Nyt kauhat ja kaulimet heilumaan

Joka paikan ilkeilijänä tunnettu ”Loka” Laitinen heiluttaa vaihteeksi sanan säilän sijasta kaulinta. Maikkarin Huomenta Suomessa  Laitinen julisti, että kotilieden ääressä tienaa monesti paljon enemmän kuin töissä. Itse hän kehui leipovansa kotona rahaa säästääkseen. 

Ihan noin suureen ääneen ei kotileivonnan edullisuutta kannata mainostaa, sillä leivän osuus perheen ruokalaskussa lienee sittenkin aika pieni. Kovin suurta säästöä itse leipomalla tuskin saa aikaan. Siinä Laitinen on kyllä oikeassa, että itse leipomalla saa useimmiten parempaa leipää kuin kaupasta. Enemmän meilläkin sen takia leivotaan, kuin muutaman euron säästämiseksi.

Leivonta on kaiken lisäksi hauskaa ja helppoa koko perheen ajanvietettä. Pian viisi vuotta täyttävä pojanpoikamme haluaa aina viikonloppua meillä viettäessään leipoa vaarin kanssa ja pojantyttäremmekin aloitti leipurin uransa kesäisten yksivuotisjuhliensa aikaan.

Muuten tulee kyllä nykyään mietittyä ruoan hintaa, varsinkin kun teollisuus ja kauppa lupailevat taas nostaa elintarvikkeiden hintoja toistakymmentä prosenttia. Kaupan tarjouksia tulee seurattua entistä tarkemmin ja hyllynreunan hintalappujakin tutkitaan ihan toisella tarkkuudella kuin aiemmin.

Lihatiskiltä mukaan tarttuu naudanlihan sijasta entistä useammin possua ja broileria sekä jauhelihaa ja maksaa. Höyryävät lihapadat ovat syksyn tullen muuttuneet juurespainotteisiksi ja vanha kunnon perunakin on taas kunniassaan. Pilviin nousseen villin kalan hinta ei meitä onneksi kovasti vaivaa, sillä lähiseudun kalastajilta saa jopa kuhaa ns. tuottajahintaan. Kallista ei tosin ole kaupan norjanlohikaan eikä saariston jalokala silakka. 

Ruoan hinnan noustessa muuten hämmästyttää, että K-ketju lanseeraa samaan aikaan Pirkka Parhaat -tuotesarjan. Jos nämä tuotteet ovat oikeasti paremmista raaka-aineista laadukkaammin tehtyjä kuin tavalliset Pirkka-tuotteet, niin eikö niihin kohdistu kaikkein suurimmat korotuspaineet? Vaan samapa tuo, sillä meidän keittiössämme eivät valmisruoat juhli. Kivikylän Palvarin Hernekeittoa lukuunottamatta. Onhan tuo tosin likimain tuplahintaista Jalostajan soppaan verrattuna, mutta taatusti sen arvoistakin. Eikä se hintaerokaan ketään konkurssiin saa, kun alle kahden euron purkeista puhutaan.

Summa summarum: pitkän alustuksen tarkoituksena oli sanoa, että kotona kokkaillen ja leipoen säästää rahaa, kun katsoo mitä, mistä ja milloin ostaa. Vielä tärkeämpää on se, että kotiruoka, -leipä, ja -pulla voittavat mennen tullen valmisruoat. Rohkeasti vaan hellan viereen ja kokeilemaan!

Ahneuden hinta

Mietin pitkään, kirjoitanko mitään Kauhajoen trgaediasta. Oikeiden sanojen löytäminen tuntui mahdottomalta ja koko asia kaikkine taustoineen liian vaikeasti ymmärrettävältä. Onneksi minua parempi kirjoittaja laittoi sanat sellaiseen järjestykseen, johon on helppo yhtyä. Tavoistani (ja yleensä hyvistä tavoista) poiketen käytän tällä kertaa toisten tekemää työtä hyväkseni.  

Tässä linkki Riitta Korhosen pääkirjoitukseen päivän Talouselämästä.

TV-tekniikalla rahastus jatkuu?

Hallitus on ilmoittanut lupaavansa kaikille suomalaisille sadan megan laajakaistan vuoden 2015 loppuun mennessä. Tämähän ei kuitenkaan ole totta, vaikka Talousanomatkin asian näin uutisoi – liekö todellista myönteisemmän viestin syynä lähestyvät kunnallisvaalit.

Ensinnäkään hallitus ei lupaa kansalaisille muuta kuin mahdollisuuden 100 megan laajakaistan hankkimiseen. Jokaisen on yhteys itse ostettava ja todennäköisesti kovalla rahalla operaattorille maksettava. Tähän viittaa jo se, että taajuuksien huutokaupalla aiotaan kilpailuttaa operaattorit verille ja tarpeen tullen kerätä teleyrityksiltä myös muilla maksuilla rahaa verkon rakentamiseen.

Mielenkiintoisin osa uutista on kuitenkin viestintäministerimme ilmoitus, jonka mukaan nopeaa laajakaistaa tarvitaan tulevaisuudessa televisiolähetyksiinkin. Onko siis niin, että kansalaisilla maksatettiin teknisesti ja sisällöllisesti täysin sudeksi osoittautunut digiTV-hässäkkä turhan takia?

Joutavatko miljoonat digiboksit kaatopaikoille muutaman vuoden käytön jälkeen ja ihmiset pakotetaan hankkimaan taas uutta tekniikkaa television katselun mahdollistamiseksi? Entäpä tv-maksut? Ensi vuoden alusta 230 euroa maksavan luvan hinta nousee tietysti jatkuvasti ennen vuotta 2015, jolloin tämän päälle pitänee sitten maksaa laajakaistayhteydestä vielä ainakin 50 euroa/kk (tällä hetkellä normaalihinta 24 megan yhteydelle).

Hieno tulevaisuudenkuva, vai mitä?

Lisäys 19.9. Tämän päivän Talous-Sanomista voitte lukea lisää aiheesta eli siitä, kuka maksaa ja paljonko.

Taas suruviesti soulin maailmasta

Vain vähän yli kuukausi Isaac Hayesin poismenon jälkeen kutsui taivaallisen orkesterin johtaja legendaarisen Norman Whitfieldin riveihinsä. Erityisesti säveltäjänä ja tuottajana loistanut Whitfield oli merkittävin tekijä Motown-levy-yhtiön suunnanmuutoksessa, jonka tuloksena 60-luvun kepeät pop-iskelmät vaihtuivat 70-luvulla funkimpaan ja yhteiskunnallisesti kantaaottavaan mustaan musiikkiin. 

Tässä malliksi yksi kuolematon ja aina ajankohtainen Whitfield-biisi. Valitettavasti tämänkin esittäjä, kuten useimmat muutkin Tamla Motownin kulta-aikojen tähdet David Ruffinista Marvin Gayehin ovat jo pitkään olleet pilven reunalla odottamassa Norman Whitfieldiä joukkoonsa.

Jatkoa edelliseen

Syksyisen luonnon antimista saa tosiaan monenmoista herkkua. Kitte (siis rakas vaimoni) ehti tänään poiketa sienimetsässä ja pari kourallista kantarelleja oli taas saaliina. Viime viikonlopun jäljiltä jääkaapista löytyi myös pätkä graavattua lohta ja yhdessä niistä syntyi vallan mainio pastakastike.

Ensin paistettiin pilkottuja sieniä pannulla voissa, kunnes ylimääräinen neste häipyi niistä. Sen jälkeen kaadettiin sienet pannulta pois ja tilalle kumottiin suikaloitu graavi lohi. Kun lohi oli saanut väriä, palautettiin kantarellit pannulle ja lorautettiin sekaan Floran Kevyt Ruoka -kasvisrasvasekoitetta sekä Creme Bonjour Cuisine Valkosipuli & Yrtit -ruoanlaittofraichea. Sitten vaan kiehautus ja kastike oli valmis.

Tarjoiluvaiheessa vielä pinnalle parmesaaniraastetta sekä tuoretta basilikaa. Ei ehkä ulkonäöltään maailman herkullisin annos, mutta todella hyvää!

PS. Asiasta toiseen: Carl Lewis ehti syyttelemään Pekingin olympialaisten 100 metrin pikajuoksun voittajaa dopingista. Siinä kyllä pata kattilaa soimaa; Lewis itse kärysi kolme kertaa, mutta kylmän sodan hengessä USA:n olympiakomitea hyväksyi sankarinsa selitykset ilman sen kummempia seurauksia. Siinä on yksi yleisurheiluhistorian suurimpia skandaaleja!

Syksyn satoa saaristosta

Kun kesä jäi vajaaksi (tai oikeammin likimain olemattomaksi) täytyy ottaa kaikki ilo irti syksystä. Ulkona onkin tullut oltua aina, kun sää ja leipätyöt ovat sen suoneet.

Parasta syksyssä on sadonkorjuu, jota voi harrastaa yhtä lailla omassa puutarhassa kuin lähimetsissä. Viimeksimainitut ovat punaisina puolukoista ja lisäväriä marjasaaliiseen ovat tuoneet satunnaiset kantarellilöydökset. 

Punaista ja keltaista hehkuvat myös pihamme omenapuut, joista on tulossa niin laadullisesti kuin määrällisesti ennätyssato. Erityisen ylpeitä olemme vajaat kaksi vuotta vanhoista kääpiöomenapuistamme, joiden oksilla kypsyy niiden ensimmäinen oikea sato.

Satokauden merkeissä olemme ehtineet tehdä jo sen seitsemää omenaherkkua erilaisista piiraista omena-kaurahyveeseen, jota parempaa jälkiruokaa on vaikea löytää. Tällä viikolla olisi tarkoitus ehtiä myös tuoremehuasemalle teettämään omenamehua, jotta mahdollisimman iso osa omppusadosta tulisi hyötykäyttöön. Osan mehusta voisi tietysti käyttää myös viiniksi, vaikka viininharrastajaa lopputulos vähän arveluttaakin.

Syyssadon rinnalla valmistunee myös vuosikausia suunnittelemani Huvivaja. Kyseessä on lapsenlasten leikkimökiksi ja aikuisten illanistujaisiin tarkoitettu rakennelma, joka on rakennettu vintiltä löytyneiden vanhojen ikkunoiden ympärille. Ensimmäiset leikit on jo leikitty ja illatsut vietetty, vaikka vaja onkin vielä vähän viimeistelyä vailla. Pystyssä kuitenkin pysyi jopa viime viikon kovilla tuulilla. (Klasulle terveisiä, että jokohan tällä työnäytteellä saisi teknisistä töistä vitosta paremman numeron…).

Operaattori vaihtoon, jos onnistuu

Olen jo pitemmän aikaa suunnitellut kännykkäoperaattorin vaihtoa DNA:sta Elisaan. Suurin – tai oikeammin ainoa – syy vaihtoon on DNA:n surkea kuuluvuus kylässämme, mikä selkeästi haittaa yhteydenpitoa asiakkaisiin. Välillä saa kuljeskella pitkin pihoja ja puutarhoja puhelun aikana parasta kuuluvuutta hakien ja silti häiriöiltä ei tahdo puheesta saada tolkkua sen paremmin puhelun soittaja kuin vastaanottajakaan. 

Heikon yhteyden takia naapurustossamme on jo muutama muu ehtinyt luopua DNA:n liittymistä ja nyt alkaa omakin mitta olla täynnä. Saman tien tietysti vaihtuu myös vaimoni DNA-liittymä, joka tuntuu Sony Ericssonin puhelimella pätkivän vielä enemmän kuin allekirjoittaneen perusnokialaisella.

Elisaan vaihto kyllä sekin hieman arveluttaa, sillä yrityksen asiakaspalvelu ei tunnu olevan niitä kaikkein parhaita. Jo keväällä sovin Elisan yritysmyyjän kanssa palaverin operaattorin vaihtoa varten, mutta Turkuun reissattuani kyseinen (ja ainoa) yritysmyyjä ei ollutkaan paikalla eikä myöskään ollut peruuttanut tapaamistamme. Eilen puolestaan soitti eräs Elisan yritysmyyjä murteesta päätellen Savon suunnasta ja sovimme hänen soittavan minulle uudelleen tänään. Soittoa ei kuitenkaan kuulunut. Ilmeisesti yritysmyyjä oli tutustunut tarkemmin yritykseeni ja havainnut, ettei yhden miehen yrityksen liittymistä kovin isoa provikkaa saa. Ei vaikka vaimonkin liittymän laittaisi samaan kauppaan.

Nyt Elisa on kuitenkin ilmoittanut parantavansa asiakaspalveluaan. Suomeksi se tosin tarkoittaa aiemmin maksuttomien palvelujen muuttumista maksullisiksi. No, enpä ole kyllä koskaan soittanut DNA:nkaan asiakaspalveluun, eli tuskin tuo kovin pahasti kukkarossa kirpaisee. Muutama euro tulee miinusta siinä, kun menetän paikallisen yrittäjäyhdistyksen ja DNA:n tarjoamat keskittämisedut. Plussapuolelle operaattorin vaihdossa jää kuitenkin parempi kuuluvuus ja siitä kannattaa jokunen euro ekstraa maksaakin.

Ennen operaattorin vaihtoa pitäisi tietysti tavoittaa joku Elisan yritysmyyjä…