Työurien pidentämiseen reilu peli

Viime vuodet on yhteiskunnan keskeisiä kiistakapuloita ollut kysymys työurien pidentämisestä. Päällimmäisenä puheenaiheena on niiden pidentäminen eläkeikää nostamalla. Viimeksi mm. STM:n entinen kansliapäällikkö Kari Välimäki ehdotti eläkkeelle pääsyä vasta 67-68 vuoden iässä. Elinkeinoelämän etujärjestöt ajavat eläkeiäksi 65 vuotta ja oikeistopuolueet komppaavat niiden vaatimuksia.

Itseäni hämmästyttää keskustelun painottuminen eläkkeelle siirtyvien ikävuosiin. Kun työurista puhutaan, niin ihmisen fyysisellä iällä ei ole sen pituuteen mitään vaikutusta. Omalla kohdallani esimerkiksi tulee yhtäjaksoista työuraa täyteen 40 vuotta ensi syksynä. Samaan aikaan monet ikätovereistani ovat ehtineet olla työelämässä jopa 10 vuotta vähemmän. Hatusta repäisemäni arvion mukaan suurimpaan ääneen työurien pidentämistä vaativista esimerkiksi pääministeri Katainen ei tule eläköityessään saavuttamaan keskivertoduunarin työuran pituutta, ellei odota eläkkeelle pääsyä päälle 70-vuotiaaksi.

Reilua ja kansalaisten tasa-arvoa vahvistavaa olisikin sitoa eläköityminen tehtyjen työvuosien eikä ikävuosien määrään.

Muuten olen sitä mieltä, että ylisuuret eläkkeet tulisi kohtuullistaa. Eläkekatto voisi asettua esimerkiksi 5000 euroon kuukaudessa.

Mainokset

Herkuttelua hiihtimillä ja ilman

Kuva

Poikettiinpa pari viikkoa sitten parin talven paussin jälkeen taas Tahkolla. Muutaman päivän visiitti muistutti taas mieleen, miksi Tahko on napapiirin alapuolisen Suomen ykköspaikka. Rinteissä on laskettavaa yllin kyllin taitotasosta ja laskuvälinevalinnoista riippumatta ja kaikki palvelut ovat keskittyneet mukavasti pienelle alueelle. Kun valitsee majapaikan oikein, niin auton rattiin ei tarvitse tarttua koko loman aikana.

Kuva

Oma valintamme oli Tahkolahden pohjukassa sijaitseva alppityylinen Tahkon Huoneistohotelli, jonka sijainti erityisesti laskettelua ajatellen on mainio. Kymmenkunta vuotta sitten rakennetun hotellin huoneistot ovat asiallisesti varustettuja ja kahdelle hengelle riittävän tilaviakin. Ei mitään luksusta, mutta ei toisaalta mitään puutteitakaan. Muita hyviä puolia ovat suora yhteys lipunmyyntiin ja hisseille sekä hotellin alakerrasta löytyvä suksivuokraamo. Unohtamatta Pizzeria Väinöä, joka valitettavasti oli sesongin ulkopuolisina arkipäivinä vielä suljettu. Kun poikkeatte maisemissa, niin maistakaapa paikan nimikkopizzaa. Nam!

Kuva

Nälkää Tahkolla ei silti tarvinnut kärsiä. Ravintolatarjonta oli entisestään lisääntynyt ja ruokapaikkojen tarjonta oli korkealaatuista. Erityisesti jäivät mieleen ravintola Promenadessa nauttimani grillattu hevosenfilee sekä vasta vuodenvaihteessa avatun ravintola Rehdin suussasulava lammaspata. Lounastarjonnassa turvauduimme tietysti Lumilaakson rinnealueella sijaitsevan Lännen Lokarin etanaherkkuihin. Suomen hauskimman rinneravintolan listalta olisi löytynyt myös muun muassa jänis- ja lohihampurilaisia, jotka näyttävät olevan kovasti suosittuja nekin.

Kuva 

Afterski oli helmikuun alkuiltoina vaisua, mutta sitä emme tällä kertaa kaivanneetkaan. Tarkoitus oli ensisijaisesti lasketella ja kun lomapäiviä oli vain kolme, niin kankkusessa kärvistelyyn ei viitsinyt vähiä laskettelutunteja haaskata. Josko sitten ensi kerralla ottaisi buranat mukaan ja kokeilisi vieläkö jaksaa jatkaa yhtä soittoa hotellin aamiaiselle asti, kuten nykyisen Sokos-hotellin avajaisjuhlien aikaan ;)

Kuva