Congratulations, Madonna & Michael

Kaksi pop-musiikin suurinta tähteä saavuttivat liki peräperää kunnioitettavan 50 vuoden iän. Synttärien kunniaksi Madonna lähti kiertueelle, mutta Michael Jackson katosi vielä tavallistakin tiukemmin julkisuudesta. 

Ollaanpa viimeksimainitun persoonasta mitä mieltä tahansa, hän on kiistämättä viime vuosikymmenten merkittävin artisti populaarimusiikin saralla. Jo 5-vuotiaana isoveljiensä kanssa Jackson Fiven riveissä ensiesiintymisensä suorittaneen Michaelin uran kohokohta oli Thriller-albumi, joka lienee edelleen maailman myydyin levy. Sen lisäksi, että albumia on myyty yli 100 miljoonaa kappaletta, siitä lohkaistiin peräti seitsemän Top 10 -hittiä. Thriller toi Michael Jacksonille myös seitsemän Grammy-pokaalia.

Oma suosikkini Jackon tuotannosta on kuitenkin Thrilleriä edeltänyt Off the Wall -albumi. Siinä Jacksonin musiikissa oli enemmän tuoreutta ja mustan musiikin sykettä kuin myöhemmissä levyissä. Quincy Jones onnistui kerämään taustalle myös vaikuttavan leegion maailman kovimpia muusikkoja, kuten George Duke, Louis Johnson, Larry Carlton ja legendaarinen Motown-kitaristi Wah Wah Watson. Samalla miehityksellä toki tehtiin myös Thriller, mutta jotenkin koko levy tuntuu paljon Off the Wallia laskelmoidummin tehdyltä.

Viime aikoina on lehdistössä liikkunut huhuja, että Jackson Five suunnittelisi kiertuetta, jolla Michaelkin olisi mukana. Ken elää, saa nähdä. Henkilökohtaisesti en usko Michaelia nähtävän enää sen enempää livenä lavalla kuin kuultavan häneltä uutta musiikkia levyillä. Sääli. Onneksi pääsin aikoinaan paikalle, kun Jackson esiintyi Helsingin Olympiastadionilla. Sitä on hyvä muistella ja laittaa päivän päätteeksi kotona levylautaselle (aivan, vinyylilevynä) soimaan Off the Wall – vai olisiko sittenkin Thrillerin vuoro tai jonkun Motown-aikaisen levyn…kas, siinäpä vasta pulma.

PS. Madonnaa olen aina ihaillut, mutta jostain kumman syystä yhtään hänen levyään ei ole eksynyt kokoelmiini. Pitäisiköhän kunnioittaa hänenkin pitkää uraansa lataamalla iTunesista edes Immaculation Collection?

TV tuubaa täynnä

Kun telkkarissa päästiin eroon kesän uusinnoista ja turhanpäiväisistä urheilukisoista, alkoi taas älytön hypetys uusista sarjoista ja kaikenmaailman hömppäpömpästä. Tai oikeastaan: eihän sieltä mitään oikeasti uutta tule vaan lähinnä vanhojen sarjojen uusia, väkisin väännettyjä tuotantokausia.

Iltapäivälehtiäkään ei viitsi enää ostaa, kun niidenkin pääuutiset pyörivät totaalisen idioottimaisten Big Brotherin ja Idolsin ympärillä. Sinänsä ymmärrettävää, että ruotsalaisten omistama Iltalehti buukkaa saman konsernin korneja TV-ohjelmia, mutta Ilta-Sanomien luulisi mainostavan kilpailijan ohjelmia ainoastaan maksusta.

Yle Teema tietysti yllätti taas iloisesti maanantaisella Doors-dokumentillaan. Hieno avaus koko loppuvuoden jatkuvalle rockin klassikkolevyjä esittelevälle sarjalle. Toivon mukaan muutkin ohjelmat ovat samaa tasoa, eli keskittyvät musiikkiin eivätkä muusikoiden sinänsä kiinnostavaan yksityiselämään. Doorsin kohdallahan vaara Jim Morrisonin elämän ja kuoleman puinnista oli ilmeinen, mutta onneksi siltä vältyttiin.

Kuten aiemminkin olen moneen kertaan todennut, tällaisten ohjelmien esittäminen antaa oikeutuksen YLE Teeman kaltaisen kanavan olemassaololle. Samaan aikaan kun kaupalliset kanavat ulostavat aivotonta tuubaa tai ihmisten tirkistelynhalua tyydyttävää tositv-p-skaa, on ilo nähdä Teeman tarjoavan edes muutaman kerran viikossa oikeasti katsomisen arvoista ohjelmaa.

YLE kokonaisuutena ei kuitenkaan paljon kiitoksia ansaitse. Tuntuu siltä, että YLEn kannattaisi tiivistää kanavapakettiaan kahteen kunnon pääkanavaan ja keskittyä kotimaisen laatudraaman sekä kulttuuri- ja dokumenttiohjelmien tuottamiseen/lähettämiseen. Ruotsinkielisten oma kanava FST voitaisiin lopettaa kokonaan ja yhdistää jompaankumpaan pääkanavaan. Vaikka FST:llä onkin monia hyviä ohjelmia, mitkään edes kielipoliittiset syyt eivät puolla panostuksia täysin omaan kanavaan. Teemankaan ei tarvitse toimia Teeman nimellä, riittää kun sen ohjelmapolitiikka näkyy YLEn kanavilla jatkossa.

Hyviä ohjelmia odotellessa voi onneksi aina jättää töllön avaamatta. Jossain vaiheessa tulee kuitenkin vastaan se hetki, jolloin pelkästä telkkarin omistamisesta ei viitsi maksaa kahtasataa euroa vuodessa. Uutiset voi lukea netistäkin, parhaat sarjat voi ostaa tuotantokausi kerrallaan DVD:nä ja parilla sadalla eurolla vuokraa likimain kaksi leffaa joka viikko. 

Dopingilla vai ilman?

Tässä viikonlopun urheilutapahtumia odotellessa on tullut silloin tällöin vilkaistua Turun Sanomien urheilusivuilta, mitä Kiinan kisoissa tapahtuu. Suomalaiset saivat viimeinkin yhden mitalin oikein urheilusta, mistä komea kumarrus naissoutajillemme. Ammuntaa en osaa lukea urheiluksi, joten noita ei minun papereissani lasketa.

Kisojen ensimmäinen iso dopingkärykin on sitten tapahtunut. Naisten seitsenottelun hopeamitalisti jäi kiinni kielletyistä aineista. Uutisten mukaan testattu on 4500 urheilijaa ja neljä käryä on käynyt. Todellisuus dopingin käytöstä lienee kuitenkin aivan muuta eli dopinglaboratorioissa ollaan edelleen askel tai useampikin edellä testaajia. 

Henkilökohtaisesti epäilen, ettei miesten sadan ja kahdensadan metrin maailmanennätyksiä rikota saman miehen toimesta muutaman päivän välein puhtain keinoin. Boltin sadan metrin loppuhetkiä Turun Sanomien urheilusivujen kuvista katsoessa tuli mieleen, ettei edes Ben Johnsonilla ollut varaa vastaavaan leikittelyyn Soulin kultajuoksunsa loppuhetkillä. Lajissa, jossa erot mitataaan yleensä sadasosissa ei tuollainen ylivoima taida syntyä luonnollisin keinoin.

Taitaa olla niin, että ammattilaisuuteen perustuvissa urheilulajeissa doping on enemmän sääntö kuin poikkeus. Siellä missä raha liikkuu, ovat aina vilunkimiehet liikkeellä eikä urheilu tee tässä poikkeusta. USA:n takavuosien suuret tähdet kärysivät Balco-skandaalin yhteydessä ja kaikkihan tietävät, mikä on suomalaisen hiihtourheilun tila.

Aikoinaan olympialaisiin ei huolittu mukaan ammattilaisurheilijoita. Olisiko aika palata taas tuohon käytäntöön ja katsoa reilusti, kuka todella on mitalien ja kunnian arvoinen?

Säätieteilijät pelkkiä ennustajaeukkoja?

Tänä kesänä on kiinnittänyt huomiota se, että Ilmatieteen laitoksen ennusteet ovat menneet metsään huisin usein. Varsinkin jo muutaman päivän päähän ulottuvista ennusteista ei varmaan ole osunut kohdalleen edes neljännes. Tänäkin sunnuntaina piti täällä päin Suomea olla plussa-asteita jopa 26 ja aurinkoiset elokelit. Totuus oli taas aivan toinen. Pilvistä oli koko päivän ja lämpötila niukin naukin 18. Onneksi sentään plussan puolella.

Ihmeellisintä on, että Ilmatieteen laitoksella lienee nykyisin käytössä huippuluokan tietotekniikka ennustusten apuna. Kaiken maailman säätutkilla seurataan säätilan kehitystä likimain valtamerien takaa alkaen, mutta eipä tuosta kaikesta tekniikasta näköjään apuja ole. Yhtä lailla metsään menevät nämä säätieteilijöiden kuin kansanmiestenkin ennustukset. Kannattaako siis verovaroilla ylipäätään pitää pystyssä Ilmatieteen laitoksen kaltaista organisaatiota? Onko kyseisellä laitoksella minkäänlaista tulosvastuuta työstään?

Nythän on niin, että veronmaksaja ei voi suunnitella esimerkiksi viikonlopun ohjelmaansa millään tavalla etukäteen, koska ei voi luottaa Ilmatieteen laitoksen ennustajaeukkojen povauksiin. Täksi viikonlopuksikin olisi voinut suunnitella vaikka railakkaat puutarhajuhlat helteisissä tunnelmissa, mutta melkoinen pettymys olisi pippaloista tullut sateessa sekä isännille että vieraille.

Herääkin kysymys, millä perusteilla alan ihmisiä kutsutaan tieteilijöiksi? Tiede lienee yleensä määriteltävissä eksakteihin tosiasioihin perustuvaksi. Jos Ilmatieteen laitoksen toiminta määritellään tämä mukaan tieteen harjoittamiseksi, niin kyllä samoilla kriteereillä voidaan takavuosien sammakkoprofessorikin korottaa oikeasti professorin virkaan.

Saaristomerifestivaali

Samaan aikaan, kun Turussa tuskailtiin penkin alle menneitä Saaristomerifestivaaleja täällä oikeassa Saaristossa ei ollut yleisöstä eikä tunnelmasta pulaa. Heinäkuun lopulla vietettiin kylällämme Uskoisten Suvisembaloita jo viidennen kerran ja viime viikonloppuna jatkettiin naapurissa, Lahdenperän pihassa ja vanhoissa karjasuojissa isäntäväen organisoiman Countryrockin merkeissä. Viimeksimainittukin tapahtuma vietti jo 3-vuotisjuhliaan, joten tilausta pienille kyläjuhlille on. Isommatkin, enemmän talkoohenkeen nojaavat pippalot ovat alkaneet saada mainetta, kuten Lokalahden Karjurock sekä pertteliläisten Kurarock.

Turun kulttuuripääkaupunkihanketta ajatellen tulikin mieleen, josko näistä pienemmistä ja vähän isommista tapahtumista voisi muodostaa todellisen Saaristomerifestivaalin. Ideana monta pientä, talkoohenkistä tapahtumaa ympäri saaristoa kesän (toivottavasti) parin kauneimman viikon sisällä. Hankkeiden kerääminen kulttuuripääkaupunkivuotta varten taitaa olla jo päättynyt, mutta kenties kauniisti kysymällä vielä voisi jotain heittää mukaan. Pitänee laittaa Caylle postia…

Ja laitetaanpa tähän loppuun linkki pikku videopätkään Suvisembaloiden kohokohdasta. Täysin improvisoitu esitys, jossa kannattaa kuunnella erityisesi Tane Kanniston saksofonia. Mies on yksi maamme kovimmista kyseisen soittimen taitajista.

 

Töpseliautossako tulevaisuus?

Uudenkaupungin autotehdas ilmoitti alkukesällä ryhtyvänsä valmistamaan jenkkiläistä Fisker Karma -merkkistä sähköautoa. Hieno homma meidän vakkasuomalaisten kannalta ja upea aluevaltaus suomalaiselle autoteollisuudelle tulevaisuutta ajatellen.

Liekö tästä innostuneena pääministeri Vanhanenkin innostui esittämään sähköautoille veronkevennyksiä eli käyttövoimaveron poistamista niiltä. Tässä yhteydessä Vanhanen taisi unohtaa, että nykyinen CO2-pohjainen autovero suosii muutenkin hiilidioksidipäästöissä 0-tasoon yltäviä sähköautoja. Ympäristösyillä toki voidaan perustella käyttövoimaveron poistamista, mutta yhtä lailla se voitaisiin poistaa myös diesel-autoilta. Käyttövoimaveron perustehan ei ole ympäristöystävällisyys vaan alhaisemmin verotettu polttoaine. Sähkövero lienee vielä huomattavasti pienempi kuin dieselöljyn pa-vero.

Samassa yhteydessä Vanhanen kertoi uskovansa, että merkittävä osa uusista autoista tulee jo lähivuosina Suomessakin olemaan ladattavia sähköautoja. Siis sellaisia, jotka voi ”tankata” vaikkapa kodin seinässä olevasta normaalista pistorasiasta. Tämä herättää kyllä kysymyksen siitä, miten Suomen jo nyt liian alhaiseksi väitetty sähköntuotanto tuollaisesta selviäisi.

Tällä hetkellä valmistuksessa olevien sähköautojen kulutukseksi löysin sellaisen lukeman kuin 0,3 kWh/km. Keskivertosuomalaisen ajokilometreillä se merkitsisi noin 6000 kWh:n kulutusta vuodessa. Jos maamme autokannasta 20% olisi 5-10 vuoden sisällä ladattavia sähköautoja se merkitsisi yli 500 000 autoa. Taitaisi siinä tulla kiire rakentaa lisää ydinvoimaa, jotta noiden puolen miljoonan auton aiheuttama sähkön lisätarve saataisiin katettua. Sähkönkulutushan ei monista toiveista huolimatta ole yleensä ottaen laskussa vaan nousussa – kuten myös sähkön hinta (pitäähän Fortumin herrojen optionsa saada).

Fisker Karman kaltaisista sähköautoista ei tavalliselle auton ostajalle ole kuitenkaan kovin suurta iloa, siitä pitänee huolen auton hinta. Vanhasen ennusteen toteutuminen edellyttääkin töpselistä ladattavien sähköautojen valikoiman laajenemista myös ns. kansanmalleihin. Tätä tuskin kovin nopeasti tapahtuu, sillä esimerkiksi suuret eurooppalaiset autonvalmistajat kuuluvat panostavan dieselhybridien kehittämiseen. Ensimmäisiä lupaillaan markkinoille jo vuonna 2010. Hinta vaan taitaa nousta niissäkin yleistymisen suurimmaksi esteeksi.