Ruoka näyttää olevan taas yksi päivän puheenaiheita. Juuri kun ehdin ihmetellä Eviran roolia suomalaisessa ruokaketjussa, uutisoi Turun Sanomat, kuinka elintarviketeollisuus pettää kuluttajia harhaanjohtavilla mielikuvilla ruoan aitoudesta.
Se, mitä meille markkinoidaan esimerkiksi aitona savusaunapalvina, ei todellisuudessa ole nähnyt sen paremmin saunaa kuin savuakaan. Grilliritilän jättämältä näyttävät raidatkin valmispihveissä (tai makkarasiivuissa, joita mm. Atria pihveiksi nimittää) ovat kemiallisesti aikaansaatuja eikä pihvi ole käynyt lähelläkään grilliä.
Pahinta kuitenkin on, että elintarviketeollisuuden valheellinen markkinointi merkitsee valtavaa lisäaineiden määrää jokapäiväisessä ruoassamme. Oma ikäluokkani on noita aineita ehtinyt elämänsä aikana nauttia varmaan jo satoja kiloja, mutta nyt olisi aika varmistaa, että edes lapsenlapsemme (kuvassa omani)
saavat syödäkseen oikeaa, terveellistä ruokaa eivätkä mitään kemiallisesti koostettua moskaa. Eräiden tutkimustenhan mukaan jopa paljon puhutun ADHD:n yleistyminen on seuraus elintarvikkeiden lisäaineiden käytön jatkuvasta kasvusta. Jotkut ovat myös sanoneet, että meistä 50 vuotta täyttäneistä tulee nauttimamme ruoan takia kuoltuamme todellinen ympäristöongelma – me kun emme arkun mukana maadu lainkaan, kiitos syömiemme säilöntäaineiden.
MTK:n ruokakulttuuriasiamies Jaakko Nuutilakaan ei hyväksy tällaista harhaanjohtamista. Kiitettävä lausunto elintarviketeollisuuden suurimpiin omistajiin kuuluvan järjestön edusmiehen taholta. Palkanmaksajaansa muistaen Nuutila vaatii kuitenkin tässä yhteydessä selkeämpiä pakkausmerkintöjä, ja erityisesti Suomen lipun käytön selkeyttämistä. Totuushan kuitenkin on se, että lisäaineiden käytössä suomalainen elintarviketeollisuus on aivan yhtä tehokas kuin minkä muun maan teollisuuus tahansa. Tuottajan käsistä suurin osa suomalaista ruokaa lähtee varmaan vielä puhtaana raaka-aineena (ellei raisiolainen rehu ole sitä ehtinyt pilata), mutta kotimainen teollisuus tekee siitä jos ei suorastaan ihmisravinnoksi kelpaamatonta, niin ainakin epäterveellistä.
Niille, jotka eivät TS-Extran juttua kokonaisuudessaan pääse lukemaan on kerrottava, että lisäaineiden vaikutuksia tutkitaan rotilla noin puolitoista vuotta. Kun ihmiset nauttivat samoja aineita koko elämänsä ajan, ei tutkimuksilla ole käytännössä mitään virkaa.
MTK:n suuntaan vetäen Nuutila moittii myös kuluttajia siitä, että he ostavat ensisijaisesti ruokaa enemmän hintaa kuin laatua katsoen. Nuutilalta unohtuu varmaan tietoisesti se, että Suomessa on läntisen Euroopan kallein ruoka. Syitä suomalaisen ruoan korkeaan hintaan voi hakea monista syistä, mutta oma näkemykseni on sekä teollisuuden että kaupan vahva keskittyminen. Tuottajia korkeista hinnoista voi kaikkein vähiten syyttää, sillä jo nyt heidän työstään saamansa palkka on parilla sanalla sanoen rikollisen pieni.
Ja kuten edellä sanoin: suomalaisen ruoan laatua on turha kehua, kun puhutaan teollisista elintarvikkeista. Pitäisikö meidän Nuutilan mielestä maksaa esimerkiksi hunajamarinoidusta broilerista eli limaisesta lihahakkeesta vielä nykyistä enemmän? Tai entäpä edellä mainitsemani ”grillipihvit”, joissa vanhanajan makkarakupeista rahastetaan enemmän kuin possunfileen kilohinta? Ei vaineskaan, uskonhan minä, ettei Nuutila ihan tuota tarkoita. Elintarviketeollisuus tosin saattaa puolustaa jopa noiden em. tuotteiden hintoja sillä, että hyvän raaka-aineen pilaamiseen käytettävät lisäaineet ovat kalliita ja sen takia teollisen tuotannon kustannukset ovat Suomessa niin korkeita!
