Ooo, Las Palmas!

Onnistuimme Kitten kanssa taas pakenemaan vuoden pimeimpiä viikkoja Kanarian aurinkoon. Kahden viikon matkastamme viikko lekoteltiin suosikkikohteessamme Puerto de Moganissa, mutta tällä kertaa päätimme tutustua kunnolla myös Las Palmasiin. Yhdistimme siis leppoisan rantaloman espanjalaisen suurkaupungin sykkeeseen.

Las Palmasin osuus lomastamme jakautui kahteen muutaman päivän jaksoon, joiden aikana ehdimme kiertää melkoisen määrän kaupungin nähtävyyksiä. Mieleenpainuvimpia kokemuksia olivat Santa Anan katedraali ja Kolumbuksen talo.

Katedraalin rakentaminen alkoi jo 1500-luvulla Kastilian kuningatar Isabella I:n ja Aragonin kuningas Ferdinand II:n käskystä. Espanjalaiseen tapaan (vrt. Sagrada Familia) rakentaminen kesti kuitenkin noin 400 vuotta, minkä ansiosta katedraalissa on nähtävissä monien arkkitehtuuristen aikakausien vaikutusta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Santa Anan aukio

Katedraalin parasta antia olivat mielestäni sen yhteydessä toimivan Museo Diocesano de Arte Sacro -taidemuseon kokoelmat. Lähinnä raamatullisiin aiheisiin keskittyvän museon kokoelmista löytyy upea kirjo viime vuosisatojen maalaus- ja veistotaidetta, joihin kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa. Oman lisänsä elämykseen antavat museon näyttävät sisätilat, joista osa on palvellut esimerkiksi piispojen kokous- ja vastaanottosaleina.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Santa Anan katedraali

Kolumbuksen talo – Casa de Colón – sijaitsee aivan Santa Anan aukion naapurissa, joten siellä käynti sopii mainiosti katedraalivierailun jatkeeksi. Kristofer Kolumbukseen talolla ei nimestään huolimatta ole muuta yhteyttä kuin se, että tutkimusmatkailijan kerrotaan yöpyneen siellä vuonna 1492 aluksensa kunnostuksen aikana. Alkujaan rakennus on ollut Kanarian ensimmäisen kuvernöörin asuintalo ja se on rakennettu uudelleen vuonna 1777. Museona Casa de Colón on toiminut jo yli 60 vuotta.

Sisäänkäynti museoon ei tapahdu näyttävästä pääovesta, vaan sivukadun kautta kiertäen. Hiukan vaatimattoman oloisen aulan jälkeen historiasta kiinnostunutta odottaa todella vaikuttava ja mielenkiintoinen maailma. Yhteen huoneeseen on rakennettu jäljennös Kolumbuksen suosikkilaivaksi sanotun La Niñan hytistä. La Niña oli yksi niistä kolmesta aluksesta, jotka olivat mukana Kolumbuksen ensimmäisellä purjehduksella Atlantin ylityksellä. Muuthan olivat Santa Maria ja La Pinta, joista molemmista löytyy pienoismallit museon kokoelmista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Casa de Colon, La Niñan hytti

Näiden lisäksi museossa on esillä lukuisa määrä muitakin laivamalleja, merenkulun välineitä, merikortteja ja karttoja. Alkuperäisten Kolumbuksen aikaisten karttojen ohella museon vitriineissä on esillä myös muun muassa Kolumbuksen lokikirjoja. Mielenkiintoista on tutustua myös Kolumbuksen eri matkojen reitteihin interaktiivisten taulujen avulla ja miettiä, millaista oli purjehtia tuolloin vielä tuntemattomilla vesillä vailla muita suunnan näyttäjiä kuin tähdet.  Lisäksi museon näyttelyistä löytyy muun muassa taidetta, Kanarian saarten ja Las Palmasin historiasta ja kehityksestä kertovaa materiaalia sekä Amerikan alkuperäiskansojen käsitöitä Kolumbusta edeltäneiltä ajoilta. Suosittelen käyntiä kaikille Las Palmasissa vieraileville.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Casa De Colon sisäpiha

Nämä ja monet muutkin Las Palmasin tärkeimmistä nähtävyyksistä löytyvät vanhasta kaupungista, Veguetan kaupunginosasta. Alueen kaunis siirtomaatyylinen rakennuskanta on paljolti peräisin vuosisatojen takaa, joten talot ovat täynnä koristeellisia yksityiskohtia ja värien käyttö on runsasta. Veguetan pikkukujat ovat pääosin kävelyaluetta, mikä tekee vanhaan kaupunkiin tutustumisen mukavaksi, kun vielä välillä poikkeaa nauttimaan vaikkapa lasillisen viiniä jossain Veguetan lukuisista ravintoloista ja baareista.

IMG_4302
Veguetan tyypillistä arkkitehtuuria

 

Veguetassa liikkuessa kannattaa pistäytyä myös kaupungin vanhimmassa kauppahallissa, Mercado de Veguetassa. Jo vuonna 1787 perustettu kauppahalli on paikallisten suosima ostospaikka ja sen huomaa. Vilinä ja puheen porina on melkoinen, kun espanjattaret käyvät kauppaa tuoreista hedelmistä, kasviksista, kaloista, lihoista ja muista elintarvikkeista. Espanjalaiseen tapaan kauppareissuun kuuluu levähdys kauppahallin tapas-pisteissä, jotka näyttivät olevan myös lähitoimistojen väen suosimia lounaspaikkoja.

IMG_4299
Mercado de Veguetan väri-iloa

Kauppahalleista puhuttaessa oma suosikkimme oli kuitenkin kaupungin toiseen päähän, sataman tuntumaan sijoittuva Mercado del Puerto. Tähän kauppahalliin tutustuimme jo vuosi sitten, kun kävimme päiväretkellä Las Palmasissa Puerto de Moganissa lomaillessamme. Tästä pienehköstä kauppahallista on muodostunut paikallisten suosima illanviettopaikka, jossa viihdytään yömyöhään erityisesti viikonloppuisin. Hallimyymälöiden sulkeuduttua painopiste siirtyy hallin tapas-ravintoloiden ympärille, joita laskujeni mukaan oli vähintään tusinan verran. Tarjolla on kaikkea mahdollista sushista pizzaslaisseihin ja hampurilaisista perinteisiin tapas-annoksiin.

IMG_4257
Mercado del Puerton herkkuja

Tunnelma Mercado del Puerton illoissa on välitön ja iloinen espanjalaiseen tapaan. Ihmiset seurustelevat pienemmissä ja isommissa ryhmissä, hakevat välillä lisää naposteltavaa ja juotavaa, halailevat ja pussailevat paikalle osuneita tuttujaan ja meteli on hetkittäin korvia huumaava. Lisävauhtia menolle antaa erityisesti viikonloppuisin ja juhlapäivinä myös elävä musiikki, joka houkuttelee Mercado del Puertoon satunnaisiakin matkaajia. Rento meininki imaisee nopeasti mukaansa eikä turistinkaan tarvitse tuntea oloaan ulkopuoliseksi espanjalaisten illanvietossa. Juttua saa helposti aikaan ainakin tapas-baarien henkilökunnan kanssa, joiden palvelualttius ja nopeus jaksaa aina yllättää iloisesti. Väentungoksesta huolimatta he huomioivat asiakkaan pienestäkin merkistä ja auttavat valitsemaan lasitiskin takana esillä olevista tapaksista ne parhaat – viineistä puhumattakaan.

IMG_4259
Suosikkipaikkamme Puerto del Mercadossa

Ettei tämä teksti kääntyisi kokonaan suitsutuksen puolelle, keskeytän kirjoittamisen tällä erää tähän. Jatkoa Las Palmasin lomatarinoillemme seuraa vielä, mutta Puerto de Moganista kiinnostuneille edelleen ajankohtaista luettavaa löytyy täältä. Hasta luego!

Mainokset