Autoilija – tuo verokarhun lemmikki

Tänään on isosti uutisoitu autoveron korvaamisesta tienkäyttömaksulla. Jorma Ollilan vetämän työryhmän esitys jättää ilmaan monta kysymysmerkkiä. Tavallista autonkäyttäjää kiinnostaa tietysti mahdollisen veromuutoksen vaikutus omaan talouteen. Kaupunkialueilla ajetun kilometrin hinnaksi puuhataan 6,8 senttiä, syrjäseuduilla selviäisi puolella tästä. Nopea vilkaisu esimerkiksi Hesarissa julkaistuun karttaan kertoo, että suurin osa suomalaisista maksaisi ajoistaan tuon kalliimman taksan mukaan.

Tehdäänpä pikku laskelma. Jos oletetaan keskivertoautoilijan suhaavan vuosittain 20 000 kilometriä, niin maksettavaa kertyy vuodessa 1360 euroa. Vastikkeeksi uuden auton ostaminen helpottuu. Suosituimpiin autoihin kuuluvan VW Golfin hinnassa autoveron poistuminen merkitsee noin 4000-5000 euron säästöä. Hetkinen: autoveron poistumisen tuoma säästö häviää siis jo noin kolmessa vuodessa ja sen jälkeen uusi verotusmalli lisääkin liikkumisen kustannuksia toista sataa euroa kuukaudessa. Täydellinen arvoitus on lisäksi seurannan pyörittämiseen vaadittavan tekniikan asentamisesta koituva kustannus. Tuskinpa verottaja laitteita autoilijoille maksaa, vaan jokaisen on mokkulansa itse hankittava ja asennutettava. Jokunen satanen tuohonkin kai uppoaa.

Varakkaamman väen kohdalla tulevaisuuden näkymät ovat koko lailla kirkkaammat. Esimerkiksi Mercedes-Benzin taksitolpilta tutun E-sarjan mallistossa nykyistä autoveroa kertyy jo perustasolla 10 000 euroa. Vielä huikeampi etu on tarjolla esimerkiksi Audin Q7-edustusmaasturin ostajalle, noin 27 000 eurosta aina 50 000 euroon asti. Ilman sen suurempaa kateutta voidaan kai puhua melkoisesta tulonsiirrosta kalliiden autojen ostajille.  

Ollilan työryhmän esitys heittäisi samantien romukoppaan myös Vanhasen ja Kataisen aikoinaan suureen ääneen hehkuttaman ”vihreän autoverouudistuksen”. Työryhmän mallin toteutuessa on verotuksellisesti aivan sama, puskeeko auto ilmoille 300, 90 tai peräti 0 g CO2-päästöjä jokaisella kilometrillä. Kun samaan aikaan puuhataan nopeusrajoitusten nostamista on liikenteen päästöjen lisääntyminen selviö.

Satelliittipaikannukseen perustuva verotus on ongelma myös kansalaisten yksityisyydensuojan kannalta. Liikkumisen reaaliaikainen seuranta ei ole kovin kaukana ”isoveli valvoo” -järjestelmästä, vaikka se toisaalta sisältää mahdollisuuden myös liikenneturvallisuuden parantamiseen.

Jotenkin tuntuu, että nyt ollaan kehittämässä aivan liian monimutkaista järjestelmää paljon suoraviivaisemmin ratkaistavaan ongelmaan – jos autoveroa ongelmana haluaa pitää. Polttoainevero on suoraa käyttöveroa, joka kohdistuu tasapuolisesti kaikkiin tiellä liikkujiin. Pieni korotus siihen ja vuotuiseen ajoneuvoveroon riittäisi varmaan kompensoimaan autoveron poiston, eikä edellyttäisi raskaan tietojärjestelmän rakentamista ja kolmen miljoonan ajoneuvopäätteen hankintaa. Jollekin it-talolle ja elektroniikkavalmistajalle noiden toimittaminen olisi tietysti onnenpotku, mutta melkoisen päättömältä koko hanke tuntuu. Varsinkin, kun aikaa kokonaisuuden toimintakuntoon saattamiseen menisi vähintään viisi vuotta. Polttoaineveron ja ajoneuvoveron korotukset saataisiin voimaan haluttaessa vaikka heti. 

 

Mainokset