Suvisembalot sateessa

Viime viikonloppuna vietettiin pihapiirissämme jo kuudetta kertaa Uskoisten Suvisembaloita ja ensimmäistä kertaa saimme vieraaksemme myös sateen. Alkuillan satunnaiset kuurot eivät vielä juhlameininkiä haitanneet, vaan musiikki maistui hyvässä seurassa myös sateenvarjojen alla.

Loppuillasta vettä alkoi kuitenkin tulla taivaalta jo siihen tahtiin, että Vaakku ja Vileeni vetäisivät viimeisen setin sisätiloissa. Kiitos kundeille hyvästä keikasta kuten myös Ikosen Jonille, joka jaksaa joka kesä ilahduttaa meitä vierailullaan ja tarjoilla kunnon setin huippuluokan suomi-räppiä. Pakko on tässäkin yhteydessä kehoittaa, että menkää hyvät ihmiset levykauppaan ja ostakaa miehen ”Mieron tiellä” -albumi. Joni alias OG Ikonen hakkaa mennen tullen kaiken maailman Cheekit ja Asteet, joita media hehkuttaa. Tässä vähän livenäyttöä viikonlopulta.

Kiitos myös kaikille teille mukaville ihmisille, jotka tulitte paikalle ja viihdyitte kanssamme sateisesta säästä huolimatta. Erinomaista kesän jatkoa itse kullekin. Oma aikomuksemme on heittäytyä muutamaksi viikoksi lomalle, johon sisältyy niin talon maalausta kuin muuta pientä ajanvietettä. Saattaa olla, ettei tätä blogiakaan tule päivitettyä tuona aikana, ellei jotain kertakaikkisen erikoista tapahdu – kuten se kuuluisa kymppikiloinen hauki iske koukkuun kiinni.

SembalovieraitaVaakku ja VileeniOG Ikonen

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s