Hurinin lasten tarina

J.R.R.Tolkienin traaginen tarina Turinista, Hurinin pojasta ja hänen sekä perheensä kohtalosta on nyt luettu. Kirjaa ostaessani oli tietysti pieni pelko puserossa, josko kirja olisi pelkkää rahastusta Sormusten Herran uudelleen nousseella suosiolla.

Tuo pelko oli kuitenkin turha, sillä teos on yksinkertaisesti tarinaltaan kiehtova ja kielellisesti upea, mistä kiitos kuuluu tietysti myös suomentaja Kersti Juvalle. Kun pääsin toisena juhannuspäivänä tosissani kirjan kimppuun, en pystynyt sitä käsistäni laskemaan. Kenties tuli sen verran jopa ahmittua, että kesän aikana pitää koko opus lukea uudelleen oikein ajatuksen kanssa.

Lukunautinnon täydensi kirjan kuvitus, joka on Alan Leen käsialaa. Oikeastaan ainoa puute kirjassa oli sen lyhyys.

Suosittelen ehdottomasti jokaiselle Tolkienin ja yleensäkin fantasiakirjallisuuden ystävälle. Christopher Tolkienin toimittama kirja olisi varmaan nykymuodossaan täyttänyt hänen isänsäkin vaatimukset ja toiveet.

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Hurinin lasten tarina

  1. Etsin kirjan suositustesi perusteella kirjastosta ja vein pojalle kesälukemiseksi. Hän kun on kohtuullinen Tolkien -friikki, tai ainakin aiemmat kirjat ja elokuvat ovat olleet mieleen.

    Tästä täytyy sanoa, että ihastuin itse kirjan upeaan kuvitukseen. Kaksitoista vuotias poikani sen sijaan ei sisällöstä isommin jaksanut innostua. Olisikohan niin, että sopii paremmin vähän vanhemmalle lukijalle?

  2. Tarina on tosiaan paljon raskaampi ja vähemmän seikkailumainen kuin Taru Sormusten Herrasta tai Hobitti. Kirjasta myös puuttuvat selkeät sankarit, joihin varsinkin nuoremmat lukijat helposti samaistuvat.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s