Lähtöpassit turhille ministereille

Viikon suurimmaksi puheenaiheeksi on noussut kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäen lausuma Cheekistä, joka ymmärtääkseni kohdistui kyseistä artistia enemmän hänen edustamaansa lällyräp-musiikkigenreen. Niin tai näin, Arhinmäki sai päälleen kunnon ryöpytyksen sekä Cheekin pikkutyttöfaneilta että siltä tätilaumalta, jonka mielestä telkkarin nyyhkyohjelmassa keikaillut Cheek on niin kauhean ihku (täditkin ovat jo tuon sanan oppineet). 

Hurjimpaan hyökkäykseen Arhinmäkeä kohtaan kävi kuitenkin äärioikeiston äänitorveksi hinkuva Ilta-Sanomien päätoimittaja. Hirmu hapan Appelsin-rouva laittoi vielä viime lopuksi toimittajansa kaivelemaan arkistoista niiden vasemmistoliiton tilaisuuksissa esiintyneiden räppärien nimet, jotka saivat ministeriöltä avustusta. Hauska sivujuonne jupakassa oli myös tissiensä esittelyllä maineensa ansainneen keisarinna Suuren huomaama tilaisuus päästä pitkästä aikaa julkisuuteen tämän asian siivellä. Vai oliko niin, ettei Appelsinin lehti löytänyt merkittävämpää henkilöä juttujensa tueksi?

Anyway, Arhinmäen puheet ja niiden synnyttämät reaktiot eivät ole tämän tarinan pääpointti. Tärkein kysymys on se, että miksi tuollainen kulttuuri- ja urheiluministerin virka ylipäätään on olemassa? Hallitusneuvotteluissa se on pelkkä jakojäännöspaikka, jolla tasataan poliittisia voimasuhteita ja siksi siihen kelpaa ylipäänsä kuka tahansa. Takavuosina puhuttiin jopa sellaisesta kulttuuriministeristä, joka ei ollut eläissään lukenut yhtään romaania. 

Kyseinen ministerinpesti voitaisiin vallan mainiosti lopettaa. Kulttuuripuolen asiat sopisivat pääosin opetusministeriöön ja osin työ- ja elinkeinoministeriön alaisuuteen. Urheiluun liittyvät asiat puolestaan sopisivat parhaiten sosiaali- ja terveysministeriön toimialaan, millä voitaisiin korostaa liikunnan kansanterveydellistä merkitystä. Huippu-urheilu yhtenä joukkoviihteen toimialana voitaisiin alistaa työ- ja elinkeinoministeriölle.

Ja kun tässä ministeriöitä ryhdyttiin uudelleen järjestelemään, niin muistettakoon myös maa- ja metsätalousministeriön turhuus. Jako kahtia pitäisi toteuttaa sielläkin eli osa ympäristöministeriöön ja loput työ- ja elinkeinoministeriöön. Yksi koko ajan supistuva yrittämisen toimiala ei tarvitse omaa ministeriötä mittaamattomine virkamiesmäärineen, joita riittää kutakuinkin jokaiseen kuntaankin. Siinä samalla kenties kansalle ja isolle osalle päättäjiäkin valkenisi se, että muiden toimialojen saamat yritystuet ovat pikkurahoja siihen verrattuna, millä summilla maatalousyrittäjyyttä tuetaan. Kannattaa myös muistaa, että MMM on ympäristönsuojelun suurin vihollinen tässä maassa, joten kenties Itämeren tilaankin saataisiin vähitellen parannusta lakkauttamalla koko ministeriö.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s