Vuoden 2011 topit ja flopit

Taas on tullut aika listailla vuoden huiput ja hännänhuiput. Lista perustuu omiin kokemuksiini, joten erityisesti kulttuurin saralla kaikki listalle päässeet eivät ole vuoden 2011 satoa. Olen kuitenkin itse nähnyt, lukenut tai kuullut ne ensi kerran vasta 2011 ja siksi kuittailen niistä vasta nyt.

Aloitetaanpa sieltä helpoimmasta päästä eli musiikista. Kotimaisen musiikin saralla vuoden parasta antia tarjoili Jontti, jonka Yhden Miehen Kultti -albumi sai ansaitsemansa kehut myös ammattikriitikoilta. Ykköspaikkaa liki liippasi myös postuumina julkaistu Topi Sorsakosken Tummansininen Sävel, varsinkin siltä löytyvän Moody Blues -coverin ansiosta. Levoton mieli on upea sovitus Candle of Life -klassikosta. Ulkomaisen listan kärkeen kohosi iki-ihanan Kate Bushin 50 Words of Snow -albumi. Hyvän vastuksen Katelle tarjosi Marcus Millerin Tutu Revisited.

Kirjoista paras vuoden aikana lukemani oli Carlos Ruiz Zafonin Enkelipeli. Hiukan yllättäen ihastuin myös Joanne Harrisin Karamellikengät-romaaniin, joka on mainio jatko Pienelle suklaapuodille. Eikä kannata unohtaa sitä, että joulupukin tuoma uusintapainos Hobitista Tove Janssonin kuvittamana pääsi suoraan kunniapaikalle kirjahyllyssämme.

Elokuvapuolella vuosi livahti ohi niin, ettei leffateatterissa tullut käydyksi kertaakaan. Kotiteatterissakin pyörivät etupäässä jo kauan sitten tehdyt elokuvat, joten niiltä osin listaus täytyy tällä kerralla unohtaa.

Urheilussa korkeimmalle pallille kiipeää tietysti Suomen jääkiekkomaajoukkue, joka MM-kisojen surkeasta alusta huolimatta otti maailmanmestaruuden. Melkein samalle tasolle kiipeää ampumahiihtäjär Kaisa Mäkäräinen, joka voitti lajissaan sekä MM-kultaa että maailmancupin. Erikoispalkinto menee alppinisti Sarah Schleperille hänen uransa viimeisestä kisalaskusta. Flopeista suurin oli TPS:n jääkiekkojoukkueen suoritus SM-liigassa. Hyväksi kakkoseksi huonoimpien listalla kiri suomalainen yleisurheilu kautta linjan.

Henkilökohtaisesti vuoden huikeimmista elämyksistä kiitokset menevät Turun Nuoren Teatterin 1827 Infernal Musicalille, joka avasi hienosti Turun kulttuuripääkaupunkivuoden. Upea heavymusikaali jäikin sitten ainoaksi juhlavuoden tapahtumaksi, jossa kävimme. Elämysten saralla positiivisimman yllätyksen tuotti Elton John, joka Pori Jazzissa osoitti olevansa edelleen – tai kukaties uudelleen – vuosikymmenten takaisessa vedossa.

Iloista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!

Lämpimät kiitokset kuluneesta vuodesta kaikille asiakkailleni, yhteistyökumppaneilleni, ystäville, kylän miehille ja naisille sekä kaikille tälle sivustolle sattumalta eksyneille. Joulurauhaa teille ja kaikille läheisillenne.

 

Yle-veron sijaan toimintojen järkeistämistä

Yleisradion rahoitus menee uusiin puihin, kun nykyinen tv-maksu vaihtuu yle-veroksi. Vuoden 2013 alussa voimaan tulevalla uudella rahoitusmallilla on hyvät ja huonot puolensa.

Hyvää on, että kaikkein pienituloisimmat ihmiset maksavat jatkossa television katselusta entistä vähemmän. Samalla myös lupamaksuista piittaamattomat vapaamatkustajat saadaan kustantamaan oma osuutensa Ylen toiminnasta.

Huonoa  uudessa mallissa on veron kohdistuminen myös niihin ihmisiin, jotka eivät televisiota syystä tai toisesta lainkaan katso. Yritysten verollepanon oikeutus myös arveluttaa. Toki työntekijät voivat monissa yrityksissä Ylen palveluja työpäivän aikana käyttää, mutta he ovat kuitenkin käytöstään jo veron itse maksaneet. Huonosti toteutuu myös verotuksen progressio, sillä Yle-veroon siirtyminen nostaa maksun nykyistä korkeammaksi käytännössä jokaisessa kahden tulonsaajan perheessä.

Huonointa tulevassa rahoitusmallissa on kuitenkin se, että missään vaiheessa ei ole asetettu kyseenalaiseksi Ylen eri toimintojen tarpeellisuutta. Karsimisen varaahan sieltä löytyisi vaikka kuinka paljon.

Televisiokanavat voidaan vähentää kahteen ilman sen suurempia ongelmia. Uutiset, ajankohtaisohjelmat, urheilu, korkeakulttuuri ja dokumentit sijoitettaisiin yhdelle kanavalle ja elokuvat, sarjat sekä muu viihde toiselle. Määrän sijasta keskityttäisiin laatuun eikä yritettäisi kilpailla kanavaosuuksista kaupallisen puolen hömppäohjelmistoa apinoimalla. Ruotsinkielinen kanava lopetettaisiin kokonaan ja kaksikielisyyden vaatimukset ratkaistaisiin tekstittämällä ohjelmat tarpeen mukaan joko yhdellä tai kahdella kotimaisella.

Samat leikkaukset voidaan toteuttaa myös radion puolella. Kanavamäärän voi karsia puoleen nykyisestä ohjelmiston todellisuudessa lainkaan kärsimättä. Julkisen palvelun yhtiönä Ylen ei tarvitse radiotoiminnassakaan kilpailla vaihtoehtojen määrässä kaupallisten kanavien kanssa.

Tiedän ajatusteni nostavat karvat pystyyn suurelta joukolta ihmisiä. Itseni on kuitenkin vaikea ymmärtää, että nykyistä niukkuutta jaettaessa pidetään kiinni palveluista, joita markkinoilla on tarjolla enemmän kuin tarpeeksi ilman Yleäkin.

Pressapelistä panokset kuntavaaleihin

Presidentinvaalit lähestyvät, mutta kampanjointi on kaiken kaikkiaan melkoisen vaimeaa. Onko niin, että puolueet säästävät varojaan jo ensi syksyn kunnallisvaaleihin, joilla toki on poliittisesti paljon suurempi merkitys.

Nykyään on loppujen lopuksi aivan sama, kuka kansakunnan keulakuvana ja erilaisten kissanristiäisten suojelijana esiintyy. Suomalaisten jokapäiväiseen elämään presidentillä ei ole mitään vaikutusta. Omasta puolestani presidentti voitaisiin vallan mainiosti valita eduskunnan toimesta ilman kansanvaalia, vaikka yhdeksi ek-vaalikaudeksi kerrallaan.

Kuntapäättäjillä sen sijaan on todellisia vaikutusvaltaa ja mahdollisuus myös käyttää valtaa oman puolueensa poliittisten tavoitteiden ajamiseen. Niin uusien kuin tulevien kunnanvaltuuttujen eteen on kasattu jo etukäteen nippukaupalla suuria haasteita, joiden ratkomiseen jokaisella puolueella on omat keinonsa.

Suuria kysymyksiä ovat ennen kaikkea suhtautuminen kuntaliitoksiin ja sekä määrältään että laadultaan riittävien peruspalvelujen turvaaminen. Jo kunnallisvaalien alla tullaan ehdokkailta kysymään kantoja moniin perustavaa laatua oleviin kysymyksiin kuten kunnan toimintojen yksityistämiseen tai ostopalvelujen käyttöön. Näihin puolueille ideologisesti tärkeiden linjausten sarjaan kuuluvat myös leikkaukset; mistä leikataan ja keneltä.

Kuntatason linjaukset vaikuttavat puoluekuvaan myös valtakunnan tasolla, joten panosten säästäminen ensi syksyn kunnallisvaalitaistoon on ymmärrettävää. Pitäisiköhän pyrkiä itsekin ehdokkaaksi?

 

PS. Television presidenttipaneelit ovat olleet kamalaa katsottavaa ainakin niiden parin vartin osalta, joita olen niitä seurannut. Vanhojen asioiden jankkaamista, toisten päälle ja asian vierestä puhumista sekä huonosti johdettua. Keskustelujen ohjauksessa pohjanoteerauksen teki alkuviikolla MTV3:n Timo Haapala yrittäessään olla hauska. Viime kädessä hänen heittonsa beduiiniarmeijoista ja mummonpotkijoista olivat lähinnä lapsellisia. Kenties Maikkari suuntaa vaalikeskustelunsakin Duudson-ikäpolvelle?

Elämä on täynnä vaikeita valintoja

Jaaha – blogin päivitystahti näyttää entisestään harventuneen, vaikka tänäkin syksynä aiheita kirjoittamiseen olisi ollut vaikka kuinka paljon. Sivukaupalla tekstiä olisi saanut helposti aikaan niin kotimaan poliitikkojen toilailuista kuin talouskriisin huonosta hoidosta. ”Henkilökohtaista-palstallekin” olisi täytettä riittänyt yllinkyllin varsin tapahtumarikkaasta alkusyksystä.

Blogin sijaan päämediakseni näyttää kuitenkin nousseen Facebook. Blogiin verrattuna Facebookilla on sekä hyviä että huonoja puolia. Parhaita puolia on mahdollisuus reagoida nopeasti erilaisiin uutisiin, jakaa mielenkiintoisia linkkejä sekä tietysti seurata ja kommentoida muiden päivityksiä. Kotoa käsin töitä tekevälle yksinyrittäjälle Facebookilla on myös sosiaalista merkitystä, koska sen kautta voi halutessaan jutustella reaaliaikaisesti kaverien kanssa.

Äsken kertomani hyvät puolet ovat valitettavasti myös Facebookin huonoja puolia. Uutisiin reagointi on usein pelkästään sen linkittämistä omaan statukseen ilman sen syvällisempää kommentointia. Myös keskustelut jäävät useimmiten pintapuolisiksi parin lauseen raapaisuiksi. Nopean päivitysrytmin takia keskustelut myös elävät varsin vähän aikaa. Harva viitsii hetken poissaoltuaan palata uutisnäkymästä jo kadonneisiin keskusteluihin, koska uudet aiheet odottavat jo kommentointia.

Yksinyrittäjänä olen toistaiseksi ollut Facebookissa vain henkilökohtaisella profiililla. Yhteisyrityksellämme FeelGreenillä on oma sivunsa, mutta Sanakarille en ole katsonut tarpeelliseksi sellaista luoda. Kenties siinä olisi kuitenkin ratkaisu tämän bloginkin virkistämiseen.

Blogi keskittyisi jatkossa pelkästään yritystoimintaani liittyviin asioihin ja tapahtumiin. Johdanto kunkin päivityksen sisältöön ja linkitys itse blogiin löytyisi Sanakarin Facebook-sivulta. Vai sittenkin toisin päin? Muutan tämän blogin suppeaksi nettisivustoksi ja linkitän täältä kävijät Sanakarin Facebook-sivulle?

Jotain on nyt tehtävä ja suhteellisen piankin. Tällaisena tämä blogi ei yksinkertaisesti enää toimi. Suoraan sanoen hävettää.

Vuodet vierivät

Huomasin eilen puoliksi yllättyen, että ensimmäiset viisi vuotta yrittäjänä tulivat täyteen.

Kiitos näistä viidestä – ja toivon mukaan vielä lukuisista tulevista – vuodesta kuuluu ennen kaikkea hyville asiakkailleni. Monet teistä ovat kulkeneet mukanani alusta asti ja monia teistä voin aidosti sanoa myös ystävikseni. Vuosien varrella olen saanut osallistua moniin mielenkiintoisiin, haastaviin ja jopa hauskoihin projekteihin. Olen päässyt laajentamaan osaamistani perinteisen mainonnan parista viestinnän muillekin saroille, niin lehtien tekijänä kuin www-sisällöntuottajana.

Viisi vuotta sitten päätös yrittäjäksi ryhtymisestä oli pitkälti hyppy tuntemattomaan, tyhjän päälle. Nyt voin kuitenkin todeta, että parempaa päätöstä olen työurani aikana tuskin tehnyt. Yrittäjyys antoi uutta virtaa jo enemmän tai vähemmän rutiiniksi muodostuneeseen työntekoon. Tekemisen ilo sekä into oppia uutta ja kehittää itseään palasivat. Ja uskonpa tulleeni siinä sivussa myös vähän mukavammaksi ihmiseksi yhteistyökumppaneita ja perhettäkin ajatellen.

Olen myös oppinut nauttimaan yksinyrittäjyyden tuomasta vapaudesta. Enää en hermoile, vaikka joku projekti ei etene toivomallani tavalla tai aakkoset eivät tunnu heti asettuvan haluamaani järjestykseen. Sen sijaan lähden vaikka kalaan kesken päivän tai koiran kanssa lenkille ajatuksiani kirkastamaan. Ajankäyttöni on täysin oma asiani niin kauan, kuin pidän asiakkaideni kanssa sovituista aikatauluista kiinni.

Kaiken kaikkiaan yksinyrittäjyys sopii minulle erinomaisesti niin luonnettani kuin elämäntyyliäni ajatellen. Rikastumaan tällaisella yrittäjätoiminnalla ei pääse, mutta onneksi ei ole päässyt pahemmin köyhtymäänkään.

Hyvillä mielin kohti seuraavia viittä vuotta. Kiitos ja kumarrus.

Itellalla paketit ja pallo hukassa

Suomen Posti eli tämä epämääräistä Itella-nimeäkin kantava valtion puulaaki julistaa nettisivuillaan kutakuinkin kaikkea kaunista kaikille. Muissa medioissa se mainostaa ratkovansa asiakkaidensa isotkin kansainväliset logistiikkaongelmat kutakuinkin silmänräpäyksessä.

Totuus on kuitenkin täysin toinen – tai sitten Itellaa eivät pienasiakkaat yksinkertaisesti kiinnosta. Oman nettikauppaakin harjoittavan yrityksemme Brysseliin vapun alla lähettämämme paketti katosi matkalla. Kuukausi katoamisen jälkeen teimme postipuulaakin ohjeiden mukaisen katoamisilmoituksen netin kautta. Käsittelyajaksi palautteelle ilmoitettiin kaksi viikkoa.

Nyt on kulunut jo enemmän kuin kaksi kertaa kaksi viikkoa, mutta lähetyksen kohtalosta ei kuulu vieläkään mitään. Itse asiassa ei ole kuulunut koko Itellasta mitään. Ei minkäänlaista yhteydenottoa siitä, onko asian käsittelyä edes aloitettu saatikka pahoittelua käsittelyn viivästymisestä.

Taloudellisesti menetyksemme ei ole kovin suuri, vajaa 40 euroa. Kyllä me sen kestämme, mutta valitettavasti Itellan palvelukyvyn puute antaa huonon kuvan oman yrityksemme asiakaspalvelusta. Siksi odotammekin innolla sitä päivää, jolloin Suomen postipalvelut vapautuvat ja suljetulle alalle tulee todellista kilpailua. Tällä hetkellä Itella saa huseerata vapaasti ja leikkiä kansainvälistä logistiikkayritystä lakisääteiset peruspalvelunsa unohtaen.

Pakettien lisäksi Itellalla tuntuukin olevan pallo pahasti hukassa. Kansainvälisille logistiikkamarkkinoille sen rahkeet ja osaaminen eivät yksinkertaisesti riitä ja peruspalvelujen kehittäminen on Itellassa yhtä kuin palvelujen karsiminen. Liekö niin, että koko puulaakia pannaan myyntikuntoon ja pikapuoliin Itellan kyltit vaihtuvat vaikkapa DHL:n kyltteihin. Se saattaisi lopulta olla vallan mainio uutinen, sillä DHL:n palveluista yrityksellämme on yksinomaan hyvää sanottavaa.

Ahosen ilmaveivi

Ei vaineskaan, ainoastaan lyhyet jälkipelit jääkiekon MM-kisojen kirvoittamista puheenaiheista.

Suomi tai siis oikeammin Suomen jääkiekkomaajoukkue voitti lajinsa MM-kisat viime sunnuntain myöhäisottelussa. Itse en erinäisistä syistä ehtinyt yhtään peliä katsoa, mutta kaikki kunnia pojille hienosti menneistä kisoista. Mitä olen ymmärtänyt, niin monessa vaiheessa tien luultiin jo nousseen pystyyn, mutta viimeistään rankkarikisoissa suomalaiset käänsivät pelit edukseen.

Ikuisena ilonpilaajana olen kuitenkin aika kriittinen koko kisojen suhteen. Omasta mielestäni jääkiekon MM-kisat eivät ole todellinen arvoturnaus kahdestakaan syystä: niitä pelataan liian usein ja yksikään kärkijoukkueiksi luettavista ei ole mukana likikään parhaalla mahdollisella miehistöllä. Osa pelaajista jopa kieltäytyy lähtemästä kisoihin tai heidän seuransa eri syihin vedoten kieltää heiltä osallistumisen.

Joka tapauksessa mestaruus tuli, ja toi mukanaan ikäviä sivuilmiöitä. Pelaajien hurvittelua en lähde tuomitsemaan enkä näe siihen useimmilla muillakaan ihmeempää syytä. Käsi sydämellä: moniko on esiintynyt vahvassakin humalatilassa omien lapsiensa edessä? Omalta osaltani voin sen myöntää ja hävetä, koska loppujen lopuksi me vanhemmat olemme lastemme ensisijaisia esikuvia. Muut esikuvat vaihtuvat vuosien mittaan, mutta me (toivottavasti) voimme ja saamme olla sitä lastemme koko elämän ajan.

Paljon huolestuttavampaa on rasismin esiinnousu mestaruusjuhlinnan yhteydessä. Jotenkin tuntuu siltä, että perussuomalaisten vaalivoiton innoittamina erilaiset änkyrät kokevat olevansa oikeutettuja vähintäänkin sanalliseen väkivaltaan maahanmuuttajia ja muita vähemmistökansallisuuksia kohtaan. Maailmanmestaruus saa nämä uhkailijat ja huutelijat kokemaan itsensä herrakansaksi, vaikka tosiasiassa he ovat säälittäviä pelkureita.

Vahvan kansallistunteen sijasta tuota porukkaa yhdistää heikko itsetunto. Omaa minäänsä vahvistaakseen he omivat itselleen sellaiset suomalaiset saavutukset, joihin heillä ei ole osaa eikä arpaa. Isänmaallisuutta tai kansallisylpeyttä siinä ei ole tippaakaan, ainoastaan kaiken vieraan pelosta kumpuavaa uhoa. Omasta kansallisuudestaan aidosti ylpeän ihmisen ei tarvitse korostaa itseään eikä suomalaisuuttaan alentamalla muita. Onneksi pelaajien, maajoukkueen ja jääkiekkoliiton viesti tässä asiassa oli selkeä:  Minkäänlaista rasismia ei tule hyväksyä.

Ja lopuksi: Suomi ei siis voittanut jääkiekon MM-kisoissa mitään. Parikymmentä taitavaa suomalaista jääkiekkoilijaa (joista osalla on ulkomaalainen tausta)
valmentajineen ja muine taustajoukkoineen sen mestaruuden voitti.

Kokoomuspolitiikka pudotti kepun kanveesiin

Suomen vaalitulosta on makusteltu ja hämmästelty nyt muutama päivä. Perussuomalaisten odotettuakin suurempi vaalivoitto on synnyttänyt monenlaista pöhinää varsinkin sosiaalisessa mediassa, mutta tapahtui näissä vaaleissa muutakin huomionarvoista.

Allekirjoittaneen mielestä vähintään yhtä merkittävä asia oli Kokoomuksen edustaman poliittisen linjan saama täystyrmäys, joka kuitenkin pudotti kanveesiin Keskustan. Totuushan on, että viime vaalien jälkeen suurimpana puolueena paistatellut kepu antoi hallituskauden alusta alkaen erityisesti talous- ja ulkopolitiikan johdon täysin kokoomuslaisten käsiin. Sattumapääministerinä aikanaan asemaansa noussut Vanhanen esitti aikansa toimitusjohtajaa, mutta Katainen esikuntineen vei kepulaisia kuin litran mittaa.

Täysin kokoomusjohtoiseksi hallituspolitiikka muuttui, kun Keskusta joutui vaalirahoituskohun pyörteisiin. Viimeistään Vanhasen eron jälkeen Keskusta oli täysin tuuliajolla ja Kokoomus käytti tilanteen tehokkaasti hyväkseen. Keskustan johto ei ilmeisesti missään vaiheessa joko osannut tai halunnut kuulla oman kenttänsä ääntä, vaan marssi kuuliaisesti Kataisen tahdissa kohti vaaleja. Samaan ansaan menivät myös Vihreät, tuo viime hallituskaudella kokoomuksen puisto-osaston tittelin ansainnut puolue.

Kokoomuslaisen politiikan vankkana tukijana Keskusta kärsi kaikkien aikojen vaalitappion menettämällä 16 edustajapaikkaa. Kutakuinkin samassa suhteessa kato kävi myös Vihreissä, joilta lähti kolmasosa paikoista. Muista hallituksen apupuolueista ainoana kokoomuspolitiikan kurimuksesta selvisi RKP – syistä,  jotka jokainen tietää.

Yhtään liioittelematta voidaan myös sanoa, että Kokoomus saa kiittää suurimman puolueen asemasta Soinin joukkoja. Vaikka Kokoomus menettikin kuusi paikkaa, niin äänestäjävuoto Kokoomuksesta Perussuomalaisiin oli varmasti pienempää kuin SDP:sta soinilaisiin. Kokoomuksen voitossa taitaa kuitenkin olla kitkerä maku, sillä viime kauden kaltaiseen hallituspolitiikkaan ei ole paluuta.

Kanavantäytettä kerrakseen, vaan kenelle?

Television ohjelmakarttaa katsoessa näyttää siltä, että suomalaiset eivät enää muuta tee kuin kokkaavat ja sisustavat. Joka kanavalla pyörivät omat kokkikisansa, pienen pintaremontin tekijänsä ja muut vispilän- ja pensselinheiluttajat.

Veikkaan kuitenkin, että näiden ohjelmaformaattien yleisyys ei perustu katsojien, vaan mainostajien eli ohjelmayhteistyökumppanien tavoitteluun.  Ruoka- ja sisustusohjelmiin on helppo saada innokkaita mainostajia, koska ohjelmien kohderyhmät on rajattu mukamas noista aiheista kiinnostuneisiin.

Totuus lienee silti toinen, kun ajattelee suomalaisten kulutustottumuksia. Hunajamarinoitujen broilersuikalaiden ja einespizzan suurkuluttajakansaa tuskin kiinnostaa vähänkään työläämpi ruoanlaitto tai laadukkaammat raaka-aineet. Sisustuslinjakin suomalaisilla on lähinnä maskulainen tai ikealainen. Kauppaa siinä sitten noille upeita kylpyhuonemiljöitä tai uuden mantereen laatuviinejä, kuten eräätkin mainostajat ohjelmien siivellä yrittävät. Hukkaan menevät nekin rahat.

Toisaalta eivät paljon poikkea perustaviksista ohjelmien juontajatkaan. Alansa ammattilaisten sijasta TV-kanavat satsaavat tyrkkyjulkkiksiin. Lähtökohta lienee se, että entinen silikonimissi tuo ruudun ääreen enemmän perunalastujen mässyttäjiä kuin oikea kodinremontoinnin ammattilainen. Monesti julkku tulee myös halvemmalla, varsinkin jos seiskasta ei ole viime aikoina löytynyt muilla konstein palstatilaa.

Huonoja ohjelmia eivät tosin julkutkaan pelasta. Esimerkiksi viikolla 8 ei sadan katsotuimman ohjelman joukossa ollut yhtään ruoka- tai sisustusohjelmaa. Katsojalukuihin nähden kyseistä ohjelmagenreä voisikin helposti karsia, mutta TV-kanaville ne ovat liian hyvä business.  Sisällöltään heppoiset, edullisesti tuotetut ja mainostajilla moninkertaisesti maksatetut ohjelmat ovat mitä parhainta kanavantäytettä taloudellisessa mielessä.

Katsojista viis, sillä nehän nyt katsovat nurkumatta mitä tarjotaan. Tai nurkuvat ja katsovat. Eivät ne kuitenkaan kanavaa vaihda, kun toisiltakin tulee samaa soopaa.