Kokoomuspolitiikka pudotti kepun kanveesiin

Suomen vaalitulosta on makusteltu ja hämmästelty nyt muutama päivä. Perussuomalaisten odotettuakin suurempi vaalivoitto on synnyttänyt monenlaista pöhinää varsinkin sosiaalisessa mediassa, mutta tapahtui näissä vaaleissa muutakin huomionarvoista.

Allekirjoittaneen mielestä vähintään yhtä merkittävä asia oli Kokoomuksen edustaman poliittisen linjan saama täystyrmäys, joka kuitenkin pudotti kanveesiin Keskustan. Totuushan on, että viime vaalien jälkeen suurimpana puolueena paistatellut kepu antoi hallituskauden alusta alkaen erityisesti talous- ja ulkopolitiikan johdon täysin kokoomuslaisten käsiin. Sattumapääministerinä aikanaan asemaansa noussut Vanhanen esitti aikansa toimitusjohtajaa, mutta Katainen esikuntineen vei kepulaisia kuin litran mittaa.

Täysin kokoomusjohtoiseksi hallituspolitiikka muuttui, kun Keskusta joutui vaalirahoituskohun pyörteisiin. Viimeistään Vanhasen eron jälkeen Keskusta oli täysin tuuliajolla ja Kokoomus käytti tilanteen tehokkaasti hyväkseen. Keskustan johto ei ilmeisesti missään vaiheessa joko osannut tai halunnut kuulla oman kenttänsä ääntä, vaan marssi kuuliaisesti Kataisen tahdissa kohti vaaleja. Samaan ansaan menivät myös Vihreät, tuo viime hallituskaudella kokoomuksen puisto-osaston tittelin ansainnut puolue.

Kokoomuslaisen politiikan vankkana tukijana Keskusta kärsi kaikkien aikojen vaalitappion menettämällä 16 edustajapaikkaa. Kutakuinkin samassa suhteessa kato kävi myös Vihreissä, joilta lähti kolmasosa paikoista. Muista hallituksen apupuolueista ainoana kokoomuspolitiikan kurimuksesta selvisi RKP – syistä,  jotka jokainen tietää.

Yhtään liioittelematta voidaan myös sanoa, että Kokoomus saa kiittää suurimman puolueen asemasta Soinin joukkoja. Vaikka Kokoomus menettikin kuusi paikkaa, niin äänestäjävuoto Kokoomuksesta Perussuomalaisiin oli varmasti pienempää kuin SDP:sta soinilaisiin. Kokoomuksen voitossa taitaa kuitenkin olla kitkerä maku, sillä viime kauden kaltaiseen hallituspolitiikkaan ei ole paluuta.

Mainokset