maksa mitään, mutta jäsenetuna saa heti 10 euron arvoisen voucherin esimerkiksi ravintolapalveluihin käytettäväksi ja voucherin saa jokaiselle yöpymispäivälle. 

Palman rantakatu, jota pitkin tuli käveltyä kilometri jos toinenkin päivittäin.

Gdansk kahdessa päivässä

 

Teimme vapun alla parin päivän visiitin Gdanskiin eli turkulaisten Tallinnaan, kuten kaupunkia Aurajoen rannoilla kutsutaan. Säät suosivat vierailuamme, sillä aurinko paistoi molempina päivinä ja lämpötila kohosi selvästi yli +20 asteen. Sen ansiosta askeliakin kertyi kaupunkia kierrellessä runsaat 10 000 per päivä, vaikka liikuimme lähinnä vain vanhan kaupungin alueella.

Vanhan kaupungin yönäkymää Dlugi Targilta (Long Market eli Pitkä Tori). Kävelykadun reunat ovat kesäaikaan täynnä viihtyisiä terassiravintoloita.

Majapaikaksi valitsimme jo viime käynniltämme tutun Holland House Residence -hotellin. Pienen boutique-hotellin sijainti on erinomainen vanhaa kaupunkia halkovan Dlugi Targ -kävelykadun varrella, huoneet tyylikkäästi vanhaan malliin sisustettuja ja palvelu erinomaista. Jotkut asiakkaat ovat kesäsesongin aikana valitelleet kadunpuoleisten huoneiden meluisuutta, mutta meidän sisäpihan puoleiseen huoneeseemme ei terassiravintoloiden melu kantautunut. Rauhalliset yöunet siis saimme ja herättyämme tasokkaan buffet-aamiaisen.

Huoneemme Holland House Residencessä, jossa on myös erinomainen ravintola.

Matkan kohokohta oli vierailu Toisen maailmansodan museossa. Kyseessä on yksi maailman suurimmista historian museoista, joka rakennettiin Gdanskiin, jossa ammuttiin sodan ensi laukaukset Saksan hyökättyä Puolaan 1. syyskuuta 1939. Pari vuotta sitten avattuun museoon kertyi hotelliltamme matkaa vajaa 1,5 kilometriä, mikä taittui mukavasti  Motlawa-joen rantakatua kävellen. Varsinaiset näyttelytilat on rakennettu maan alle, mutta museon maamerkkinä toimiva vino, yli 40-metrinen lasiseinäinen rakennus näkyy hyvin joen rantaan, kun suuntaa katseen vasemmalle.

Toisen maailmansodan museo tuo sodan tuhot ja muistot karmaisevasti esiin. Koko museon läpi kiertämiseen kannattaa varata vähintään kaksi-kolme tuntia.

Museon puolen hehtaarin suuruinen näyttelytila on jaettu pariinkymmeneen eri tilaan, joissa avautuu toisen maailmansodan koko kuva siihen johtaneista syistä alkaen. Mukaan mahtuu niin kuvauksia yksittäisten ihmisten kohtaloista kuin kokonaisten kansojen vaiheista sodan ja terrorin jaloissa. Vaikka museon näyttely tuntuu aika ajoin kyyneliin asti ahdistavalta, on kyseessä ehdottomasti museo, jossa jokaisen pitäisi käydä ainakin kerran elämässään. Muutaman tunnin kierros auttaa ymmärtämään, että mitään vastaavaa ei saa enää koskaan päästää tapahtumaan.

Seinällinen matkalaukkuja muistuttaa juutalaisten joukkotuhosta natsien keskitysleireillä. Monet pakkasivat omaisuuttaan mukaan tietämättöminä kohtalostaan.

Gdansk on myös hieno ravintolakaupunki, joka yllättää iloisesti puolalaiseen ruokaan ennakoluuloisesti suhtautuvan matkaajan. Erityisesti meren antimiin keskittyvistä ravintoloista löytää vaativampikin kulinaristi mieleistään tarjontaa. Ennen matkaa kannattaa vinkkejä hakea vaikkapa Tripadvisorin sivuilta. Hintataso Gdanskissa on edelleen erittäin edullinen, joten gourmet-ravintoloissakin ruokailee jopa edullisemmin kuin kotimaan ketjuravintoloissa. 

Huippuluokan kala-ateria kahdelle laadukkaan viinin kera Zafishowani-ravintolassa vain vajaat 60 euroa. Samaan hintaan kaksi espressoa Sambuca-liköörin kera.

Shoppailumahdollisuuksia Gdanskissa on ilmeisen rajallisesti. Vanhan kaupungin ulkopuolelta löytyy pari isompaa kauppakeskusta, joista saa tuttuja kansainvälisiä merkkivaatteita ja muita -tuotteita. Vanhan kaupungin tarjonta keskittyy pääosin meripihkakoruihin, joiden hinta- ja laatuhaitari on hämmästyttävän laaja. Kannattaa kenties tyytyä edullisemman pään koruihin, ellei tunne korumaailmaa kovin hyvin. 

Gdanskin kenties kuvatuin nähtävyys eli vanha nosturi Motlawan rannalla. Vastarannalla museolaivaksi muutettu höyryrahtialus S/S Soldek.

Kaiken kaikkiaan Gdansk on erittäin kiva matkakohde, varsinkin keväästä syksyyn. Kaupunki on siisti, turvallisen tuntuinen jopa aamuyöllä ja palvelukulttuuri kunnossa. Vanhat rakennukset viehättävät silmää hienoilla yksityiskohdillaan ja erilaisia nähtävyyksiäkin on parin päivän reissulaiselle liiankin kanssa. Jos reissussa on pitempään, kannattaa poiketa myös Sopotin kylpyläkaupungissa, jonne pääsee junalla noin puolessa tunnissa ja kesäaikaan laivalla noin tunnissa. Toinen Gdanskin lähinaapureista eli Gdynia on kuulemamme mukaan tylsähkö, mutta eiköhän tuollakin voisi ajan salliessa käydä. Itse emme nyt ehtineet kumpaankaan, mutta syksyllä on aikomus yrittää ehtiä myös Sopotiin.

Annos aurinkoa Alicantesta

Kun kevään eteneminen tyssäsi maaliskuun alkuun, on sopiva aika muistella aurinkoisempia päiviä. Poikkesimme marras-joulukuun vaihteessa Espanjan Alicantessa, jossa oli silloin vielä mukavat kesäkelit. Tämä olikin ensimmäinen vierailumme tässä Espanjan itärannikolla sijaitsevassa kaupungissa, joka kuuluu Espanjan aurinkoisimmaksi kehuttuun Costa Blancan alueeseen. Vuosittain aurinkopäiviä on yli 300, joista seitsemän osui viikon mittaiselle lomallemme.

Aamupäivän aurinkoa Explanada de Espana -rantabulevardilla.

Loman lyhyydestä johtuen olimme jo etukäteen päättäneet käyttää ajasta suurimman osan leppoisaan oleiluun ilman sen kummempaa ohjelmaa. Suotuisat säät sopivatkin vallan mainiosti päämäärättömään vaelteluun kaupungin kaduilla ja rantabulevardeilla, joiden varrella oli välillä mukava lepuuttaa jalkoja viiniä ja tapaksia maistellen sekä kaupungin upeaa arkkitehtuuria ihaillen. 

Aperitiivia ja arkkitehtuuria.

Oikeastaan ainoat nähtävyydet, joissa poikkesimme olivat Benacantil-vuoren huipulla sijaitseva Santa Bárbaran linnoitus sekä kaupungin modernin taiteen museo MACA. Nähtävyydeksi voi toki laskea myös Mercado Centralin eli Alicanten kauppahallin, jossa kävimme pariinkin otteeseen lounaalla sekä ostamassa ruokatarpeita majapaikkaamme.

Castillo de Santa Barbaran ylin vartiotorni.

Alunperin maurien 800-luvulla rakennuttama Castillo de Santa Bárbara on yksi Euroopan suurimmista keskiaikaisista linnoituksista, jossa käynti kannattaa jo maisemien ansiosta. Linnoitusvuorelle pääsee helpoimmin rantakadulta nousevalla hissillä, mutta hyväkuntoinen voi toki myös kävellä sinne vuoren rinnettä nousevia katuja pitkin. Linnoituksen alueen laajuudesta ja korkeuseroista johtuen kannattaa kuitenkin jättää voimia myös siellä kiertelyyn.

Linnoituksessa kiertelyyn kannattaa varata aikaa.

Modernin taiteen museo MACA on pienehkö, mutta myös vierailun arvoinen. Museon perusti alicantelainen kuvanveistäjä, maalari ja graafikko Eusebio Sempere, ja se sijaitsee yhdessä Alicanten vanhimmista rakennuksista. Perustajansa töiden lisäksi museon pysyvien näyttelyiden aarteisiin kuuluu muun muassa Mirón, Picasson ja Dalin teoksia muiden espanjalaisten mestarien teoksilla täydennettynä. 

Kuten monilla aiemmilla Espanjan matkoillamme halusimme pääkohteemme lisäksi maistiaisia myös lähiympäristöstä. Näissä merkeissä matkustimme päiväretkelle Valenciaan, jonne on helppo matkustaa junalla Alicantesta. Espanjan kolmanneksi suurimman kaupungin titteliä kantava Valencia osoittautuikin todella kauniiksi ja mielenkiintoiseksi kaupungiksi, jonne on vielä pakko päästä ajan kanssa uudelleenkin. Yleisvaikutelmaksi kaupungista jäi arkkitehtuurin luoma loistokkuus ja vihreys, jota korostivat lukuisat puistot ja suuret aukiot palmuineen ja istutuksineen. 

Valencian keskusta huokuu vanhan ajan loistoa.

Kaiken kaikkiaan lyhytlomasemme oli siis hyvin antoisa. Seuraavalla kerralla matkaohjelmaan täytyy ottaa mukaan myös golf, johon Costa Blancan alue tarjoaa mahtavat mahdollisuudet. Tällä lomallakin oli ajatus viettää yksi päivä kentällä, mutta käsileikkauksesta toipilaana piti pelit jättää väliin. Onneksi Alicanten ja Valencian kokoiset kaupungit tarjosivat niin paljon muutakin nähtävää, koettavaa ja tehtävää, ettei golfin puutetta ehtinyt suremaan. Kunto pysyi yllä kaupungillakin kulkiessa, jossa käveltyjä kilometrejä kertyi joka päivä yli kymmenen. Paino ei kuitenkaan päässyt putoamaan, kiitos espanjalaisen keittiön antimien.

Paella Valencia kerrankin herkun omalla kotiseudulla.