Kaupunkilomalla Palma de Mallorcassa

Kun Suomen lopulta hienoksi kääntynyt kesä meni kodin parvekeremontin takia vähän ohi, päätimme matkustella kesäaikana hieman tavallista enemmän. Ensin poikkesimme Benalmadenassa siellä asuvaa poikamme perhettä tapaamassa ja parin viikoa sen jälkeen suuntana oli Palma de Mallorca, johon olemme aiemmilla Mallorcan matkoillamme tehneet vain päiväretkiä. 

Näkymiä eri puolilta Palma de Mallorcaa

Lähes puolen miljoonan asukkaan Palma tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet leppoisaan kaupunkilomailuun, johon voi halutessaan yhdistää myös rantaloman. Itse emme tällä matkalla käyneet uimarannalla kertaakaan ja hotellin altaaseenkin pulahdimme vain parina kuumimpana iltapäivänä. Muu aika meni kaupungin eri puoliin ja nähtävyyksiin tutustuessa. Viiden lomapäivän aikana kävelimmekin yhteensä noin viisikymmentä kilometriä, mikä 35 asteen helteessä vaati jatkuvaa vesipullon ja välillä viinilasinkin kallistelua.

Viihtyisät, varjoisat aukiot ovat osa Palman, kuten muidenkin espanjalaisten kaupunkien viehätystä.

Palman tunnetuin ja suosituin nähtävyys on varmasti mahtava, kaupunkikuvaa hallitseva La Seu -katedraali. Maurilaisen moskeijan paikalle sijoittuneen kirkon rakentaminen alkoi jo 1200-luvulla ja kesti noin 400 vuotta, joten siinä on nähtävissä monien eri aikakausien rakennustyylejä. Oman lisänsä katedraalin arkkitehtuuriin on tuonut Antonio Gaudi, joka osallistui kirkon restaurointiin 1800-luvun lopulla tapahtuneen maanjäristyksen jälkeen. Palman symboliksi kohonneen rakennuksen sisäosat ovat täynnä huikeita yksityiskohtia, joista vaikuttavimpia ovat valtavat ruusuikkunat. Suurimmassa niistä kerrotaan olevan 1115 värillistä lasia, joskaan emme tuosta tarkistuslaskentaa tehneet.

La Seu -katedraalin loistoa.

Katedraalin ympärillä aukeava vanha kaupunki on nähtävyys myös itsessään. Katuja reunustavat arvokkaan näköiset vanhat talot ja joistain porteista pääsee kurkkimaan myös viihtyisille sisäpihoille. Espanjalaiseen tapaan katujen yhtymäkohdissa on viihtyisiä aukioita, joiden terassiravintoloissa on mukava istuskella tapaksia ja viiniä nauttien sekä ohikulkevia ihmisiä katsellen. Tarjolla on monesti myös elävää musiikkia, mistä katusoittajille maksaa mielellään muutaman kolikon. 

Lepohetki La Biblioteca de Babelin terassilla. Kirjakaupassa siis!

Taide-elämyksiä tällä matkalla tarjosi Mallorcan modernin taiteen museo Es Baluard. 1500-luvulta peräisin olevan linnoituksen raunioille rakennetun Es Baluardin pysyvissä näyttelyissä on muun muassa Picasson, Mirón ja Barcelón töitä, mutta mielenkiintoisinta antia edustavat museon vaihtuvat näyttelyt. Meidän vierailumme aikana esillä oli niin videoinstallaatioita kuin muitakin elektronisen, kokeellisen taiteen edustajien jännittäviä töitä.

Es Baluardin kokoelmat hämmästyttävät monipuolisuudellaan.

Ruokakulttuurin ystäville Palman ravintolamaailma on todellinen runsauden sarvi. Meren elävillä on luonnollisesti tärkeä rooli palmalaisessa keittiössä, mutta omaan makuunsa sopivaa ruokaa löytävät myös lihan ystävät ja vegaanit. Paikallisten makujen lisäksi tarjolla on koko kansainvälisen keittiön kirjo ja vaihtoehtoja kansan kuppiloista gourmet-ravintoloihin. Hyvä maku jäi suuhun Palmasta siis tässäkin mielessä.

Patatas bravaksiin on mahdoton kyllästyä. Jaettavana myös lammasvartaita, pita-leipää ja hummusta.

Majoitukseen olimme pitkästä aikaa varanneet perinteisen hotellihuoneen, koska lyhyillä kaupunkilomilla se on usein kätevin vaihtoehto. Palmassa valintamme kohdistui Melia-ketjun operoimaan Palma Bellveriin, jonka paras puoli on sen sijainti rantabulevardin varrella. Tyyliltään tämä neljän tähden hotelli tuo mieleen 1980-luvun lomahotellit niin yleisten tilojen kuin huoneiden sisustuksen osalta: tylsää, mutta tyylikästä ja siistiä. 

Hotellihuoneen parvekkeella kelpasi nauttia virvoittavista juomista päivän kävelyn jälkeen.

Aamiasbuffet oli runsas ja monipuolinen ja ravintolan ruokalistakin mielenkiintoinen, vaikka jäikin kokeilematta. Kokonaisuutena ihan hyvä vaihtoehto, jonka ainoa miinus tuli todella hitaasta check-in-palvelusta. Lähes tunti sisäänkirjautumiseen on ehdottomasti liikaa. Muuten, kannattaa liittyä Melia Rewards -jäseneksi, jos haluaa tässä tai muissa Melian hotelleissa yöpyä. Liittyminen ei maksa mitään, mutta jäsenetuna saa heti 10 euron arvoisen voucherin esimerkiksi ravintolapalveluihin käytettäväksi ja voucherin saa jokaiselle yöpymispäivälle. 

Palman rantakatu, jota pitkin tuli käveltyä kilometri jos toinenkin päivittäin.
Mainokset

Gdansk kahdessa päivässä

 

Teimme vapun alla parin päivän visiitin Gdanskiin eli turkulaisten Tallinnaan, kuten kaupunkia Aurajoen rannoilla kutsutaan. Säät suosivat vierailuamme, sillä aurinko paistoi molempina päivinä ja lämpötila kohosi selvästi yli +20 asteen. Sen ansiosta askeliakin kertyi kaupunkia kierrellessä runsaat 10 000 per päivä, vaikka liikuimme lähinnä vain vanhan kaupungin alueella.

Vanhan kaupungin yönäkymää Dlugi Targilta (Long Market eli Pitkä Tori). Kävelykadun reunat ovat kesäaikaan täynnä viihtyisiä terassiravintoloita.

Majapaikaksi valitsimme jo viime käynniltämme tutun Holland House Residence -hotellin. Pienen boutique-hotellin sijainti on erinomainen vanhaa kaupunkia halkovan Dlugi Targ -kävelykadun varrella, huoneet tyylikkäästi vanhaan malliin sisustettuja ja palvelu erinomaista. Jotkut asiakkaat ovat kesäsesongin aikana valitelleet kadunpuoleisten huoneiden meluisuutta, mutta meidän sisäpihan puoleiseen huoneeseemme ei terassiravintoloiden melu kantautunut. Rauhalliset yöunet siis saimme ja herättyämme tasokkaan buffet-aamiaisen.

Huoneemme Holland House Residencessä, jossa on myös erinomainen ravintola.

Matkan kohokohta oli vierailu Toisen maailmansodan museossa. Kyseessä on yksi maailman suurimmista historian museoista, joka rakennettiin Gdanskiin, jossa ammuttiin sodan ensi laukaukset Saksan hyökättyä Puolaan 1. syyskuuta 1939. Pari vuotta sitten avattuun museoon kertyi hotelliltamme matkaa vajaa 1,5 kilometriä, mikä taittui mukavasti  Motlawa-joen rantakatua kävellen. Varsinaiset näyttelytilat on rakennettu maan alle, mutta museon maamerkkinä toimiva vino, yli 40-metrinen lasiseinäinen rakennus näkyy hyvin joen rantaan, kun suuntaa katseen vasemmalle.

Toisen maailmansodan museo tuo sodan tuhot ja muistot karmaisevasti esiin. Koko museon läpi kiertämiseen kannattaa varata vähintään kaksi-kolme tuntia.

Museon puolen hehtaarin suuruinen näyttelytila on jaettu pariinkymmeneen eri tilaan, joissa avautuu toisen maailmansodan koko kuva siihen johtaneista syistä alkaen. Mukaan mahtuu niin kuvauksia yksittäisten ihmisten kohtaloista kuin kokonaisten kansojen vaiheista sodan ja terrorin jaloissa. Vaikka museon näyttely tuntuu aika ajoin kyyneliin asti ahdistavalta, on kyseessä ehdottomasti museo, jossa jokaisen pitäisi käydä ainakin kerran elämässään. Muutaman tunnin kierros auttaa ymmärtämään, että mitään vastaavaa ei saa enää koskaan päästää tapahtumaan.

Seinällinen matkalaukkuja muistuttaa juutalaisten joukkotuhosta natsien keskitysleireillä. Monet pakkasivat omaisuuttaan mukaan tietämättöminä kohtalostaan.

Gdansk on myös hieno ravintolakaupunki, joka yllättää iloisesti puolalaiseen ruokaan ennakoluuloisesti suhtautuvan matkaajan. Erityisesti meren antimiin keskittyvistä ravintoloista löytää vaativampikin kulinaristi mieleistään tarjontaa. Ennen matkaa kannattaa vinkkejä hakea vaikkapa Tripadvisorin sivuilta. Hintataso Gdanskissa on edelleen erittäin edullinen, joten gourmet-ravintoloissakin ruokailee jopa edullisemmin kuin kotimaan ketjuravintoloissa. 

Huippuluokan kala-ateria kahdelle laadukkaan viinin kera Zafishowani-ravintolassa vain vajaat 60 euroa. Samaan hintaan kaksi espressoa Sambuca-liköörin kera.

Shoppailumahdollisuuksia Gdanskissa on ilmeisen rajallisesti. Vanhan kaupungin ulkopuolelta löytyy pari isompaa kauppakeskusta, joista saa tuttuja kansainvälisiä merkkivaatteita ja muita -tuotteita. Vanhan kaupungin tarjonta keskittyy pääosin meripihkakoruihin, joiden hinta- ja laatuhaitari on hämmästyttävän laaja. Kannattaa kenties tyytyä edullisemman pään koruihin, ellei tunne korumaailmaa kovin hyvin. 

Gdanskin kenties kuvatuin nähtävyys eli vanha nosturi Motlawan rannalla. Vastarannalla museolaivaksi muutettu höyryrahtialus S/S Soldek.

Kaiken kaikkiaan Gdansk on erittäin kiva matkakohde, varsinkin keväästä syksyyn. Kaupunki on siisti, turvallisen tuntuinen jopa aamuyöllä ja palvelukulttuuri kunnossa. Vanhat rakennukset viehättävät silmää hienoilla yksityiskohdillaan ja erilaisia nähtävyyksiäkin on parin päivän reissulaiselle liiankin kanssa. Jos reissussa on pitempään, kannattaa poiketa myös Sopotin kylpyläkaupungissa, jonne pääsee junalla noin puolessa tunnissa ja kesäaikaan laivalla noin tunnissa. Toinen Gdanskin lähinaapureista eli Gdynia on kuulemamme mukaan tylsähkö, mutta eiköhän tuollakin voisi ajan salliessa käydä. Itse emme nyt ehtineet kumpaankaan, mutta syksyllä on aikomus yrittää ehtiä myös Sopotiin.

Annos aurinkoa Alicantesta

Kun kevään eteneminen tyssäsi maaliskuun alkuun, on sopiva aika muistella aurinkoisempia päiviä. Poikkesimme marras-joulukuun vaihteessa Espanjan Alicantessa, jossa oli silloin vielä mukavat kesäkelit. Tämä olikin ensimmäinen vierailumme tässä Espanjan itärannikolla sijaitsevassa kaupungissa, joka kuuluu Espanjan aurinkoisimmaksi kehuttuun Costa Blancan alueeseen. Vuosittain aurinkopäiviä on yli 300, joista seitsemän osui viikon mittaiselle lomallemme.

Aamupäivän aurinkoa Explanada de Espana -rantabulevardilla.

Loman lyhyydestä johtuen olimme jo etukäteen päättäneet käyttää ajasta suurimman osan leppoisaan oleiluun ilman sen kummempaa ohjelmaa. Suotuisat säät sopivatkin vallan mainiosti päämäärättömään vaelteluun kaupungin kaduilla ja rantabulevardeilla, joiden varrella oli välillä mukava lepuuttaa jalkoja viiniä ja tapaksia maistellen sekä kaupungin upeaa arkkitehtuuria ihaillen. 

Aperitiivia ja arkkitehtuuria.

Oikeastaan ainoat nähtävyydet, joissa poikkesimme olivat Benacantil-vuoren huipulla sijaitseva Santa Bárbaran linnoitus sekä kaupungin modernin taiteen museo MACA. Nähtävyydeksi voi toki laskea myös Mercado Centralin eli Alicanten kauppahallin, jossa kävimme pariinkin otteeseen lounaalla sekä ostamassa ruokatarpeita majapaikkaamme.

Castillo de Santa Barbaran ylin vartiotorni.

Alunperin maurien 800-luvulla rakennuttama Castillo de Santa Bárbara on yksi Euroopan suurimmista keskiaikaisista linnoituksista, jossa käynti kannattaa jo maisemien ansiosta. Linnoitusvuorelle pääsee helpoimmin rantakadulta nousevalla hissillä, mutta hyväkuntoinen voi toki myös kävellä sinne vuoren rinnettä nousevia katuja pitkin. Linnoituksen alueen laajuudesta ja korkeuseroista johtuen kannattaa kuitenkin jättää voimia myös siellä kiertelyyn.

Linnoituksessa kiertelyyn kannattaa varata aikaa.

Modernin taiteen museo MACA on pienehkö, mutta myös vierailun arvoinen. Museon perusti alicantelainen kuvanveistäjä, maalari ja graafikko Eusebio Sempere, ja se sijaitsee yhdessä Alicanten vanhimmista rakennuksista. Perustajansa töiden lisäksi museon pysyvien näyttelyiden aarteisiin kuuluu muun muassa Mirón, Picasson ja Dalin teoksia muiden espanjalaisten mestarien teoksilla täydennettynä. 

Kuten monilla aiemmilla Espanjan matkoillamme halusimme pääkohteemme lisäksi maistiaisia myös lähiympäristöstä. Näissä merkeissä matkustimme päiväretkelle Valenciaan, jonne on helppo matkustaa junalla Alicantesta. Espanjan kolmanneksi suurimman kaupungin titteliä kantava Valencia osoittautuikin todella kauniiksi ja mielenkiintoiseksi kaupungiksi, jonne on vielä pakko päästä ajan kanssa uudelleenkin. Yleisvaikutelmaksi kaupungista jäi arkkitehtuurin luoma loistokkuus ja vihreys, jota korostivat lukuisat puistot ja suuret aukiot palmuineen ja istutuksineen. 

Valencian keskusta huokuu vanhan ajan loistoa.

Kaiken kaikkiaan lyhytlomasemme oli siis hyvin antoisa. Seuraavalla kerralla matkaohjelmaan täytyy ottaa mukaan myös golf, johon Costa Blancan alue tarjoaa mahtavat mahdollisuudet. Tällä lomallakin oli ajatus viettää yksi päivä kentällä, mutta käsileikkauksesta toipilaana piti pelit jättää väliin. Onneksi Alicanten ja Valencian kokoiset kaupungit tarjosivat niin paljon muutakin nähtävää, koettavaa ja tehtävää, ettei golfin puutetta ehtinyt suremaan. Kunto pysyi yllä kaupungillakin kulkiessa, jossa käveltyjä kilometrejä kertyi joka päivä yli kymmenen. Paino ei kuitenkaan päässyt putoamaan, kiitos espanjalaisen keittiön antimien.

Paella Valencia kerrankin herkun omalla kotiseudulla.

Musikaalien lumoissa

Viimeisten parin viikon aikana tuli katsottua useampikin musikaali, vaikka tuo taiteenlaji ei suurimpiin suosikkeihini kuulukaan. Tai kenties olen onnistunut välttelemään vaikuttavimmat alan teokset ja olisi aika perehtyä genreen tarkemmin? Niin tai näin, nyt tuli nähdyksi putkeen kolme parhaan pään tuotantoa.

Mamma Mian jatko-osa tarjoaa harmitonta, hyvintehtyä viihdettä ykkösosan tapaan.

Sarja startattiin käyntiin Mamma Mia: Here we go again -leffalla, joka oli hyvinkin viihdyttävä paketti myös tällaiselle ei-Abba-fanille. Musiikki kantoi juonta hyvin eteenpäin, tanssikohtauksissa riitti vauhtia ja kreikkalaiset maisemat ihastuttivat. Myös ekan version päätähdet (ilman Meryl Streepiä) olivat selvästi tosissaan mukana ja olihan ”Kummisetä” Andy Garciallekin kirjoitettu erinomainen rooli. Hahmonsa tausta aukeaa Cherin laulamassa Fernandossa, joka muuten on aina ollut suosikkini Abba-tuotannossa (katso video tästä). Mutta ei tästä sen enempää. Kelpo viihdettä.

Viihdyttävää ajanvietettä, mutta myös ajateltavaa tarjosikin sitten Helsingin Kaupunginteatterin Kinky Boots. Osin tositapahtumiin ja samannimiseen elokuvaan perustuvan musikaalin musiikki ja laulujen sanat ovat upean Cyndi Lauperin käsialaa ja esityksen on ohjannut Samuel Harjanne. Viime vuodet briteissä Guildford School of Actingissa musiikkiteatteriohjausta opiskellut Harjanne muuten esiintyi jo 11-vuotiaana Helsingin Kaupunginteatterin Les Misérablesissa, Gavrochen roolissa.

Kinky Bootsin tarina itsessään voisi olla hyvinkin tätä päivää. Poika perii isältään tehtaan, jota ei missään nimessä haluaisi, kun hänellä on muita suunnitelmia oman elämänsä suhteen. Velvollisuutensa tuntien hän kuitenkin päätyy tehtaan johtajaksi – vain huomatakseen sen konkurssikypsäksi. Laatukenkiä valmistamalla ei näet pärjää kilpailussa halpatuontia ja -tuotantoa vastaan. Uusi tehtailija on jo valmis luovuttamaan, kunnes kuvaan astuu mukaan hämmentävä Lola.

Helsingin Kaupunginteatterin Kinky Boots -musikaali vie katsojansa aina Milanon muotimessuille asti. Kuva © Mirka Kleemola

Juonta enempää avaamatta Lolan mukaantulon myötä käynnistyy vertaansa vailla oleva musiikillinen ja visuaalinen ilotulitus. Esityksen upean esillepanon ei kannata antaa kuitenkaan hämätä, sillä musikaalin idea on aivan toisaalla. Ennen kaikkea Kinky Boots on tarina erilaisuuden ja jopa oman itsensä hyväksymisestä, mikä niin monille on yhä kovin vaikeaa. Jos ja kun musikaali saa katsojansa tämän ymmärtämään, se on tehtävänsä tehnyt. Ja tarjonnut lisäksi huikean hienon teatterielämyksen. Vahva suositus niin naisille, miehille kuin kaikille sillä välillä!

Räiskyvät aplodit ansaitsi myös Turun Kaupunginteatterin Varissuo-musikaali. Satu Rasilan käsikirjoittama ja Mikko Koukin ohjaama teos, joka kulkee eteenpäin Palefacen sanoittamien biisien viemänä. Sävellystyöstä ovat vastanneet Tuomo Prättälä, Jori Sjöroos ja Jussi Vahvaselkä.

Varissuo-musikaalin taustalla häilyy koko ajan kysymys elämän valinnoista. Teetkö ne itse, joku muu sinun puolestasi vai ajaudutko eteenpäin olosuhteiden ohjaamana? Yhtä tärkeänä nousee esiin mahdollisuus aiempien valintojen muuttamiseen.

Lavastaja Jani Uljas hyödyntää hienosti Turun Kaupunginteatterin uutta lavatekniikkaa.

Itse esitys käynnistyy vahvasti jyräävällä Juuret ja siivet -biisillä, joka tuo kertaheitolla lavalle musikaalin koko esiintyjäkaartin. Ja millaisen ryhmän: uskomattoman taitavia nuoria laulajia, näyttelijöitä ja tanssijoita sekä joukon tuttuja teatterin ammattilaisia. Esityksen hurja energia lähtee kuitenkin nuorista ja nuorista aikuisista, joiden unelmista ja huolista lähiöelämän osin kuvitelluissakin kahleissa tarina kertoo. Omat murheensa on toki myös näytelmän aikuisilla, mutta nuorten kohtalot tuntuivat ainakin minusta nousevan pääosaan.

Kokonaisuutena Varissuo on vaikuttava ja monin tavoin koskettava musikaali. Sen ainoaksi heikkoudeksi jää lähiöelämän kuvaaminen kovin synkkänä ja huolien täyttämänä, missä valonpilkahdus voi lopulta osoittautua vain hetkelliseksi. Suosittelen silti katsomaan, ennen kaikkea hämmästyttävän taitavien nuorten esiintyjien ja musiikin takia.

Andalusia aatoksissain

Poikkesimme elokuun puolivälissä ”pitkästä aikaa” Espanjassa. Tällä kertaa kohteen valinta oli helppo, sillä poikamme muutti perheineen vuodenvaihteessa takaisin Benalmadenaan. Ja nimenomaan siihen aitoon Benalmadenaan eli Puebloon. Benalmadena Puebloa ei pidä sekoittaa huvivenesataman ympärille kasvaneeseen massaturismikeskukseen, vaan se on aidosti andalusialainen kylä valkoisiksi kalkittuine taloineen ja kapeine kujineen.

Benalmadena Pueblossa riittää silmänruokaa.

Jo varhain keväällä varaamamme matkan ajankohtaan osuivat iloksemme paikalliset feriat eli kyläjuhlat. Kylän suojeluspyhimyksen Virgin de La Cruzin kunniaksi järjestetyt viikon mittaiset juhlat olivat espanjalaiseen tapaan täynnä karnevaalimaista menoa, väriä ja tapahtumia. Erityisen hyvin ferioilla oli huomioitu lapset, joille oli järjestetty jopa vesiliukumäki kylän keskuskadulle sekä vaahtobileet kirkon aukiolle. 

Perinteiset feriat ovat koko perheen juhlat.

Pääosa lomasta sujui perheen parissa rentoutuen, espanjalaisesta tunnelmasta ja hyvästä ruoasta nautiskellen. Erityisen mainioina ruokapaikkoina jäivät mieleen El Muro, The Lilac Tree Restaurant & Bar sekä La Cupula Lounge. Hyviä ravintoloita kylässä on kyllä paljon muitakin ja valinnanvaraa perinteisistä tapaksista kansainvälisen tason gourmet-ravintoloihin. Hintataso on edelleen yllättävän edullinen: hampurilaisaterian saa muutamalla eurolla ja parhaissakaan ravintoloissa hinnat eivät nouse suomalaista tasoa korkeammalle. Pullollisen olutta saa ravintolassa puolellatoista eurolla ja parhaimmillaan hintaan sisältyy myös yksi tapa, viinilasillinen maksaa parin euron molemmin puolin.

Herkuttelu on olennainen osa lomailua kaikkialla Espanjassa.

Varsinaisista turistikohteista poikkesimme ainoastaan Fuengirolan Bioparc-eläintarhassa. Eläintarhan tavoitteena on tarjota eläimille niiden oikeita elinolosuhteita vastaava ympäristö. Tätä varten tarhan alueelle on luotu omat alueensa muun muassa päiväntasaajan Afrikan ja Kaakkois-Aasian sekä Tyynenmeren saarten olosuhteisiin tottuneille eläimille. Luonnonmukaisuuden lisäksi Bioparc-säätiön yllpäpitämän eläintarhan tavoitteena on mahdollistaa uhanalaisten lajien lisääntyminen sen suojissa. 

Fuengirolan Bioparc on visiitin arvoinen eläintarha.

Kaiken kaikkiaan Benalmadena Pueblo on paikka, jossa voisin kuvitella viettäväni myös valtaosan lähestyvistä eläkepäivistäni. Se on kaunis, rauhallinen ja tarjoaa sijaintinsa ansiosta myös mahdollisuudet monipuoliseen harrastamiseen olipa kyse vaikka golfista, talvisesta laskettelusta tai kulttuuririennoista. Malagan kautta avautuvat lisäksi hyvät yhteydet myös muualle Espanjaan ja kauemmaksikin. Siihen kun vielä lisää talvellakin kohtuullisen hyvän sään, ystävälliset ihmiset ja edulliset elinkustannukset, niin mitäpä sitä muuta ihminen kaipaa.

Näiltä kujilta se eläkevuosien kotikin voisi löytyä.

Tampere yllätti taas iloisesti

Taloustutkimuksen mukaan Tampere on asuinpaikkana houkuttelevin Suomen kaupungeista. Useampi kuin joka kolmas suomalaisista voisi ajatella muuttavansa Tampereelle ja kaupunki arvioitiin myös kokonaismielikuvaltaan parhaaksi asuinpaikaksi. Kiinnostavuutta eivät varmasti ainakaan vähennä kaupungin suuret rakennushankkeet, kuten ydinkeskustaan, junaradan päälle rakennettava Kansi ja Areena.

Tampereen Kansi ja Areena (kuva: srv.fi)

Vahvassa vedossa oleva kaupunki on myös vetovoimainen matkailukohde. Niinpä mekin suuntasimme sinne pikalomalle viettämään hieman laatuaikaa äitienpäivän ja vaimoni merkkipäivän kunniaksi. Matka Turusta Tampereelle taittui mukavasti ja edullisesti Intercity-junalla, josta jatkoimme jalkapatikassa aseman naapurissa sijaitsevaan Solo Sokos Hotel Torniin. Mordorin torniksi ristimämme hotellin arkkitehtuurista voi olla montaa mieltä, mutta kyllä se kokonaisuutena on Tampereen kiinnostavin hotelli tätä nykyä. 

Auringonlasku Moro Sky Barista nähtynä.

Varsinaista lomaohjelmaa emme olleet sen kummemmin suunnitelleet ja hyvä niin. Reiluihin hellelukemiin noussut sää sopi parhaiten rauhalliseen lampsimiseen Tammerkosken rannoilla ja virvoittavien juomien nautiskeluun terasseilla. Viimemainittuja Tampereen keskustassa on muuten yllättävän vähän esimerkiksi Turkuun verrattuna. Mukavimpana jäi mieleen Hämeensillan kupeessa sijaitsevan Puiston terassi, josta on upean urbaanit näkymät Tammerkosken vanhaan teollisuusmaisemaan.

Tammerkosken maisema Hämeensillalta.

Yksi mielenkiintoinen kohde oli kuitenkin käyntilistalle päässyt eli Työväen Museo Werstas. Museon kolme pysyvää näyttelyä kertovat suomalaisen yhteiskunnan kehityksestä tavallisen kansalaisen näkökulmasta. Mielenkiintoisten näyttelyjen teemat ovat Vapauden museo, Meirän kaupunki ja Höyrykonemuseo. Kaikki kolme tarjoavat puhuttelevaa ja ajatuksia herättävää nähtävää niin Suomen kuin suomalaisen työnväen historiasta aina keisarivallan ajoista tähän päivään asti. Suosittelen kaikille poliittiseen kantaan katsomatta.

Werstas kertoo myös työelämän muutoksista. Tankkaajapoikakin on kadonnutta kansanperinnettä.

Vaikuttava oli myös valokuvataiteilija Søren Zeuthin töihin perustuva Rana Plaza -näyttely. Näyttely kertoo tekstiiliteollisuuden historian suurimmasta onnettomuudesta, kun Rana Plaza -tekstiilitehdas romahti Bangladeshissa. Runsaat 1100 ihmistä kuoli ja yli 2500 loukkaantui, kun huonokuntoinen tehdasrakennus sortui työntekijöiden päälle 24.4.2013. Jo päättynyt näyttely muistuttaa, että monin paikoin maailmassa vapaus on vielä kaukainen unelma.

Rana Plazan tragedia on yksi nykyisen teollisuushistorian järkyttävimpiä.

Elämämme ensimmäistä kertaa löysimme tiemme myös Tampereen kauppahalliin. Halli itsessään ei maan kauneimpiin kuulu, mutta on silti ehdottomasti vierailun arvoinen. Erityiset suositukset annamme lounaalle kauppahallin Neljä vuodenaikaa -ravintolassa. Bistro-tyyppisen ravintolan päivittäin vaihtuva ruokalista tarjoaa paitsi maultaan, myös esillepanoltaan upeita annoksia. Suotta ei ravintolaa ole siis valittu moneen kertaan Tampereen parhaaksi lounasravintolaksi, jossa herkullisen aterian lisäksi saa nauttia erinomaisesta palvelusta.

Neljä vuodenaikaa – Les 4 Saisons – on maineensa arvoinen lounasravintola Tampereen kauppahallissa.

Kesää hakemassa Ranskan Rivieralta

Poikettiin vapun alusviikolla pitkästä aikaa Ranskanmaalla. Suomen säihin kyllästyneenä suuntasimme tällä kerralla eteläisempään Ranskaan, välimerellisen Rivieran maisemiin. Mukana matkassa oli myös ystäväpariskuntamme, jonka parempi puolisko täytti tasakymmeniä matkan aikana. Juhlameiningillä liikkeellä siis oltiin, varsinkin kun omankin puolisoni vuosijuhlat olivat jo aivan ovella. 

Synttärisankariemme kunniaksi kaupunki oli kukassa.

Alunperin aikomuksena oli matkustaa Nizzaan, mutta lopullinen valinta kohdistui kuitenkin Enkeltenlahden toisella rannalla sijaitsevaan Antibesiin. Valinta osoittautuikin oikein onnistuneeksi, eikä vähiten Airbnb-palvelun kautta varaamamme asunnon ansiosta. Viihtyisä huoneisto sijaitsi vuosisatoja vanhassa kivitalossa, joka brittiläisen vuokraemäntämme toimesta oli modernisoitu vanhaa kunnioittaen.

Lomakotimme rauhallisella pikku aukealla, kuitenkin lähellä kaikkea.

Asunnon sijainti Antibesin vanhassa kaupungissa oli myös erinomainen, sillä kaikki palvelut olivat kävelymatkan päässä. Esimerkiksi markkinatorille ja Picasso-museoon oli matkaa noin 200 metriä ja uimarannalle vielä vähemmän.

Itse Antibeskin täytti lomapaikkana kaikki toiveemme. Vanhan kaupungin pikkukujista suurin osa oli kävelyaluetta ja lukuisilla aukioilla oli kiva istuskella viiniä tai cafe lattea nautiskellen. Pääosa lomastamme sujuikin kaupungilla kierrellen ja leppoisasta tunnelmasta sekä kesäisestä säästä nautiskellen. Askelia kertyi melko mukavasti, parhaina päivinä noin 20 000. Varsinaisista nähtävyyksistä poikkesimme vain Fort Carre -linnoituksessa ja Picasso-museossa.

Antibesin pikkukujilla elämä soljuu rauhallisesti.

Fort Carren parasta antia olivat englanninkielisen oppaan kertomat tarinat linnoituksen historiasta sekä näköalat kauas Välimerelle. Oppaan palvelut sisältyvät pääsymaksuun, joten kannattaa kysyä englanninkielistä opasta, ellei ranska ole hallussa. Linnoituksen ympärillä on myös luonnonpuisto sen kasvillisuudesta kertovine opastauluineen, jotka tosin ovat vain ranskankielisiä.

Linnoituksesta avautuvat upea näköalat Välimerelle.

Picasso-museo sijaitsee Grimaldi-suvun vanhassa, 1200-luvulta peräisin olevassa linnoituksessa. Museon kokoelman pääpaino on vuosilta, jotka Picasso vietti Ranskan Rivieralla ja Antibesissa. Museon nykytaiteen kokoelma sisältää myös muun muassa Joan Mirón, Anna-Eva Bergmanin ja Hans Hartungin teoksia. Terassin Välimerelle aukeavassa patsaspuistossa on esillä monien nykytaiteilijoiden, kuten Joan Miron veistoksia. Kannattaa vierailla jo maisemienkin takia.

Picasso-museo on Antibesin tärkeimpiä nähtävyyksiä. Museon pihapiirissä on myös lukuisia taidegallerioita.

Shoppailuunkin Antibesin vanhassa kaupungissa on hyvät mahdollisuudet. Kansainvälisiä merkkituotteita on ehkä vähemmän tarjolla, mutta paikallisten käsityöläisten valmistamia yksilöllisiä vaatteita, asusteita ja koruja on hyvät valikoimat. Hyviä tuliaisostoksia löytyy myös herkkukaupoista, joiden houkutuksia on vaikea vastustaa. Ostoksilla kannattaa käydä myös Le Marche Provencal -torilla. Katettu tori on avoinna joka päivä. Aamusta iltapäivään kauppaa käydään elintarvikkeilla, iltapäivisin torin valtaavat käsityöläiset ja taiteilijat. 

Vihanneksia, hedelmiä, mausteita, makkaraa sun muuta. Le Marche Provencale on oikea ostopaikka, joskin kalliin puoleinen.

Antibes on Ranskan Rivieran muiden kaupunkien tavoin rikkaiden ja kuuluisien suosiossa. Parhaiten tämä näkyy kaupungin huvivenesatamassa, jossa seisoo varmaan sadoittain miljoonien arvoisia veneitä. Oman lomaviikkomme ajan laiturissa seisoi muun muassa maailman rikkaimpiin lukeutuvan venäläisoligarkki Alisfer Ushmanovin 175-metrinen alus. Suomalaisten verotilastojen kärkipää oli kaupungissa myös hyvin edustettuna, nimiä mainitsematta. 

Pieni otos sataman veneistä. Suurimmat jahdit toisaalla Ushmanovin alusta lukuun ottamatta. Lumiset Alpit taustalla.

Maineestaan huolimatta Antibes on kuitenkin hintatasoltaan hyvinkin kohtuullinen. Neljän hengen ravintolaruokailusta alkupaloineen, pää- ja jälkiruokineen sekä viineineen selviää helposti runsaalla satasella, joskaan summan tuplaaminenkaan ei tuota ongelmia. Selvää tietysti on, että katto liikkuu paljon korkeammalla oikeasta gourmet-ruokailusta puhuttaessa. Carrefour-marketissa elintarvikkeiden hinnat olivat suomalaista tasoa, alkoholi tietysti paljon edullisempaa. Esimerkiksi laadukasta samppanjaa sai parillakympillä. Leipomosta sai vastapaistetun patongin 1,5 eurolla, mutta toisaalta torin luomutomaatit maksoivat 9 euroa kilolta. Kannattaa siis katsoa, mistä mitäkin ostaa.

Aurinkoa haettiin ja sitä myös saatiin. Lämpötila parhaimmillaan +26° C.