Yleisradion rahoitus menee uusiin puihin, kun nykyinen tv-maksu vaihtuu yle-veroksi. Vuoden 2013 alussa voimaan tulevalla uudella rahoitusmallilla on hyvät ja huonot puolensa.
Hyvää on, että kaikkein pienituloisimmat ihmiset maksavat jatkossa television katselusta entistä vähemmän. Samalla myös lupamaksuista piittaamattomat vapaamatkustajat saadaan kustantamaan oma osuutensa Ylen toiminnasta.
Huonoa uudessa mallissa on veron kohdistuminen myös niihin ihmisiin, jotka eivät televisiota syystä tai toisesta lainkaan katso. Yritysten verollepanon oikeutus myös arveluttaa. Toki työntekijät voivat monissa yrityksissä Ylen palveluja työpäivän aikana käyttää, mutta he ovat kuitenkin käytöstään jo veron itse maksaneet. Huonosti toteutuu myös verotuksen progressio, sillä Yle-veroon siirtyminen nostaa maksun nykyistä korkeammaksi käytännössä jokaisessa kahden tulonsaajan perheessä.
Huonointa tulevassa rahoitusmallissa on kuitenkin se, että missään vaiheessa ei ole asetettu kyseenalaiseksi Ylen eri toimintojen tarpeellisuutta. Karsimisen varaahan sieltä löytyisi vaikka kuinka paljon.
Televisiokanavat voidaan vähentää kahteen ilman sen suurempia ongelmia. Uutiset, ajankohtaisohjelmat, urheilu, korkeakulttuuri ja dokumentit sijoitettaisiin yhdelle kanavalle ja elokuvat, sarjat sekä muu viihde toiselle. Määrän sijasta keskityttäisiin laatuun eikä yritettäisi kilpailla kanavaosuuksista kaupallisen puolen hömppäohjelmistoa apinoimalla. Ruotsinkielinen kanava lopetettaisiin kokonaan ja kaksikielisyyden vaatimukset ratkaistaisiin tekstittämällä ohjelmat tarpeen mukaan joko yhdellä tai kahdella kotimaisella.
Samat leikkaukset voidaan toteuttaa myös radion puolella. Kanavamäärän voi karsia puoleen nykyisestä ohjelmiston todellisuudessa lainkaan kärsimättä. Julkisen palvelun yhtiönä Ylen ei tarvitse radiotoiminnassakaan kilpailla vaihtoehtojen määrässä kaupallisten kanavien kanssa.
Tiedän ajatusteni nostavat karvat pystyyn suurelta joukolta ihmisiä. Itseni on kuitenkin vaikea ymmärtää, että nykyistä niukkuutta jaettaessa pidetään kiinni palveluista, joita markkinoilla on tarjolla enemmän kuin tarpeeksi ilman Yleäkin.