Asa teki sen taas

Roihuvuoren riiminikkari Asa pukkasi huhtikuun puolivälissä levykauppoihin uuden albumin - ja kertakaikkiaan loisteliaan sellaisen.

Uusi Loppuasukas-nimeä kantava levy on toki räppiä kuten Asan aiemmatkin tuotokset, mutta samalla se avaa genren suomalaisella haaralla ennenkuulemattomia uria. Vai mitä muuta voi sanoa levystä, jonka taustalla soivat sellaiset soittimet kuin jouhiviulu, bouzouki, maniska ja santur ja jonka sampleissa soi mordvalainen kuorolaulu? Kuullaanpa yhdellä biisillä myös inarinsaamella räpätty säkeistö.

Parasta kokonaisuudessa ovat kuitenkin Asan upeat tekstit, jotka edustavat suomalaisen nykyrunouden huippua. Niiden ansiosta levyyn kannattaa tutustua sellaisenkin musiikinkuluttajan, jonka normaaliin kuuntelurepertuaariin ei räppiä sisälly. Luvassa on tiukkaa kritiikkiä kulutusyhteiskuntaa vastaan, mutta sellaisen sanallisen ilotulituksen saattelemana, että oksat pois. Kertakuuntelulla kaikki kielikuvat eivät edes aukene, mutta Asan viesti on selkeä: “…luomakunnan kruunun pläänit meni väärin, ahneuden hinta nousi ylös stratosfääriin, kasvihuonekaasukammiossa häärii, ketunhäntä kaulalla pätäkkää käärii…”

Ostakaa hyvät ihmiset! Loppuasukas saattaa hyvinkin olla Vuoden levy. Ja tämä levy kannattaa ostaa CD-versiona, jonka mukana saa biisien sanat sisältävän vihkosen. Se saattaa puolestaan olla vuoden kotimainen runoteos.

Info-kirjakaupat antikoitten reviirille

Päivän Kauppalehti kertoo, että Info-kirjakaupat ryhtyvät myymään myös käytettyjä kirjoja. Kirjojen ystävänä olen tietysti iloinen uudesta mahdollisuudesta saada hyppysiini sellaisiakin teoksia, joiden painokset on jo ajat sitten myyty loppuun. Toisaalta niitä on kyllä aika hyvin saanut nytkin, esimerkiksi antikvariaattien yhteisen verkkokaupan kautta.

Ihan pikapikaa suoritettu haku kertoi, että yksi kaikkien aikojen suosikkikirjoistani löytyy käytettynä niin Infosta kuin Antikka.netistä. Ero hinnoissa on kuitenkin huikea. Siinä missä antikvariaatti tarjoaa Gabriel Garcia Marquezin Sadan vuoden yksinäisyyttä hintaan 9-10 euroa, on Infon hintalapussa 16-18 euroa. Kuntoluokituskin on molemmilla sama, eli Infon tuplahintaan täytyy syytä etsiä muualta.

Toivon mukaan ei ole niin, että Info pyrkii antikvariaattien markkinoille maksamalla sisäänostamistaan kirjoista ylihintaa. Tämä ei taatusti ole kirjallisuuden kuluttajien etu, mikäli se johtaa varsinaisten antikvariaattien valikoiman pienenemiseen ja/tai hintatason nousuun.

PS. Sadan vuoden yksinäisyyden ostin onneksi jo julkaisunsa aikoihin 80-luvulla. Eikä ole myynnissä, vaan edelleen säännöllisessä luvussa. Buendian suvun tarina tarjoaa joka lukemalla huikeita lukuhetkiä, kiitos myös Matti Rossin upean käännöstyön.

Huomenna eli tiistaina 6.5. vietetään Kirjan ja Ruusun päivää. Muistakaahan viettää päivää asiaankuuluvalla tavalla.

Happi, tuo huikea innovaatio!

Eilen töllötintä katsellessa aistikynnykseni ylitti erään kosmetiikkafirman mainos. Siinä kyseinen yritys kehui jotain rasvaansa, joka sisältää kuulemma 15% happea. Huikea saavutus! Ainahan kuluttaja on tiennyt monien tuotteiden hintaan sisältyvän ilmaa, mutta koskaan aiemmin ei ole tainnut mikään yritys suorastaan kehua sitä sisältyvän myös itse tuotteeseen. 

Kyseisen mainoksen herättämänä katsoin koko katkollisen reklaameja ja nörttisuomen sanakirjan mukaan mieleen nousi suosittu uussanonta “WTF”? Tarjolla oli toinen toistaan kummallisempia tekeleitä, joista kaikkein merkillisimmässä kuljeskeltiin kaupungilla hammasta koiran talutushihnan päässä ulkoiluttaen! 

Ja pikku lisäys:

Juuri kun sain edellisen kirjoitettua, törmäsin uutiseen HK:n aloittamasta kansainvälistymiskampanjasta. Youtubesta löytyvän pätkän katsottuani vakuutuin entistä enemmän siitä, että hyvää makua ei HK:n merkin alta löydy kaivamallakaan.

Politiikka erotettava urheilusta

 Tekstiviestihallituksen pääministeri on hyvissä ajoin ilmoittanut osallistuvansa Pekingin olympialaisten avajaisjuhlallisuuksiin. Perusteluksi osallistumiselleen Vanhanen on sanonut, ettei urheilua ja politiikkaa pidä sekoittaa toisiinsa. Mitä Vanhanen tosiasiassa tarkoitti oli kuitenkin se, ettei ihmisoikeuksia ja talouselämän etuja pidä sekoittaa sekoittaa toisiinsa. Siinä tapauksessa Juha Mietokin olisi voinut jättää likimain säälittävän purkauksensa pitämättä eduskunnan viimeviikkoisessa keskustelussa. Totuushan on, että suomalainen elinkeinoelämä on tänä päivänä niin riippuvainen Kiinasta, ettei EK:n talutusnuorassa olevan hallituksen pääministerillä ole muuta mahdollisuutta kuin lähteä nuoleskelemaan Kiinan diktaattoreita. Merkillisen hiljaa asiasta on muuten ollut hallituksen kakkospuoluekin. Kokoomuuksen taholtahan takavuosina räkytettiin Haloselle siitä, ettei tämä Kiinan vierailuillaan kovistellut maan johtoa sen ihmisoikeustilanteesta.

Vanhasen kanssa samanlaiset moraalikäsitykset jakaa Autourheilun Kansallisen Keskusliiton johtaja Kari O. Sohlberg. Hänen mukaansa AKK ei voi ottaa kantaa FIA:n presidenttinä toimivan Max Mosleyn toilauksiin, koska kannanotto ei olisi Suomen omien etujen mukaista. Sinänsä on tietysti aivan sama mitä joku Mosley vapaa-aikanaan harrastaa vastakkaisen tai vaikka saman sukupuolen sukupuolen edustajien kanssa, mutta natsileikit keskitysleirifantasioineen eivät taatusti tue FIA:n käynnistämää rasisminvastaista projektia. Mielenkiintoista olisi kuulla vaikkapa Ben Zyskowitzin kanta asiaan ja siihen, miten natsimyönteisyys vaikuttaa AKK:n asemaan yhteiskunnan tukia jaettaessa.

Koko urheilukentän mädännäisyydestä mainion esimerkin tarjoaa myös Epo- eikun siis Hiihtoliitto. Sen sijaan, että liitossa kannettaisiin huolta dopingin käytöstä siellä murehditaan sitä, miten kohu vaikuttaa sponsorituloihin. Oikeasti tosin saattaisi olla suomalaista urheilua tervehdyttävää, että rahaa erilaisten tehosteiden ostoon olisi entistä vähemmän.

Mutta palataanpa itse otsikon aiheeseen. Löperöiden puheiden sijaan Vanhanen voisi kaikin mokomin ryhtyä tekoihin politiikan ja urheilun erottamiseksi toisistaan. Hyvään alkuun päästäisiin sillä, että yhteiskunnan tuki poistettaisiin kaikelta huippu-urheilulta mukaanlukien siihen liittyvä kerskarakentaminen. Kaikki aiemmin urheiluun ohjatut varat siirrettäisiin sosiaali- ja terveysministeriön käyttöön kansalaisten liikuntaharrastuksen edistämiseen ja tukemiseen.

PS. Kalevan teettämän kyselyn mukaan Vanhasen kansansuosio on vajonnut kaikkien aikojen pohjalukemiin. Liekö pääministeri saanut tietoa tuloksista jo etukäteen, kun hän on taas tuonut yksityiselämänsä näyttävästi framille marssittamalla tämänkertaisen naisystävänsä oikein presidentin pakeille. Taitaa se mediajulkisuus taas kelvata niin kauan kuin naisten- ja iltapäivälehdet tyytyvät jo etukäteen kuvailemaan Vanhasen ystävätärtä itsenäisyyspäivän juhlien kuningattareksi. Nähtäväksi jää, kestääkö suhde sinne asti.

 

 

Saaristosta Nepalin kautta Neitsytpolulle

Turussa vietettiin viikonlopulla Saaristolaismarkkinoita. Niinpä meidän saaristolaistenkin piti hypätä lauantaiaamulla bussiin ja käpötellä Aurajoen rantaan katsomaan, minkälaisia markkinoita meille on järjestetty. Väkeä oli rantakatu mustanaan, joten päätimme kuitenkin jättää markkinat väliin ja siirtyä kohti kaupungin muita houkutuksia.

Kun auton ratti ei odottanut ostospäivän jälkeen, päivän ohjelmaan kuului tietysti käynti Viinille-ravintolassa. Kyseessä on Turun ainoa oikea viiniravintola, jossa paikkaa isännöivän Tarmo Koskenojan asiantuntevalla opastuksella on helppo tehdä löytöretkiä viinien maailmaan. Tarjolla on satakunta viinimerkkiä eri puolilta maailmaa ja iso osa on myynnissä ainoastaan heillä. Eli eikun Viinille, kun Turussa reissaatte.

Kun vatsa alkoi vaatia viinin kyytipojaksi kiinteämpääkin ravintola suunnistimme juuri avattuun nepalilaiseen ravintolaan. Kristiinankadulla, muutama ovi Stockmannilta alaspäin sijaitseva Sikhar olikin kertakaikkisen mainio tuttavuus. Nautiskelimme kahden hengen menun turistitapaan toistemme annoksia maistellen ja hyvää oli. Itse asiassa suorastaan loistavaa, eikä hintakaan ollut paha. Kolmen ruokalajin ateria kahdelle ja kaksi lasia viiniä nippanappa yli viidenkympin. Casablancaa mukaillen: This could be a beginning of a beautiful friendship.

Herkuttelun makuun päästyämme jatkoimme samalla linjalla myös kotiuduttuamme. Kitten jo perjantaina markkinoilta noutamista silakoista leivoimme kalakukon saaristolaiseen tapaan. Resepti löytyy Köyhien ritarien nettisivuilta, mutta alkuperäisessä ohjeessa olleet muikut korvasimme tietysti silakoilla. Nyt sunnuntaina laitoimme maksaa venetsialaiseen tapaan. Tämä resepti puolestaan löytyi SK Gourmet -lehden nettisivuilta. Nam.

 Aurajokirantaa kulkiessamme katselimme ohimennen myös Turkuun suunnitellun musiikkitalon paikkaa. Tuoreimpaan suunnitelmaan liittyi myös hotellin ja asuintalojen rakentaminen Neitsytpolun varteen. Mielenkiintoinen ajatus, sillä Neitsytpolun jalkakäytävän reunasta alkaa heti Samppalinnan kallioseinämä. Aiotaankohan uudisrakennukset rakentaa kallion päälle vai louhitaanko koko Samppalinnanvuoren kallioseinämä pois niiden tieltä? Siinä samassa taitaa sitten mennä maauimalakin, johon sisäänkäynti tapahtuu Neitsytpolulta.

 

 

 

Aitoa soulia Pori Jazzeille

 

Pori Jazz tuo tänä kesänä Suomeen legendaarisen Stax Recordsin 50-vuotisjuhlakiertueen. Memphisiläisen Staxin kulta-ajat osuivat samoihin vuosikymmeniin detroitilaisen Tamla Motownin kanssa. Siinä missä autokaupungin levymogulit tekivät soulista valkoisen valtaväestön musiikkia, Stax satsasi selkeästi mustan musiikin juurilta ponnistavan soulin ja rhytm’n bluesin tuottamiseen.

Motownin 60-70-lukujen tuotannossa pääpaino oli toisaalta Supremesin kaltaisessa purkkapopissa ja toisaalta Norman Whitfieldin lähes sinfonisissa Temptations-tuotannoissa. Stax sen sijaan pitäytyi hyvin pelkistetyissä, mutta sitäkin syvemmältä, niinsanotusti munaskuita myöten kouraisevissa soundeissa ja tulkinnoissa.

Varmaan juuri tuosta syystä Staxin artistit eivät ole yhtä tunnettuja kuin Motownin supernimet. Temptationsin, Marvin Gayen, Stevie Wonderin,  Supremesin, Jackson Fiven ja lukemattomien muiden rinnalle Staxin kaartista nousevat tunnettuudessa vain Otis Redding ja Isaac Hayes sekä Booker T. & The MG’s. Viimeksi mainittukin lienee saanut tunnettuutta eniten jälkijunassa kitaristi Steve Cropperin ja basisti Donald ”Duck” Dunnin esiinnyttyä Blues Brother -elokuvassa.

Staxin tallissa oli kuitenkin useita muitakin mustan musiikin taitajia, joita ei kannata sivuuttaa, jos soul kiinnostaa. Nimilistan kärkeen kuuluvat mielestäni edesmennyt Johnnie Taylor sekä William Bell, jonka pitäisi olla mukana myös Poriin saapuvassa Soul Revue -ryhmässä. Staxille levytti aikoinaan myös Albert King, joka blueskitaristina ja -laulajana on vähintään samanlainen kunkku kuin B.B.-kaimansa.

 Juhlavuoden kunniaksi Stax Records on herätetty henkiin ja vuonna 1976 konkurssin tehnyt yhtiö on kiinnittänyt jo uusia artisteja. Nimekkäimpiä näistä ovat paluun Staxille tehnyt Isaac Hayes ja uuden polven sielukkaimpiin naislaulajiin lukeutuva Angie Stone.

Lisätietoa ja näytteitä Stax Recordsin tuotannosta löytyy täältä. Pori Jazzin ohjelma ei valitettavasti vielä kerro, millä kokoonpanolla Soul Revue saapuu Poriin. Toivon mukaan orkesterissa ovat mukana ainakin Cropper ja Dunn.

 

Leffaostoksilla netissä

Jokin aika sitten kuulin radiosta Peggy Leen esittämän “Johnny Guitar” -leffan nimibiisin, mistä sain herätteen etsiä netistä tämän lännenelokuvien klassikon DVD-versiota. Vähissä olivat ostopaikat; itse asiassa ainoa suomalainen myyjä näytti olevan Leffaplaneetta.

Aiemmin en ollut kyseiseen yritykseen törmännytkään ja hiukan arvelutti nytkin ryhtyä kauppoihin, kun yritys mainostaa toimivansa harrastuspohjalla. Suotta kuitenkin arvelutti, sillä Leffaplaneetan toiminta oli vähintään yhtä ammattimaista kuin isoilla DVD-kerhoilla. Tilauksen kulkuakin voi seurata joka vaiheessa tilauksen vastaanotosta postitukseen asti. Luvattu toimitusaika piti tai oikeastaan paketti taisi tulla jopa nopeammin. Hienoa, että joku jaksaa hoitaa harrastuksensakin noin hyvin.

Leffaplaneetalta tulee varmaan jatkossakin ostettua DVD-elokuvia, koska yrityksellä on runsas valikoima klassikkoja ja harvinaisuuksia. Hintatasokin on hyvin kohtuullinen, sillä Johnny Guitar ja samalla tilaamani Epäillyt maksoivat yhteensä vain 33 euroa, josta postitus- ja postiennakkokulut olivat 6,50 euroa. Suosittelen.

 

 

Rokkaa!

Kunnon hernerokka on aina kuulunut perheemme lempiruokiin. Parasta se on tietenkin itse tehtynä, mutta kyllähän se kiireessä valmisruokanakin maistuu. Tänään maistoimme kuitenkin ensimmäisen kerran sellaista valmisrokkaa, joka on jopa omatekemää parempaa.

 

Kyseessä on Kivikylän Kotipalvaamon Palvarin Hernekeitto. Siinä samettisen pehmeän hernerokan makua täydentää kertakaikkisen muhkea savupalvin maku ja tuoksu. Kivikylän rokka oli taas kerran vakuttava näyttö siitä, että pientuottajan tuotteet hakkaavat massavalmistajien murkinat mennen tullen. Ei ole Jalostajalla jakoa Kivikylän kanssa kisattaessa!

Kannattaa kokeilla, jos onnistut Palvarin Hernekeittoa jostain löytämään. Turussa saat sitä ainakin kauppahallista, Lehdon lihaliikkeen tiskistä sekä perjantaisin Kauppatorilta Kivikylän omasta liha-autosta. Liha-autot kiertävät muuallakin Suomessa ja aikataulut löydät täältä.

Jos rokka ei jostain syystä maistu, kokeile Kivikylän palkittuja makkaroita. Palvarin ryynimakkaraa ja Huiluntuhtia parempaa on kesäillan grillauksiin vaikea löytää.

 

Rakentamalla rahaa vai riskejä?

Kauppalehti kirjoittaa, kuinka itse talonsa nikkaroiva pääsee hyville palkoille. Jopa niin, että kaksi taloa rakenneltuaan saa kolmannen ilmaiseksi. Taloussanomien mukaan taas ihan jokamiehen ei kannata ryhtyä taloa rakentamaan – eikä edes ostamaan. Kumpaakohan tässä uskoisi?

 

Yhden talon rakentaneena ja toista remontoivana luulen kummankin liioittelevan melko raskaasti. Aikamoinen nikkari saa nimittäin olla, jos pystyy omakotitalonsa rakentamiseen niin paljon osallistumaan, että säästää jopa kolmanneksen sen rakennuskuluista. Vaikka taitoa olisikin, niin ajasta tulee kyllä puute jos ei luovu päätyöstään rakentamisen ajaksi. Se taas muuttanee kannattavuuslaskelmat aivan toisenlaisiksi. Oman kokemukseni mukaan siellä rakennustyömaalla ei jaksa normaalin työpäivän päälle kovin montaa tuntia riehua jos samaan aikaan täytyy hoitaa päivätyö kunnialla ja siinä sivussa olla vähän perheenkin kanssa.

Mitä Taloussanomien väitteeseen taas tulee, niin syyllisiä rakentamisen virheisiin voi hakea yhtä paljon myyjistä, rakentajista ja valvojista kuin ostajistakin. Kolmen edellämainitun ryhmän ammattitaitoon mielestäni kuuluu selvästi kertoa erilaisiin rakenne- ym. ratkaisuihin liittyvät riskit. Talon ostossa asiakkaan sanaa ei kannata pitää lakina, sillä vähänkin fiksumpi ostaja kyllä luottaa ammattilaisen sanaan ja luopuu hurjimmista haaveistaan, kun järkisyillä perustellaan.

Mitä asumisen aikaiseen omakotitalon ylläpitoon tulee, niin siihen ei kovin kummoisia käden taitoja tarvita. Useimpien kunnossapitoon liittyvien hommien hoitaminen on enemmän kiinni viitseliäisyydestä kuin peukalon sijainnista kämmenellä. Allekirjoittaneelle oli aikoinaan vitonen teknisissä käsitöissä, eikä rakentamani talo ole vielä runsaan kahdenkymmenen vuoden jälkeenkään kaatunut. 

Hiukan lisää hokkia

Jatketaanpa vielä vähän jääkiekosta. Tämä päivän Iltalehdessä toimittaja Timo Kunnari kaipaa peleihin lisää vastustajan naaman hieromista hanskalla, yliaktiivisia taklauksia ja muita ylilyöntejä. Hän kaipaa raivoisaa tappelua kaukaloon, ja edellisen lauseen perusteella tarkoittaa nimenomaan tappelua eikä reilua taistelua.

Siinä on yksi suuri syy siihen, miksi allekirjoittaneen kiinnostus kiekkoiluun on viime vuosina sammunut. Tappelemisen sijasta haluaisin katsella taitokiekkoa – sellaista jota Keskisen Essi ja kumppanit aikoinaan esittivät. Klassisten punakoneiden klip-klap-pelistä puhumattakaan. Toiveeni on tietysti turha ja Kunnarin kaipaamia otteita aletaan harjoitella jo junnuiästä alkaen.

Sääli hienoa urheilulajia.