Hot soul summer

Kesälomailun päätteeksi päätin pitkästä aikaa ryhtyä taas bloggaamaan – ikäänkuin sormiharjoituksena ennen varsinaisiin työteksteihin tarttumista.

Kuten minut paremmin tuntevat ihmiset tietävät, olen koko ikäni ollut intohimoinen mustan musiikin ystävä. Kaikki käy bluesista fuusiojazziin ja soft soulista gangsta rappiin. Siksi ei olekaan ihme, että tämän kesän ehdoton kohokohta oli ikisuosikkeihini lukeutuvan Stevie Wonderin keikka Helsingin Kaisaniemen puistossa. Paikalle oli kertynyt minun ja vaimoni Kitten lisäksi noin 12 000 muuta ihmistä, jotka saivat nauttia täysannoksen mitä parhainta rytmimusiikkia.

Helteisen kesäpäivän pienoisfestarin avasi Nicole Willis, jonka keikalle emme valitettavasti ehtineet mukaan. Seuraavaksi tunnelmaa nostatti jo ensilevyllään kulttimaineeseen noussut jazzia ja hiphoppia riehakkaasti sekoittava Ricky Tick Big Band ja Julkinen Sana. Valtteri Pöyhösen johtama orkesteri svengasi vahvasti ja Palefacen, Redraman ja Tommy Lindgrenin muodostama kolmikko ryyditti menoa rennosti räpäten. Ennen illan pääesintyjää lavan valloitti vielä Cody ChesnuTT, joka oli minulle tätä ennen tuttu ainoastaan nimeltä. Pori Jazzissakin jokunen vuosi sitten vierailleen artistin esitys olikin iloinen yllätys. Sielukasta laulua ja vahvasti funkahtavaa soitantaa vailla ns. neosoulia usein vaivaavaa musiikillista pilkunviilailua.

Cody ChesnuTTin nostatusten jälkeen oli viimein vuorossa jo 12-vuotiaana ”Ihmepoikana” uransa aloittanut Stevie Wonder. Nyt 64-vuotias soultähti nousi otsikoihin jo 1960-luvulla, mistä alkaen hän on tehtaillut kymmeniä hittibiisejä Tamla Motown -levy-yhtiölle. Wonderin todellinen kulta-aika ajoittui 1970-luvulle, jolloin hän teki useita soulin historiaan luettavia merkkiteoksia. Tärkeimmät niistä lienevät Talking Book (1972), Innervisions (1973), Fulfillingness’ First Finale (1974) ja Songs in the Key of Life (1976).

Näiden klassikkoalbumien sisältö muodosti myös pääosan illan biisivalikoimasta. Kaksituntisen keikan aikana kuultiin muiden muassa Higher Ground, Superwoman, Don’t You Worry ’Bout a Thing, Sir Duke, Living for the City ja Superstition sekä  80-luvun hiteistä Master Blaster (Jammin’), Part Time Lover ja Paul McCartneyn kanssa duettona levytetty Ebony and Ivory.

Vaikka Wonderin viimeisimmästä studiolevystä (A Time 2 Love, joka sivumennen sanoen on aivan kelpo albumi) on aikaa pian jo kymmenen vuotta, niin laulaja tuntui olevan yhä täydessä timmissä. Laulu kulki komeasti niin hitaissa tunnelmabiiseissä kuin tiukoissa funkvedoissa. Kun myös taustabändi oli tehtäviensä tasalla, niin illasta muodostui kaltaisilleni Wonder-faneille unelmien täyttymys.

Yleisö lähti innolla mukaan yhteislaulatukseen, löi tahtia kämmenet punaisina ja tanssi musiikin tahdissa ikään ja sukupuoleen katsomatta. Uskomattomalta tuntui sekin, että yleisön joukossa olleet nuoret tunsivat Wonderin hittibiisien sanat, vaikka suuri osa heistä ei ollut edes syntynyt biisien syntyvuosikymmeninä. Paras musiikki on siis oikeasti ajatonta ja iätöntä.

Kaiken kaikkiaan yksi parhaita konserttielämyksiä, joita olen koskaan kokenut. Tässä vielä pätkä videota Kaisaniemen tunnelmista: Superstition, jossa mukana myös Cody ChesnuTT.

Mainokset