Tahko tekee terää

Otsikon sanat tulivat tutuiksi jo noin kaksi vuosikymmentä sitten, kun pääsin mukaan suunnittelemaan silloisen Tahkovuoren loma-alueen mainontaa.

Pitkään jatkuneen yhteistyömme alkajaisiksi Tahkolle valmistuivat nykyinen Sokos Hotel Tahkovuori, Hotelli Ukkotahko ja rinnealueen ensimmäinen tuolihissi. Kehitys myös jatkui nopeana, mistä kiitos kuuluu ennen kaikkea edesmenneelle Erkki ”Ekku” Pentille sekä rinnetoiminnoista vastaavalle Ilkka ”Igor” Suutariselle.

Noilta 90-luvun vuosilta on varmaan peräisin Tahkoa kohtaan tuntemani lukkarinrakkaus, joka saa meidät vierailemaan talvisissa savolaismaisemissa vuosi toisensa perään. Ja mikäpä on vieraillessa, kun puitteet hyvälle lomalle ovat huippuluokkaa ja palvelu pelaa. Tahkolla on myös hienoa tavata hyviä ystäviä seitsemän vuotta kestäneen Savon visiittimme ajoilta.

Viime viikonlopun visiitillä hämmästytti jälleen erityisesti alueen yleinen palveluhenkisyys. Palvelu oli luontevan ystävällistä ja savolaisen sutjakkaa niin majoitusvaraamossa, ravintoloissa kuin hissien ala-asemilla, joilla hissipoikien sijasta osui tällä kertaa kohdalle viehättäviä tyttölapsia. Hyvin hoidetuissa rinteissä oli myös ilo laskea, vaikka pakkanen parhaan luiston suksista veikin. Ainoa pikku miinus tulee suksihuollolle, josta paikkaa operoineet kaverukset olivat lähteneet yhtä aikaa kahvipaussille.

Kokonaisuutena homma toimii Tahkolla kuitenkin niin hyvin, että moni suomalainen matkailukeskus voisi lähettää omaa porukkaansa sinne palvelua oppimaan. Joitain tavallista parempia porkkanoita tai kovempaa keppiä Tahkon väelle ilmeisesti on tarjottu hyvän meiningin aikaansaamiseksi.

Ja sitten ravintolat. Jälleen kerran täytyy kehua Lumilaakson rinnealueella sijaitsevaa Lännen Lokaria. Tunnelmallinen kotaravintola on ainakin meidän (siis minun ja vaimoni) mielestä Suomen paras rinneravintola. Eikä vähiten maanmainioden etanoidensa ja muiden lounasherkkujensa ansiosta.

Kiitokset ja kehut toki ansaitsevat myös Syvärin Kunkku, Pizzeria Väinö ja Sokos Hotellin Hillside-ravintola. Kaikissa edellä mainituissa saimme nauttia todella herkullisista aterioista. Syvärin Kunkulle erikoismaininta monipuolisesta olutvalikoimasta, johon sisältyi myös Vakka-Suomen Panimon Prykmestar Savu.

Ravintoloita Tahkolla toki riittää enemmänkin, mutta torstaista sunnuntaihin kestäneellä visiitillä ei kaikkien antimia ehtinyt millään maistella. Kenties sitten ensi kerralla…ja toivottavasti mahdollisimman pian.

Takavuosien hittibiisiä mukaillen: “Vielä on talvee jäljellä” .

Suomalaisruotsalaista yhteistyötä

Tätä minun piti mainostaa jo paljon aiemmin. Paras suomalainen biisi vuodelta 2009. Rasmuksen Lauri laulaa paremmin kuin koskaan ja Anette Olzzonin puhdas laulanta häikäisee ainakin tällaisen tavallisen musiikinystävän. Ja onhan tuo videokin hieno!

Maataloudelta ministeriö pois

Suomalainen kotieläintalous kulkee skandaalista toiseen ja maatalousministeri väistelee vastuutaan kuin possu teurastajaa joulun alla. Sirkka-Liisa Anttila saisi jo mennä, ja lähtöpassit voisi saman tien antaa koko ministeriölle.

Nykypäivän yhteiskunnassa maa- ja metsätalousministeriö on pelkkä muinaisjäänne. Maatalouden osuus Suomen bruttokansantuotteesta on enää prosentin luokkaa, jos sitäkään. Millä perusteella sen kokoinen toimiala tarvitsee oman ministeriönsä, puhumattakaan valtion ja kuntien palveluksessa olevasta alan virkamiesarmeijasta?

Maa- ja metsätalousministeriön tehtävät voitaisiin vallan mainiosti jakaa työ- ja elinkeinoministeriölle sekä ympäristöministeriölle. Elintarvikkeiden turvallisuuteen liittyvät asiat puolestaan sopisivat myös sosiaali- ja terveysministeriön vastattaviksi.

Itse asiassa ministeriön lakkauttaminen koituisi pitemmällä tähtäimellä koko maatalouselinkeinon hyväksi. Taitaa nimittäin olla niin, että maatalouden hallinnonalalla euroja kuluu enemmän nimenomaan hallintoon kuin niihin paljon parjattuihin tukirahoihin.

PS. Olen ennenkin kritisoinut Eviran toimintaa ja viime aikojen tapahtumat ovat vieneet kyllä viimeisenkin uskottavuuden kyseisen organisaation kyvystä hoitaa tehtäväänsä. 60 miljoonan vuosittaisilla toimintakuluilla luulisi sentään Evirankin saavan jotain aikaan. Vai johtuuko saamattomuus Eviran kytkennöistä maa- ja metsätalousministeriöön – ja viimemainitun kytkennöistä MTK:oon? Taitaa olla ainoa etujärjestö, jolla on ikioma ministeriö?

Positiivisia palvelukokemuksia

Suomalaista palvelukulttuuria on haukuttu huonoksi – ja monesti ihan syystäkin. Viime aikoina omalle kohdalleni on sattunut kuitenkin siinä määrin hyviä palvelusuorituksia, että hyvä palvelu alkaa olla jo enemmän sääntö kuin poikkeus. Olisiko lama hionut yritysten palveluista parhaat puolet esiin vai löytyykö syy nuoremman polven esiinmarssista esimerkiksi vähittäiskaupan asiakaspalvelussa?

Monen mielestä yllättävää saattaa olla se, että hyviä palvelukokemuksia ovat tarjonneet myös paljon parjatut ketjuliikkeet. Erityisen hyvänä kokemuksena on mieleen jäänyt taloutemme hiihtovälineiden osto Kauppakeskus Myllyn Prisma-tavaratalosta Raisiossa. Vaikka ruuhka sivakkaosastolla oli melkoinen, niin nuorehko miesmyyjä hoiti hommansa mallikkaasti alusta loppuun. Kaupanteko kaikkine mittaus- ja muine kommervenkkeineen sujui ripeästi ja asiantuntevasti, vaikka itsellämme ei ollut etukäteen selvää kuvaa edes hakemiemme välineiden tyypistä.

Toinen jo aiemminkin hyvän palvelun paikaksi toteamani puoti on ruotsalaisperäinen Dressmann. Tässä edullisten hintojen vaatehtimossa olen ihastunut erityisesti myyjien tapaan tehdä lisämyyntiä. Dressmannissa tarjonta toteutetaan luontevasti ilman päällekäyvää tyrkyttämistä, ja niinpä minäkin laitoin parilla lisäkympillä uusiksi koko sukkavarastoni.

K-kenkä puolestaan osoitti iskukykyään nopealla vastauksella netin kautta jättämään asiakaspalautteeseeni. Kyse oli sinänsä pikkujutusta, mutta osoitti palvelun toimivan ja asiakaspalautteen päätymisen oikeasti perille eikä mihinkään roskapostilaatikkoon.

Sähköisen palvelun puolella tuorein mieltä lämmittänyt palvelutapahtuma liittyy tulevan viikonlopun reissuumme Tahkovuoren maisemiin. Tahkon keskusvaraamosta tuli näin muutamaa päivää ennen sähköposti, jossa majoitustietojen kertauksen lisäksi olivat mukana tuoreet sääennusteet, viikonlopun tapahtumat sekä ajo-ohjeet. Viimemainittu oli toteutettu kätevästi linkkinä Googlen karttapalveluun, johon oli valmiiksi määritelty reissun lähtöpaikaksi kotiosoitteemme.

Kansallista tukea, mutta mille kansalle?

Suomen hallitus on viimeinkin tarttumassa tositoimiin suomalaisen telakkateollisuuden auttamiseksi yli pahimman laman. Varsinaissuomalaiset kansanedustajat yli puoluerajojen ovat yhdistäneet voimansa yrittäjä- ja palkansaajajärjestöjen kanssa ja saaneet hallituksen ymmärtämään tilanteen vakavuuden. Hienoa!

Kaikkein pahin tilanne on Turussa STX Finlandin telakalla, jossa lopputiliä odottaa runsaat 400 telakkateollisuuden huippuammattilaista. Lomautettuna on jo nyt saman verran ihmisiä ja ilman uusia tilauksia telakka saattaa tyhjentyä työntekijöistä kokonaan loppuvuonna. Telakan omien työntekijöiden lisäksi telakan hiljeneminen koskee myös lukemattomia alihankkijoita ja heidän tuhansia työntekijöitään. Telakan tulevaisuuteen on sidoksissa koko Varsinais-Suomi.

Suurimmat toiveet uusista tilauksista on nyt kohdistettu kotimaahan. Telakkateollisuuden tilannetta ja tulevaisuutta pohtinut työryhmä esittääkin muun muassa valtion alustilauksia pienemmille telakoille sekä innovaatiotukea laivanrakennusteollisuudelle.

Valtion tuella houkutellaan erityisesti Viking Linea uusimaan laivastoaan. Varustamolla on tiettävästi suunniteltu jo pitkään uusien, ympäristöystävällisiä innovaatioita sisältävien alusten rakentamista Turun ja Tukholman väliseen liikenteeseen. Telakan työllisyyttä ajatellen tilauksilla alkaa olla jo kiire, joten hallituksen ei ole syytä aikailla päätöksenteolla tukimuodoista ja rahoituksen määrästä.

Telakkateollisuuden tukeminen verovaroilla on tietenkin kaksipiippuinen juttu. Laivanrakennuksen huippuosaamisen ja mahdollisimman suuren työpaikkamäärän turvaaminen on kiistatta jokaisen siihen käytettävän euron arvoista. Mikä kuitenkaan takaa, että Turun telakan tukemiseen sijoitetut rahat jäävät Suomeen? Ja miten turvataan nimenomaan telakan suomalaisten työntekijöiden asema?

Kansallisen tuen täytyy kohdistua ensisijaisesti suomalaisten työpaikkojen turvaamiseen. Jos ja kun irtisanomisiin ja lomautuksiin mahdollisista uusista tilauksista huolimatta joudutaan turvautumaan, kohdistettakoon ne ulkomaiseen työvoimaan. Suomalaisten telakoiden vahvuus on tulevaisuudessakin alan huippuosaaminen ja uudet innovaatiot  - ei halpa työvoima.

Greetings from Word Islet Communications!

Voe tokkiisa!

Kylläpä nauratti taas makeasti Kauppalehteä silmäillessä. Nauruntyrskähdykset aiheutti Savonlinnan Puhelin Oy, joka tiedottaa uuden nimensä olevan Blue Lake Communications. Saattaa siinä yksi ja toinen savolaiskieli mennä solmuun tutun puhelinlaitoksensa uutta nimeä tavaillessa – puhumattakaan yrityksestä soittaa yrityksen Business Development Directorille. Vuan haetanneeko tuo mittään?

Kenties Sanakarinkin pitäisi ottaa käyttöön uusi ja uljas, kansainvälinen nimi?

Uskoistentieltä ukilaiseksi

Taivassalon liittäminen Uuteenkaupunkiin etenee. Yhdistymisesitys on parhaillaan nähtävissä molempien kuntien virastoissa ja nettisivuilla. Halukkailla on mahdollisuus jättää siihen myös kommenttinsa, mutta tuskinpa kuntalaisten huomautuksilla paljonkaan painoarvoa on. Hevosmiestenkin tietotoimiston mukaan liitos on nuijan paukautusta vaille valmis.

Itse olen alusta asti lukeutunut kuntaliitoksen kannattajiin, vaikka mieluummin olisin nähnyt liitoksessa mukana useammankin vakkasuomalaisen kunnan. Vastustajiakin hankkeella toki riittää yli kunta- ja puoluerajojen. Heidän mielipiteitään nyt esillä oleva yhdistymissopimus tuskin muuksi muuttaa, koska sopimuksen sisällön ainoa konkretia koskee kuntien henkilöstöjärjestelyjä. Muilta osin yhdistymissopimus on lähinnä kokoelma kliseitä, joista parhaan esimerkin tarjoaa siinä esitetty visio:

”Taivassalon ja Uudenkaupungin kuntaliitoksen tavoitteena on vahvistaa edellytyksiä koko yhdistyneen alueen elinolosuhteiden, palveluiden sekä elinkeinoelämän kehittämiseksi. Kuntaliitoksella pyritään turvaamaan tulevaisuuden toimintaedellytykset.

Uusikaupunki on väestöltään ja taloudellisilta voimavaroiltaan vahva, viihtyisä ja vetovoimainen kaupunki, joka järjestää asukkailleen laadukkaat palvelut kilpailukykyisesti.”

Kyseisen vision näyttää omaavan likimain jokainen suomalainen kaupunki ja kunta. Sama koskee sopimukseen kirjattuja kehittämistavoitteita. Lieneekö Kuntaliitolla jokin valmis pohja tällaisten paperien laadintaa varten?

Yhdistymissopimuksen kepeydestä huolimatta uskon liitoksen koituvan Taivassalolle nopeastikin siunaukselliseksi. Uusikaupunki tunnetaan yritysystävällisenä ja uudistumiskykyisenä kaupunkina, jossa kehittämistoiminta on määrätietoista ja päätöksenteko nopeaa.

Taivassalonkin yritystoiminnalle merkitsee melkoista lisäpotkua, jos kaupunginjohtaja Koski esikuntineen kohdistaa tarmonsa myös tälle laajentuvan kaupunkinsa kulmalle. Hyvän lähtökohdan uudenkin yritystoiminnan kehittämiselle tarjoavat Taivassalon vahvat toimialat, kuten kalatalous ja kiviteollisuus. Taivassalossa on myös vahva yrittäjyyden perinne, minkä tuloksena kunnassa on asukaslukuun verrattuna keskimääräistä enemmän yrityksiä.

Molemminpuolista hyötyä yhdistymisestä alueen asukkaille ja yrityksille tuovat myös luvatut parannukset julkisiin liikenneyhteyksiin. Nykyäänhän töitä ja palveluja on helpompi hakea Turusta kuin tulevan oman kunnan toisesta päästä.

Kuntaliitoksen vastustajien pääargumentti tuntuu olevan, ettei kahden köyhän kannata käydä yksiin. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kerjäläisestä ja prinsessasta ei tule paria muualla kuin saduissa.

Taas musta suruviesti

Mustan musiikin maailmasta saapui taas uusi suruviesti. Niinsanotun Philadelphia-soulin supertähti Teddy Pendergrass on menehtynyt syöpään eilen, 59-vuotiaana.

Pendergrassin ura alkoi maineikkaan Harold Melvin and The Blue Notesin riveissä jo 1970-luvulla, jonka kauden helmiä olivat sellaiset biisit kuin “If You Don’t Know Me By Now” ja “Don’t Leave Me This Way”. Miesten tiet erosivat vuonna 1976 Teddy Pendergrassin siirryttyä soolouralle, joka tuotti lukuisia suuria hittejä kuten “Love T.K.O.” , “Close The Door” ja “Turn Off The Lights”. Teddyn ura jatkui aina vuoteen 2006 asti huolimatta miehen alavartalon halvaantumisesta auto-onnettomuudessa 1982.

Huonoa ja hyvää luettavaa

Olen lukenut vuodenvaihteen mittaan kymmenkunta erilaista kirjaa. Useimmat muut menivät likimain ahmimalla, mutta Serge Raffyn ”Fidelin” kanssa painiskelin viikon päivät.

Fidel Castro on yksi lähihistorian mielenkiintoisimpia henkilöitä, johon suhtautuminen on hyvin mustavalkoista. Toisille hän on jumala ja vapahtaja, toisille hullu hirmuvaltias. Serge Raffy näyttää valinneen jälkimmäisen vaihtoehdon, mikä valitettavasti kulkee punaisena lankana läpi koko teoksen. Harvoin kohtaa elämänkerraksi nimitettyä kirjaa, jonka teksti on puhtaan yksipuolisesti asenteellista.

Kirjan kiinnostavimmaksi anniksi jäikin lopulta Raffyn selostus presidentti John F. Kennedyn murhasta, siihen johtaneista syistä ja murhan toteuttajista. Yllättävää on, että tätä yhtä murhaa hän ei kuitenkaan liitä Castron syntilistaan, päinvastoin. Raffyn mukaan JFK:n murha oli CIA:n junailema hanke, jonka tavoitteena oli saada USA hyökkäämään Kuubaan.

Historiallisten faktojen sijasta Raffyn kirja perustuukin lähes kokonaan Castron vastustajien haastatteluihin ja spekulaatioihin, mikä vie siltä viimeisenkin uskottavuuden oikeana elämänkertateoksena.

Astetta iloisempaa luettavaa tarjosi Sherman Alexien ”Intiaaniblues”. Jo kirjan lähtökohta on huikea: 1930-luvulla kuollut legendaarinen bluesmies Robert Johnson ilmestyy nykypäivän syrjäiseen intiaanireservaattiin paetessaan hänelle soittotaidon antanutta Herrasmiestä eli paholaista. Johnsonin noiduttu kitara päätyy erään intiaanin käsiin ja saa hänet perustamaan rockyhtyeen. Tarina etenee paikka paikoin tragikoomisena odysseiana, joka. Kaikin puolin sympaattinen teos, jota voi suositella outojen opusten ystäville.

Nyt yöpöydällä odottaa Bill Bufordin ”Keittiön hehku”. Muutaman kymmenen alkusivun perusteella kyseessä on yksi kaikkien aikojen parhaista ruoka-aiheisista kirjoista. Buford kuvaa ravintolamaailmaa ja kirjan päähahmoja hersyvän hauskasti ja hänen ruokakuvauksensa tuovat veden kielelle. Vai mitäpä sanotte ohueksi siivutetusta laardista, joka on peräisin omenoita, saksanpähkinöitä ja kermaa viimeiset elinkuukautensa nauttineesta siasta?

Hiihtimet ristissä

Tänään tuli täytettyä taannoinen lupaus maastohiihdon palauttamisesta taloutemme harrastusrepertuaariin. Viimeiset pari vuosikymmentä olemme harrastaneet yksinomaan alamäkihiihtoa, mitä nyt vaimoni kävi pari kertaa Kuopion vuosinamme kokeilemassa silloisen kotimme takapihaa sivunneita Puijon latuja.

Aikoinaan kilometrejä kertyi laduilla satoja vuosittain, mistä muistona on nippu alpakkalusikoita koululaisten kansanhiihtosuorituksista. Kilpaladuille en silti koskaan eksynyt, paitsi laivaston alokasaikana. Raasin metsäleirin yhteydessä järjestetyssä hiihtokisassa nappasin komeasti ykkössijan, jonka tosin menetin hetken kuluttua hylkäykseen. Olimme nimittäin samaa tahtia lykkineen merisotamiesharjoittelijatoverini kanssa eksyneet reitiltä ja oikaisseet ison osan lenkistä. Mutta se kolmen vuosikymmenen takaisista sotamuistoista.

Uusi alku murtsikoilla oli melkoinen kokemus jo välineiden valinnasta alkaen. Kauppakeskus Myllyn Prisman myyjän asiantuntevalla opastuksella sopivat välineet kuitenkin löytyivät vaivattomasti. Kotona vetäisin suksien pohjaan pitoteipit ja hetken kuluttua olikin aika hypätä suksille. Ja saman tien meinasinkin tuiskahtaa selälleni, sillä sukset olisivat halunneet liikkelle jo ennen minua. Muutama kierros takapihalle tekemällämme harjoitusladulla osoitti, ettei hiihtotaito juurru samalla tavalla selkäytimeen kuin polkupyörällä ajo – ainakaan omalla kohdallani. Vaimoni sen sijaan lykki ladulla melkein samantien kuin ei hiihtotaukoa olisi pitänytkään.

Alkuun on nyt joka tapauksessa päästy ja harjoitukset takapihalla jatkuvat. Saa nähdä kuinka pian kehtaa lähteä muiden hiihtäjien sekaan Taivassalon kunnan hiihtoladuille…ja uskaltaisiko maastohiihtimet ottaa mukaan jopa tuleville hiihtokeskusreissuille.

PS. Talviurheilua sivuttaessa on pakko jälleen kerran ylistää Janne Ahosta. Vuoden tauon jälkeen mies tuli ja nappasi kakkossijan Saksan-Itävallan mäkiviikolla, eikä se voittokaan kaukana ollut. Tänään mieltä lämmitti puolestaan Harri Ollin onnistuminen Kulmin lentomäessä. Upeaa!