Hyvää palvelua junamatkaajalle (varauksin)

Olen viime viikkoina reissanut työasioissa useamman kerran junalla Turun ja Helsingin väliä. Junallahan on aina mukavampi matkustaa kuin omalla autolla, varsinkin näin talvikeleillä.

 

Edellisen, 29. helmikuuta tekemäni matkan jälkeen minun piti jakaa tässä blogissakin kehuja Avecran palveluille, tai oikeammin henkilökunnan palveluasenteelle.  Kaiken kiireen keskellä kehut kuitenkin unohtuivat, kun aika ei muutenkaan ole riittänyt bloggaamiselle muun näpyttelyn ohessa.

 

Tuolloin poikkesin paluujunaa odotellessani Helsingin rautatieaseman Ooster-baarissa viinilasillisella. Siinä australialaista punaviiniä siemaillessani seurasin baarin naistarjoilijaa, joka oli todellinen malliesimerkki kenelle tahansa vastaavissa tehtävissä työskentelevälle: asiallisen ystävällinen ja tuttavallinen olematta kuitenkaan imelä tai nöyristelevä. Tuskinpa hän mikään sommelier oli, mutta hienosti hän hoiti asiakkaansa. Kyseli asiakkailta, minkätyyppisistä viineistä he pitävät, suositteli näihin mieltymyksiin sopivia viinejä ja muisti vielä tiedustella, vastasiko viini asiakkaan odotuksia. Ja kaikki tämä luontevasti ilman turhaa tyrkytystä. Samaa voin sanoa myös 29.2. klo 14.03 Helsingistä Turkuun lähteneen junan ravintolavaunussa työskennelleen tarjoilijan otteista. Eli asenne oli kohdallaan sielläkin, vaikkei työ varmaan maailman hohdokkainta olekaan.

 

Tuolloin tuli sellainen olo, että Avecra on joko onnistunut erinomaisesti rekrytoinneissaan tai panostanut tosissaan henkilökunnan palvelukoulutukseen. Vai olisiko niin, että nuoremman sukupolven asenne palveluammatteihin on entistä parempi? Itse asiassa tuon Oosterin tarjoilijan toiminnassakin oli kyse enemmän vuorovaikutuksesta asiakkaan kanssa kuin pelkästä palvelusta.

 

Eilisen Hesan reissuni paluukyyti kuitenkin palautti minut maan pinnalle. Kyseisen IC-junan tarjoilukärryn työntäjältä kyllä puuttuivat kaikki edellä mainittujen henkilöiden ominaisuudet. Tylympää ja välinpitämättömämpää palveluasennetta saa etsiä. Huumorintajukin oli jäänyt asemalaiturille. Toivotaan kuitenkin, että hän oli poikkeus säännöstä. Tai ehkäpä häntä ei ollutkaan palkattu palvelutehtäviin, vaan ainoastaan lykkimään kärryä pitkin junan käytävää.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s