Saaristosta Nepalin kautta Neitsytpolulle
20 04 2008
Turussa vietettiin viikonlopulla Saaristolaismarkkinoita. Niinpä meidän saaristolaistenkin piti hypätä lauantaiaamulla bussiin ja käpötellä Aurajoen rantaan katsomaan, minkälaisia markkinoita meille on järjestetty. Väkeä oli rantakatu mustanaan, joten päätimme kuitenkin jättää markkinat väliin ja siirtyä kohti kaupungin muita houkutuksia.
Kun auton ratti ei odottanut ostospäivän jälkeen, päivän ohjelmaan kuului tietysti käynti Viinille-ravintolassa. Kyseessä on Turun ainoa oikea viiniravintola, jossa paikkaa isännöivän Tarmo Koskenojan asiantuntevalla opastuksella on helppo tehdä löytöretkiä viinien maailmaan. Tarjolla on satakunta viinimerkkiä eri puolilta maailmaa ja iso osa on myynnissä ainoastaan heillä. Eli eikun Viinille, kun Turussa reissaatte.
Kun vatsa alkoi vaatia viinin kyytipojaksi kiinteämpääkin ravintola suunnistimme juuri avattuun nepalilaiseen ravintolaan. Kristiinankadulla, muutama ovi Stockmannilta alaspäin sijaitseva Sikhar olikin kertakaikkisen mainio tuttavuus. Nautiskelimme kahden hengen menun turistitapaan toistemme annoksia maistellen ja hyvää oli. Itse asiassa suorastaan loistavaa, eikä hintakaan ollut paha. Kolmen ruokalajin ateria kahdelle ja kaksi lasia viiniä nippanappa yli viidenkympin. Casablancaa mukaillen: This could be a beginning of a beautiful friendship.
Herkuttelun makuun päästyämme jatkoimme samalla linjalla myös kotiuduttuamme. Kitten jo perjantaina markkinoilta noutamista silakoista leivoimme kalakukon saaristolaiseen tapaan. Resepti löytyy Köyhien ritarien nettisivuilta, mutta alkuperäisessä ohjeessa olleet muikut korvasimme tietysti silakoilla.
Nyt sunnuntaina laitoimme maksaa venetsialaiseen tapaan. Tämä resepti puolestaan löytyi SK Gourmet -lehden nettisivuilta. Nam.
Aurajokirantaa kulkiessamme katselimme ohimennen myös Turkuun suunnitellun musiikkitalon paikkaa. Tuoreimpaan suunnitelmaan liittyi myös hotellin ja asuintalojen rakentaminen Neitsytpolun varteen. Mielenkiintoinen ajatus, sillä Neitsytpolun jalkakäytävän reunasta alkaa heti Samppalinnan kallioseinämä. Aiotaankohan uudisrakennukset rakentaa kallion päälle vai louhitaanko koko Samppalinnanvuoren kallioseinämä pois niiden tieltä? Siinä samassa taitaa sitten mennä maauimalakin, johon sisäänkäynti tapahtuu Neitsytpolulta.